Vihdoin kauden avaus – Tehdään yhdessä historiaa!

Kenraaliottelu pelattiin Vuoreksen Ilveskentällä, mutta Kansallista Liigaa pelaamme tietenkin Tammelan Stadionilla.

Kauan odotettu Kansallisen Liigan avaus on vihdoin nyt lauantaina. Tammelan upealle stadionille kirkkaita valoja saapuu ihmettelmään FC Honka. Ottelussa tavoitetllaan myös uutta yleisöennätystä, jota lähti yhteistyökumppani Bear IT vauhdittamaan tarjoamalla otteluun ilmaisen sisäänpääsyn.

Ilves lähtee kauteen erittäin nälkäisenä haastajana. Viime kauden sijoitus oli seitsemäs, mistä on tarkoitus parantaa. Sarjauudistuksen myötä ainoastaan neljä joukkuetta jatkaa Ylemmässä jatkosarjassa, joten neljättä sijaa joukkue lähtee myös tavoittelemaan.

Tavoite on, mutta realistinen. Joukkueen pelaajamateriaali on leveämpi kuin edellisillä kausilla ja nuoret pelaajat ovat entistä valmiimpia pelaamaan tehokkaasti koko pitkän kauden. ”Rahaseurat” HJK ja KuPS lähtevät sarjaan suurina ennakkosuosikkeina, mutta sen jälkeen onkin tasaisempaa. Äland United on myös jälleen panostanut paljon joukkueensa rakentamiseen ja pienemmän budjetin joukkueet ovat harjoituspeleissään osoittaneet joukkuehengen olevan kohdillaan.

Päävalmentaja Anssi Ylinen odottaa sarja-avausta malttamattomana.

Meillä koko joukkue, pelaajia, valmennusta ja taustajoukkoja myöten, on odottanut tätä avausta vesi kielellä jo pitkään. Lähdemme rohkeasti toteuttamaan pelisuunnitelmaamme ja haluamme tarjota yleisölle, jota toivottavasti on todella runsaasti, viihdyttävän ja joka tilanteessa taistelevan Ilveksen. Terveystilanne on suhteellisen hyvä. Varmoja poissaolijoita ovat Lotta Lähteenmäki, Heta Olmala sekä Roosa Karppinen.

Honka lukeutuu meidän päävastustajiimme ja on erittäin hienoa saada heidät vastustajaksi Tammelan ensi-iltaan. He pelasivat viime kaudella erinomaisesti ja ovat koko ajan kehittäneet toimintaansa.

Ilves-kauppa on avoinna aina klo 18 asti eli kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan ja pukeutua otteluun keltavihreisiin asuihin!
https://kauppa.ilves.com/ilves-football/

Infoa avausottelun tapahtumasta

Saapuminen Ilveksen ottelutapahtumaan

Tammelan Stadionin keskeinen sijainti mahdollistaa saapumisen vaivattomasti erilaisin liikkumisen keinoin läheltä ja kaukaa. Hyvät kevyen liikenteen kulkuyhteydet mahdollistavat kävellen ja pyörällä saapumisen erinomaisesti. Molempien Tampereen ratikkalinjojen pysäkit (Linjat 1 ja 3) ovat aivan stadionin vieressä. Tampereen seudun joukkoliikenteen useilla bussilinjoilla pääsee aivan stadionin viereen, ja Tampereen rautatieasemalta on matkaa vain noin 500 metriä.

Kävellen ja pyörällä

Kävellen tai pyörällä on vaivatonta saapua stadionille hyvien kevyen liikenteen kulkuyhteyksien mahdollistamana, sekä läheisiltä joukkoliikenteen pysäkeiltä. Stadionin korttelissa on satoja pyöräpaikkoja ja naapurikortteleissa satoja lisää. Salhojankadun, Ilmarinkadun ja Kalevan puistotien varrella on useita pyöräpysäköintipaikkoja aivan stadionin laidalla.

Sisäänkäynti ja esteetön saapuminen

Veikkausliigan ottelu Ilves-Gnistan alkaa klo 14 ja päättyy n klo 16. Ottelun jälkeen on mahdollista jäädä stadionille ilman ulospoistumista. Mikäli haluaa poistua välillä, onnistuu sisäänpääsy vasta klo 17 alkaen.

Stadionin lippuportit aukeavat tuntia ennen ottelun alkua eli klo 17. Porteilla suoritetaan turvatarkastus ennen sisäänkäyntiä. Sisäänkäynti on mahdollista stadionin kolmesta kulmasta ja uloskäynti tapahtuu kahta kulmaa käyttäen. Kaksi sisäänkäynneistä on Ilmarinkadun puolella ja kaksi Tammelankadun puolella.

Esteetön saapuminen Tammelan Stadionille tapahtuu Sammonaukion kulmasta, Tammelankadun ja Kalevan puistotien risteyksestä. Sammonaukion kulman sisääntulossa stadionin sisäpuolella on välittömästi hissi, jolla pääsee suoraan stadionin varatuille esteettömille katsomopaikoille. HUOM! Uloskäynti on kuitenkin B-katsomon keskiosasta.

VIP-sisäänkäynti Mercedes Clubille löytyy Salhojankadun puolelta (Salhojankatu 25).

Saavuthan ajoissa paikalle ruuhkien välttämiseksi!

HUOM! Omien juomapullojen tuominen stadionille on ehdottomasti kielletty, myös junioreilta!

Media | Akkreditoinnit

Median erillinen sisäänkäynti sijaitsee Salhojankadun puolella, osoitteessa Salhojankatu 25c B. Median työskentelytilat Ilveksen otteluissa sijaitsevat stadionin 4. kerroksessa.

Jokaiseen Ilveksen kotiotteluun kaudella 2024 on akkreditoiduttava ennakkoon, viimeistään 24 tuntia ennen ottelua. Akkreditoinnit tehdään sähköpostitse Ilveksen mediavastaavalle Mika Laaksolle mika.laakso@ilves.fi

Akkreditoinneista tulee kirjallinen kuittaus sähköpostitse.

Ravintolapalvelut

B-katsomo: Itäkatsomon takana sijaitsevalla palvelukäytävällä katsojia palvelee kahdeksan palvelupistettä. Palvelukäytävältä löytyy seuraavien tuotemerkkien ja palveluntarjoajien tuotteita: Fazer, Paulig, Tampereen Lihajaloste, Beck’s, Zapala, Muchos Nachos, Taffel, Pingviini jäätelöt, Munkkimiehet, Sinebrychoff, Bär Bar. B1 toimii anniskelukatsomona.

A-katsomo: Tammelan Stadionin 2. kerroksen sydämenä sykkii 500-neliöinen urheiluhenkisesti sisustettu ”sportbar” Kultainen Ilves, joka tarjoaa ruoka- ja juomatuotteidensa valikoiman ohella upean mahdollisuuden seurata peliä sisätiloista kentänmittaisen lasiseinän takaa mukavilta istumapaikoilta. Kultaiseen Ilvekseen on pelin aikana vapaa pääsy kaikista katsomoista. A1 ja A2 toimivat anniskelukatsomoina.