Kolme Ilves-taustaista EM-kisajoukkueeseen

Päävalmentaja Marko Saloranta nimesi Ilveksessä liigadebyyttinsä vuonna 2015 tehneen Maaria Rothin naisten EM-kisoihin Sveitsiin matkaavaan 23 pelaajan kisajoukkueeseen. Ellei viime hetken muutoksia tule, on viime kaudet HJK:ta edustanut Roth ainoa kotimaisen Kansallisen Liigan pelaaja tänään julkistetussa joukkueessa.
Puolustajana pelaava Roth pelasi FC Nokian joukkueessa Naisten Kakkosta ennen kuin siirtyi Ilvekseen kaudeksi 2013. Ensimmäisellä Ilves-kaudellaan hän pelasi pääasiassa B-tyttöjen otteluita, mutta pääsi viidesti kentälle myös Naisten Ykkösessä pelanneen edustusjoukkueen otteluissa. Kaudella 2014 hän kuului jo vakiokokoonpanoon liiganousun saavuttaneessa ryhmässä, ja debytoi seuraavalla kaudella Ilves-paidassa Naisten Liigassa. Keltavihreitä hän edusti tällä tasolla kaudet 2015–2017, jonka jälkeen Roth siirtyi HJK:n paitaan. Vuonna 2022 Roth työskenteli Yhdysvalloissa ja piti taukoa jalkapallosta, mutta palasi seuraavalle kaudelle takaisin Klubiin.
Myös Lehtola ja Kollanen joukkueessa
Kisajoukkueessa on myös kaksi muuta Ilves-taustaista pelaajaa. Norjalaista SK Brannia edustava Nea Lehtola on seuran omia kasvatteja, ja pelasi keltavihreissä liigaa kausina 2016–2018. Seuraavat kolme kautta hän edusti HJK:ta ennen kuin siirtyi tanskalaisen Bröndby IF:n riveihin. Sieltä matka jatkui täksi kaudeksi Norjaan.
Lehtola pystyy tarvittaessa pelaamaan laitapuolustajana sekä ryhmityksen vasemmalla että oikealla laidalla.
Heidi Kollanen on niin ikään Ilveksen pelaajapolun läpikäynyt hyökkääjä. Edustusjoukkueessa Heidi debytoi kaudella 2012. Kauden päätteeksi Ilves putosi Naisten Ykköseen, jossa Kollanen seuraavilla kausilla teki tuhoisaa jälkeä. Kaudella 2013 hän osui yhdeksässä ottelussa 10 kertaa, ja kaudella 2014 Kollanen viimeisteli 21 ottelussa peräti 47 maalia. Kollanen oli osumillaan merkittävässä roolissa Ilveksen noustessa takaisin liigaan.
Sama tahti jatkui myös korkeimmalla sarjatasolla, ja kaudella 2015 Kollanen oli liigan maalikuningatar 24 maalillaan. Ilvekselle kausi oli onnistunut päättyen hopeamitalijuhliin.
Kollanen edusti 1,5 vuoden ajan Florida State Universityn joukkuetta. Suomeen palattuaan hän siirtyi vantaalaisen PK-35:n riveihin, jossa 2018 Heidi oli voittamassa raitapaidoille Suomen mestaruutta.
Kultajuhlien jälkeen alkaneella ulkomaan kiertueellaan Kollanen edusti aluksi italialaista UPC Tavagnaccoa ja siirtyi sen jälkeen Ruotsin kentille – ensin KIF Örebrohon ja joulukuussa 2023 Vittsjön peliasuun.
Valmistautumisleiri Hollannissa
Helmarit matkustaa juhannuksen jälkeen Hollantiin valmistautumaan EM-lopputurnaukseen. Suomi kohtaa Hollannin torstaina 26. kesäkuuta kello 21.00 Suomen aikaa Leeuwardenissa. Ottelu nähdään suorana Ylen kanavilla.
EM-kisat käynnistyvät keskiviikkona 2. heinäkuuta. Yle näyttää kaikki EM-ottelut suorina lähetyksinä. Helmarit pelaa koko turnauksen avausottelussa Islantia vastaan Thunissa. Sunnuntaina 6. heinäkuuta Sionissa vastaan asettuu Norja ja alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa emäntämaa Sveitsin Genevessä torstaina 10. heinäkuuta.
Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee puolivälieriin. Turnauksen finaali pelataan Baselissa 27. heinäkuuta.
Helmarit pelaa Sveitsissä historiansa viidensissä EM-kisoissa. Vuoden 2005 EM-debyytissä Englannissa Suomi selvitti tiensä aina välieriin saakka. 2009 kotikisoissa Helmarit meni alkulohkosta jatkoon, mutta putosi puolivälierissä. Ruotsissa 2013 ja Englannissa 2022 Suomi jäi alkulohkoon.
Helmareiden ottelut EM-kisojen alkulohkovaiheessa Sveitsissä:
Ke 2.7. klo 19.00 Islanti – Suomi, Arena Thun, Thun
Su 6.7. klo 19.00 Norja – Suomi, Stade de Tourbillon, Sion
To 10.7. klo 22.00 Suomi – Sveitsi, Stade de Genève, Geneve
Suomen joukkue EM-kisoissa
Tinja-Riikka Korpela, Servette FC CF
Anna Tamminen, Hammarby IF
Anna Koivunen, Djurgårdens IF
Natalia Kuikka, Chicago Red Stars
Joanna Tynnilä, SK Brann
Eva Nyström, West Ham United
Maaria Roth, HJK
Emma Koivisto, AC Milan
Nora Heroum, U.C. Sampdoria
Nea Lehtola, SK Brann
Emmi Siren, FC Nordsjaelland
Vilma Koivisto, Linköpings FC
Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC
Oona Siren, West Ham United
Olga Ahtinen, Tottenham Hotspur FC
Ria Öling, Crystal Palace
Adelina Engman, Como
Katariina Kosola, Malmö FF
Heidi Kollanen, Vittsjö GIK
Sanni Franssi, Real Sociedad
Linda Sällström, Vittsjö GIK
Jutta Rantala, Leicester City
Oona Sevenius, FC Rosengård
