Sadan ottelun kerhoon noussut kapteeni Salmijärvi lupaa Ilveksen taistelevan voitosta

Sadan matsin ”Junnu” treeneissä Kaupissa. Kuva: Joope Erkkilä.

Ilveksen nuorekkaassa joukkueessa päästään kukittamaan jo toinen pelaaja tällä kaudella sadan pelatun pääsarjatason ottelun johdosta. Johanna Salmijärvi sai oman satasensa täyteen viime lauantaina ja saanee oman kukituksen tulevana lauantaina.

Johanna ”Junnu” Salmijärvi pääsi lauantain HJK-ottelussa sadan pääsarjatason ottelun kunniakkaaseen kerhoon. Tasaluvun saavuttamiseen Junnulta kului lähes 10 vuotta. Ilman ulkomailla vietettyjä vuosia olisi tasaluku tosin tullut saavutettua jo aikaisemminkin. Tänä kesänä ehdittiin kukittamaan puolustaja Eini Vesaniemi jo alkukaudesta samoista ansioista.

Kymmenessä vuodessa naisjalkapalloilu on edennyt Junnun mukaan todella paljon, pelaamisesta on tullut huomattavasti ammattimaisempaa ja varsinkin fyysisellä puolella vaatimukset ovat kovasti kasvaneet. Toki vielä on paljon varaa kehittyä, mutta toiminta tänä päivänä osoittaa kehittymisen tapahtuvan todennäköisesti nopeammin vuosi vuodelta.

Lauantain tulevaa KuPS-ottelua Junnukin odottaa vesi kielellä. Kaksijakoinen kausi on edennyt melkoista vuoristorataa, mutta Junnu uskoo vielä joukkueensa pystyvän nappaamaan tarvittavan pakkovoiton ja nousemaan ylempään jatkosarjaan. Vaikka joukkue ei sinne pääsisikään, on Ilveksen joukkue vielä kehitysvaiheessa ja seuraavalla kaudella paljon paremmin taistelemassa mitaleista.

Suomen naisten jalkapalloilun pääsarjan 50-vuotisjuhlia vietetään tänä vuonna. Ilveksen ottelu sarjakärki KuPS:ia vastaan on yksi Kansallisen Liigan valitsema juhlaottelu tätä juhlistamaan. Junnua lämmittää se, että historiaa jaksetaan arvostaa ja tuoda esille.

Katso vielä Junnun haastattelu ILVESTV:n Youtube-kanavalta: https://youtu.be/osjRRnWYKO0.