Tolppien välissä Loviisa Helminen – maalivahti kehittyi viime kaudella yhteistyöseuran avulla

Loviisa Helminen torjui nollapelin Suomen Cup -avauksessa Turussa. Kuva: Joope Erkkilä.

Ilveksessä B-tyttöjen ja naisten kakkosjoukkueen mukana ollut maalivahti Loviisa Helminen pääsi viime kaudella kehittämään itseään pelaamalla Ykköstä yhteistyöseura Pallo-Iirojen riveissä. Kehitys oli niin hyvää, että hänet palkittiin sopimuksella Ilveksen edustusjoukkueen kanssa.

Loviisa Helminen on jo jonkin aikaa kuulunut Ilveksen Kansallisen Liigan joukkueen harjoitusvahvuuteen ja on nyt valmis taistelemaan ykköstorjujan roolista joukkueessa. Maaliskuussa 19 vuotta täyttävä Loviisa on sopimuksestaan luonnollisesti erittäin tyytyväinen.

”Todella hyvä fiilis kun sain sopimuksen. Vuoden verran olen saanut heidän mukanaan harjoitella, joten kiva on päästä nyt myös pelaamaan heidän kanssaan.”

Loviisan kehitystä auttoi mahdollisuus hyödyntää Ilveksen ja P-Iirojen välistä yhteistyösopimusta. Pelaaminen aikuisten peleissä nopeutti hänen kehitystään.

”Iso kiitos seurayhteistyölle Ilveksen ja P-Iirojen välillä. Minulle oli tärkeää päästä heidän mukanaan paljon pelaamaan ja kehittyä sitä kautta. Kyllähän aikuisten pelit Ykkösessä olivat kehittävämpiä, kuin tyttöjen pelit. Uskon, että tällainen yhteistyö auttaa jatkossa muitakin tyttöjä kehittymään nopeammin. Raumalla oli vielä hyvä ilmapiiri joukkueessa, joten ihan mielellään sinne meni aina pelaamaan.

Pelaaminen Raumalla oli ikään kuin paluu juurille, sillä Loviisa on Satakunnasta kotoisin.

”Säkylästä olen lähtöisin ja Euran Pallossa aikaisemmin pelannut ja muutin tänne Tampereelle lukioon opiskelemaan 2018. Ilves oli tuolloin paras valinta urakehityksen kannalta. Tampere on kyllä todella hieno kaupunki, tykkään asua täällä. Muistan alussa, kuinka isolta kaupungilta tämä vaikutti Säkylän jälkeen. Ilveksessä on ollut hienoa päästä harjoittelemaan laadukkaasti.”

Loviisa toivoo saavansa joukkueeseen mukaan kokeneen maalivahdin, joka paitsi toisi kaivattua kilpailua peliajasta, niin myös auttaisi häntä urallaan.

”Aina on tietysti parempi, jos joukkueessa on joku kirittäjä kilpailemassa peliajasta. Varsinkin, jos tuo kilpailija olisi kokeneempi pelaaja, joka pystyisi minua myös auttamaan.”

Pelaajat tiedostavat nykyään omat vahvuutensa ja heikkouksensa. Tätä edesauttaa jatkuva vuorovaikutus valmentajien kanssa.

”Pelin ohjaaminen on varmaan se paras ominaisuuteni. Pelin avaaminen, varsinkin jalalla, on eniten kehittämistä vaativa juttu. Sitä olemme nyt päässeet viime aikoina hyvin kehittämään. Sekin auttaa, että saadaan nyt paljon yhteisiä harjoituksia ja pelejä alle, niin saadaan yhteispeli toimimaan.

Tulevaisuuden suunnitelmat jalkapallon osalta on Loviisalla järkevällä pohjalla. Hän haluaa ensin kehittyä kotimaassa hyväksi maalivahdiksi, ulkomaan kenttien vuoro on vasta myöhemmin.

”Tavoitteena on itsensä kehittäminen. Parhaiten se tietysti onnistuu pelaamalla paljon ja mieluiten juuri Kansallisessa Liigassa. Debyyttiäni odotan jo kovasti. Pitkällä tähtäimellä tavoite on vakiinnuttaa paikka ykkösmaalivahtina Kansallisessa Liigassa, ulkomaille siirtyminen ei ainakaan ihan kovin äkkiä ole suunnitelmissa. Siihen vaaditaan useampia hyviä kausia täällä Suomessa. Olen jonkin verran ollut myös juniorimaajoukkueen mukana ja ne pelit kiinnostavat edelleen kovasti.

Opiskeluiden suhteen suunnitelmat ovat vielä hiukan auki. Lukio-opiskelut kestävät vielä jonkun aikaa, joten ihan heti ei hänen tarvitse tehdä päätöstä jatkosta.

”Ensi jouluksi olisi tarkoitus saada ylioppilaslakki päähän eli kolmessa ja puolessa vuodessa saada lukio suoritettua. Sen jälkeen haen ehkä yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä, mutta ei sitä vielä ole kiveen hakattu.

Loviisa kehuu Ilveksen joukkueen henkeä ja tekemisen meininkiä. Nuori ja nälkäinen joukkue on valmiimpi mitä moni osaa odottaa.

”Vaikka Ilves on suhteellisen nuori joukkue, niin meissä on todella paljon potentiaalia. Uskon, että tulemme yllättämään monet alkavalla kaudella.

Loviisa pelasi viime kaudella Ykköstä Rauman Pallo-Iiroissa lopulta 12. ottelun verran. Yhteistyösopimus joukkueiden välillä alkoi viime kaudella ja jatkuu myös tällä kaudella.

Muista myös kausikortit kaudelle 2021. Kausikortit ovat myynnissä osoitteessa ilvesnaisetjalkapallo.fi/liput/!