ONS-otteluraportti – Ilves hurjasteli Kaupissa murskalukemat

Tuuli Viinikka (jossain kasan keskellä) viimeisteli upeasti uransa avausmaalin ONS:n verkkoon.

Ilves – ONS 6-0 (2-0)

Kaupissa nähtiin todellinen maali-ilottelu lauantaina, kun Ilves oli löytänyt lääkkeet edellisessä ottelussa vaivanneeseen tehottomuuteen maalintekopaikoissa. Ottelussa tehtiin hattutemppu, tupla sekä uran avausmaali, joten runsaslukuinen yleisö sai todellakin vastinetta pääsylipulleen.

Edellisessä ottelussaan Ilves oli sortunut tehottomuuteen maalintekopaikoissaan ja se kostautui jopa tappioksi asti. Tiukka harjoitusviikko teki kuitenkin tehtävänsä, ja laukausten laatu ja osoite oli aivan toista luokkaa, sehän näkyi myös Kauppi 3:n tulostaululla.

Avausjakso

Heti ensi sekunneista lähtien näki, että Ilves oli tullut otteluun päättäväisesti ja aggressiivisesti hyökkäyspelaamiseen panostaen. Jo puolen minuutin kohdalla Silja Tuominen pääsi yrittämään maalia, mutta Iina Rautiainen vieraiden maalilla venyi nyrkkeilemään pallon yli poikkipuun.

Vartin pelin kohdalla Jenni Kantanen puolestaan pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta tähänkin hyvin pelannut Rautiainen sai näppinsä väliin. Heti perään antoi Saana ”Kaupin Kanuuna” Tuomala kanuunansa puhua kohti etunurkkaa, mutta se toimi vasta tähtäyksen testauksena. Seuraavan laukauksensa Saana täräyttikin takanurkkaa kohti ja nyt pallo löysi tiensä aivan tolpan juureen maaliviivan paremmalle puolelle. Saanan kauden kolmas maali.

Parisen kymmentä minuuttia myöhemmin Kaupin Kanuuna jyrähti toistamiseen. Nyt osoitteena oli etukulma, johon Rautiainen toki sai jälleen näppinsä väliin. Tällä kertaa laukauksessa oli kuitenkin niin paljon voimaa takana, että palloa ei hän pystynyt pysäyttämään. Saanan kauden neljäs maali.

Vielä ennen taukoa oli Sofia Määtällä kahteenkin otteeseen paikka tehdä lisäosumia, mutta molemmat laukaukset menivät pallon mitan verran tolpan väärältä puolelta. Näin ollen tauolle lähdettiin 2-0 kotijohdossa.

Toinen jakso

Ilves jatkoi pelin hallintaa ja lisää juoksuvoimaa haettiin vaihtojen kautta. Ensin Patricia ”Patra” Bohui juoksi Jennin tilalle ja hetkeä myöhemmin Nella Kettunen ja Pipsa Saarilahti korvasivat Heta Olmalan ja Sofia Määtän. Vaihdot toivat todella lisäenergiaa, sillä seuraavien kymmenen minuutin aikana Ilves maalasi peräti neljästi.

Pipsa ehti olla kentällä vain kaksi minuuttia, kun hän kolmella pompulla laukoi pallon ilmasta oululaisten verkkoon.

Heti seuraavalla minuutilla Pipsa ja Patra rakensivat paikan Saanalle, joka täydensi hattutemppunsa laukomalla pallon tyylikkäästi takanurkkaan. Knallia päästä, Saanan illan kolmas oli hänelle samalla kauden viides.

Viikolla suoritetut maalintekoharjoitukset sekä Saanan antamat esimerkit olivat tarttuneet myös Tuuli Viinikan muistiin. Tuuli leikkasi vasemmalta laidalta keskelle ja sai jalkansa vapaaksi ja laukoi yhden kauden upeimmista laukauksista kohti takanurkkaa. Pallossa oli juuri oikeanlainen kierre ja se oli Rautiaiselle tekemätön paikka torjua, hyvästä yrityksestä huolimatta. Kyseessä oli liigauran ensimmäinen täysosuma, onnittelut Tuulille.

Energinen Pipsa pääsi laukomaan ottelun viimeisen maalin, vain kymmenen minuuttia sisääntulonsa jälkeen. Tämäkään laukaus ei ollut se kaikkein kovin, mutta riittävän tarkka löytämään tiensä vieraiden maaliin. Pipsa nosti kauden maalimääränsä kuuteen, jolla hän nousi joukkueen sisäisen maalipörssin kärkipaikalle.

Ilves pelasi todella hyvän pelin ja onnistui tehokkaan viimeistelyn lisäksi myös puolustuspelissä. ONS oli täysin aseeton Ilveksen puolustusta vastaan ja Roosa Karppinen maalilla huolehti ne vähäisetkin tilanteet vuoren varmasti. Roosalle irtosi ottelusta kauden toinen nollapeli. Hatunnostot myös puolustuksessa pelanneille Laura Laurikaiselle, Anna Olmalalle, Sofia Laineelle, Tuulille ja Noora Hämäläiselle sekä mahtavasti keskikentän keskellä uurastaneelle Laura Ojalalle.

Koutsin kommentit

Päävalmentaja JiiPee Berg on lähes aina otteluiden jälkeen hymyilevä ja hyväntuulinen, mutta lauantain ottelun jälkeen hymy oli vieläkin leveämpi. Viikolla osattiin harjoitella oikeita asioita oikealla tavalla.

”Viikolla harjoiteltiin, miten saisimme ONS:n puolustusrakennetta murrettua ja se toimi ottelussa kyllä hyvin. Muokkasimme hiukan sijoittumista avausvaiheessa ja nyt päästiinkin hyökkäämään monipuolisesti, niin painottomalta puolelta kuin keskeltäkin.”

Edellisessä ottelussa ongelmana oli heikot laukaukset, jotka suuntauivat järjestään maalivahdin syliin. Siihenkin löytyi lääke harjoitusten kautta.

”Eihän viikossa mitään taitoja pysty kehittämään, mutta meillä oli teemana ’sylipallot pois’. Nyt tosiaan pallot menivätkin ylä- tai alanurkkiin, ei juurikaan enää sylipalloja nähty. Joukkue pelasi kurinalaisesti, nöyrästi ja toteutti pelisuunnitelmaa muutoinkin. Riskienhallinta toimi ja molemmissa bokseissa olimme hyviä. Loistava peli Laura Ojalalta, jolle tämä oli vasta toinen peli isommilla minuuteilla.”

Seuraavaa ottelua Ilves joutuu odottamaan kaksi viikkoa, sillä maaottelutaukoa vietetään ensi viikolla. Tämä aiheuttaa myös pieniä muutoksia harjoitteluun.

”Jos valita saisi, niin mieluusti sitä pelaisi koko ajan viikko per peli tahtia. Onhan se kuitenkin hienoa, että meiltäkin on neljä pelaajaa edustustehtävissä. Hiukan nostetaan nuoresta päästä pelaajia nyt harjoituksiin, jotta saadaan harjoiteltua täydellä rosterilla. Hiukan myös loppuviikon harjoitusohjelmaa muokataan, ei niinkään määrällisesti mutta sisällöllisesti.”

Seuraavaksi Ilves matkaakin Nurmijärvelle, jossa joukkue pääsee vähän makselemaan kalavelkojakin.

”Kyllähän nytkin vähän kasvojamme pestiin, mutta mielellään sitä jatketaan viimeistelyn tehostamista NJS-peliinkin. Sen verran kelit jo vaikuttavat, että tuo ottelu pelataan tekonurmikentällä.”

Päävalmentaja oli syystäkin iloinen ja tyytyväinen pelaajiensa otteisiin. Kaikesta huokui hyvä tekemisen maku.

”Meidän pelaajat on aina niin innoissaan voitoista ja onnistumisista, nyt se vielä tuntui korostuvan. Näkihän se heidän tuuletuksistaankin, että nyt maistui hyvältä.”

Liigassa vietetään maajoukkuetaukoa, seuraava kierros pelataan 15.10.–17.10. välillä. Sofia M., Tuuli, Sara Haapala ja Helmi Perkaus lähtevät U19-tyttöjen matkaan Skotlantiin. U19-tytöt kohtaavat pääkaupunki Edinburghissa emäntämaan lisäksi Sveitsin ja Espanjan tämän sekä ensi viikon aikana.

ONS-voitto varmisti Ilveksen sarjapaikan ensi kaudelle, joten kauden viimeinen kotiottelu pelataan varmuudella FC Honkaa vastaan Kaupissa lauantaina 22. lokakuuta, kello 16:00. Tervetuloa tuolloin kannustaman keltavihreät kauden viimeiseen voittoon!

 

Ilves – ONS 6-0 (2-0)

1.10.2022, Kauppi 3, yleisöä: 309

 

Maalit:

18’ Tuomala Saana 1-0

38’ Tuomala Saana 2-0

72’ Saarilahti Pipsa 3-0

73’ Tuomala Saana 4-0

79’ Viinikka Tuuli 5-0

80’ Saarilahti Pipsa 6-0

 

Ilveksen kokoonpano:

5 Olmala Anna

8 Tuominen Silja

9 Tuomala Saana

16 Viinikka Tuuli 81’ -> 42 Hämäläinen Noora

19 Määttä Sofia 70’ -> 10 Saarilahti Pipsa

22 Olmala Heta 70’ -> 7 Kettunen Nella

24 Ojala Laura 81’ -> 13 Purhonen Pessia

25 Karppinen Roosa (mv.)

26 Laurikainen Laura (kapt.)

29 Kantanen Jenni 61’ -> 28 Bohui Patricia

88 Laine Sofia

 

Vaihtopelaajat:

17 Haapala Sara

37 Hautamäki Nelli (mv.)