NJS-otteluennakko – kotiottelu Kaupissa pitkän tauon jälkeen

Tällainen kokoonpano nähtiin edellisessä NJS-kotiottelussa huhtikuussa. Millainen ryhmä nähdään lauantaina? Kuva: Joope Erkkilä.

Ilves saa lauantaina Kaupin urheilupuistoon vieraakseen liigassa viimeisenä majailevan NJS:n. Samalla keltavihreät tekevät paluun Kaupin urheilupuistoon tauon jälkeen.

Koska edellisen kerran tupsukorvat pelasivat kotona Superpäivässä Ratinassa, edellisestä kotiottelusta tutulta Kauppi 3:lta on aikaa jo puolentoista kuukauden verran. Tuolloin ONS kaatui kotijoukkueen käsittelyssä 1-0, kun juuri äskettäin 18-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Sofia Määttä vastasi ottelun ainoasta täysosumasta.

 

Mistä asetelmista otteluun lähdetään?

Kotijoukkue lähtee lauantain otteluun taskussaan tiukka voitto Espoon reissulta, vieraat puolestaan tiukka tappio allaan.

NJS hävisi viime viikonloppuna kotonaan ONS:lle maalein 1-2. ONS:n maalit tekivät Natasa Ruuskanen ja Aurora Harila, NJS:n maalin iski Helmi Lahtinen, jolle osuma oli liigauran ensimmäinen. Oululaiset kasvattivat eron samalla alaspäin NJS:ään kymmeneen pisteeseen ja nousivat Hongasta seitsemän pisteen päähän.

Ensimmäisiä Kansallisen Liigan osumia iskettiin viikonloppuna myös Espoossa. Ensimmäisestä vastasi Hongan Matilda Kataja, joka vei espoolaiset viikonloppuna 2-1 johtoon. Ottelun toisen debyyttiosuman teki Patricia Bohui, joka ratkaisi Ilvekselle voiton FC Hongasta lisäajan viidennellä minuutilla. Heta Olmalan syötöstä karannut ”Patra” viimeisteli pallon tyylikkäästi alakulmaan.

Heta oli vahvasti mukana Ilveksen 2-2 tasoituksessa, joka syntyi täyden ajan tullessa täyteen. Tuo maali merkittiin lopulta espoolaisten omaksi. Hongan ensimmäisen maalin teki Wilma Spets ja Ilveksen Aino Rasinen, joka liitelee kolmen ottelun maaliputkessa. Jatkuuko vai katkeaako tuo putki lauantaina Kaupissa?

 

Edelliset NJS-kohtaamiset

Edellisen kerran Tampereella Ilves ja NJS kohtasivat huhtikuun lopulla. Keltavihreiden kauden kolmas kotiottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Tasapelipiste on toinen puolikas NJS:n pistepotista, toinen on liigan avauskierrokselta HPS:ää vastaan.

Ilves on pelannut yhteensä kolme tasapeliä, muut ovat vierasreissuilta Espooseen ja Ouluun.

Edellinen liigakohtaaminen puolestaan käytiin Klaukkalassa ja sillä kertaa nähtiinkin maaleja, jopa kuuden osuman verran. Hurlumhei-hengessä pelattu ottelu kääntyi keltavihreiden hyväksi maalein 2-4. Heta iski kaksi maalia, Pipsa Saarilahti ja Silja Tuominen maalit naiseen. Siljan maali oli yksi kauden hienoimmista, kun vapaapotku painui sisään yläputken kautta.

NJS:n maalit merkittiin Ilveksen omaksi maaliksi sekä Ella Leskelälle. Kyseinen maali oli Leskelälle ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.

 

Sofia kommentoi syntymäpäiväjuhlien kunniaksi

Sen lisäksi että Sofia Määttä vietti tällä viikolla syntymäpäiviään, hänet valittiin myös lokakuussa pelattavaan U19-maajoukkueen EM-karsintaturnaukseen yhdessä Tuuli Viinikan, Sara Haapalan ja viime kierroksella liigadebyyttinsä saaneen Helmi Perkauksen kanssa. Oikein hyvä viikko siis Pallo-Iirojen kasvatille, mutta millä mielin hyökkääjä lähtee kotiotteluun nurmijärveläisiä vastaan?

Edellisen kerran NJS-ottelu kotona päättyi maalittomaan tasapeliin. Millä voitto irtoaa nyt, muuten kuin maalin tekemällä?

”Eiköhän voitto irtoa, kun puolustetaan yhtenäisesti ja luodaan riittävästi laadukkaita maalipaikkoja.”

Ammuit elokuussa ONS-ottelussa kauniin maalin Kaupissa. Heiluuko NJS:n häkki samaan tapaan tulevana lauantaina?

”Toivottavasti ainakin jollain tavalla!”

Pelasit viikonloppuna täydet minuutit Ykkösen puolella, kun Ilves/2 kaatoi JyPK:n. Miltä vauhti ja peli tuntui?

”Vauhti ja peli tuntui hyvältä ja oli mukava pelata koko peli.”

Sinut valittiin U19-tyttöjen EM-karsintaturnaukseen Skotlantiin. Onko Skotlanti tuttu maa, onko tullut käytyä?

”Ei ole kyllä ikinä tullut käytyä.”

Onko karsintaturnauksen vastustajat tuttuja, millaisia pelejä on luvassa?

”Karsintaturnauksen vastustajista olen ennen pelannut vain Sveitsiä vastaan, mutta varsinkin Espanja-peli tulee olemaan todella kova ja hieno mahdollisuus verrata omaa taso aivan maailman parhaisiin oman ikäisiin pelaajiin.”

Ekstrana: miten joukkue muisti sinua syntymäpäivien johdosta, oliko kivat synttärit?

”Joukkue tietenkin lauloi mulle. Synttärit meni ihan mukavasti yo-kirjoituksiin lukien ja treeneissä käyden.”

 

Tsemppiä Sofialle kirjoituksiin ja tuleviin peleihin!

Sofiaa ja muita keltavihreitä voi tulla kannustamaan Kauppiin lauantaina, NJS-ottelu alkaa kello 15:00. Kahvio palvelee ja liput kustantavat 7/5 euroa, lämpimästi tervetuloa!