Ilves sammutti Kipinän

Ilves nappasi viimeisenä mestaruussarjan joukkueena avausvoiton jatkopeleistä. Ja millä tavalla se sen tekikään. IF Gnistan jäi täysin aseettomaksi, kun tamperelaiset hakivat Oulunkylästä 3–0 (3–0) -vierasvoiton hienolla peliesityksellä.
Ilves otti pallonhallinnan ottelussa heti alkuhetkistä lähtien. Paikoin joukkue esitti todella näyttävää yhden kosketuksen syöttöpeliä, jossa pallo liikkui sujuvasti pelaajalta toiselle. Viimeiset syötöt karkasivat aluksi kuitenkin sen verran epätarkoiksi, että vapaille laukaisupaikoille ei tilaa avautunut. Paine pysyi kuitenkin Gnistan-alueella, kun Ilves kerta toisensa jälkeen onnistui tukkimaan kotijoukkueen pelinrakentelun.
Kahdeksannella peliminuutilla Emilia Pulkkinen (kuvassa) pelattiin hyvällä pystysyötöllä läpiajoon. Juuri kun Emilia lähti hakemaan syötöllä maalin edustalle hyökkäykseen mukaan noussutta Amelia Luotosta kotijoukkueen Iida Laine liukui oikea-aikaisesti tilanteeseen. Gnistan-puolustaja sai sen verran peitettyä syöttöä, että se kimposi helpoksi palloksi liigadebyyttinsä tehneelle maalivahti Silja Jokiselle.
Lopulta tulostakin syntyi. Kotijoukkue onnistui katkaisemaan Pulkkisen nousun maalille, mutta Anela Ljesnjanin nappasi irtopallon. Nopealla käännöksellä hän sai tilaa ja aikaa hakea vasen jalkansa vapaaksi. Vajaasta 25 metristä lähtenyt komea laukaus painui Gnistan-maalin yläriman alle ohi Jokisen, joka oli torjunnassa voimaton: 0–1.
Vain pari minuuttia myöhemmin Pulkkinen pelattiin vasemmalta jälleen kotijoukkueen puolustuksen selustaan. Emilian kova laukaus etukulmaan kolahti valitettavasti verkon sijasta tolppaan, joka pelasti kotijoukkueen nopealta toiselta takaiskulta. Myös Hertta Ahonen oli lähellä lisätä Ilves-johtoa, mutta paristakympistä lähtenyt hyvä vasemman jalan veto painui hieman maalin yläkulman ohi.
Ahonen oli rakentamassa Ilveksen toista maalia 28. peliminuutilla. Ilves-prässi oli jälleen tehokas, ja Hertta riisti pallon Kipinän puolustajilta. Pieni siirto rangaistusalueen rajalla vapaana olleelle Aino Rasiselle vapautti Ilves-kapteenin nokikkain Jokisen kanssa, eikä kokenut Rasinen epäröinyt. Tyylikäs nosto yli vastaan heittäytyneen Gnistan-vahdin siirsi vieraat kahden maalin karkumatkalle.
Näkyvästi esillä ollut Ahonen oli päästä itsekin maalintekoon reilun puolen tunnin pelin kohdalla, kun näppärä vapaapotkukuvio vapautti hänet vetopaikkaan rangaistuspotkupisteen tuntumaan. Takakulmaa kohti suuntautunut veto pysähtyi kuitenkin Gnistan-puolustukseen.
Liekeissä ollut Anela Ljesnjanin näytti, että vedot lähtevät yhtä upeasti molemmilla jaloilla. Jälleen yhden pallonriiston jälkeen Aino Rasinen pelasi pienen sivuttaissiirron Anelalle keskustaan, ja hän pääsi laukomaan rangaistusalueen rajan takaa. Tällä kertaa oikealla jalalla lauottu pallo painui yhtä näyttävästi riman alle kuin ottelun avausmaalikin: 0–3.
Kun vauhtiin oli päästy, Heta Olmalakin näytti laukaisuvoimaansa. Vasemman jalan veto pysähtyi harmittavasti ylärimaan, joten lukemat tulostaululla eivät tällä kertaa muuttuneet. Jatkuva Ilves-hallinta pakotti Gnistan-valmennuksen kuitenkin tekemään kaksi pelaajavaihtoa jo avausjaksolla.
Käytännössä koko avausjakso pelattiin Gnistanin puolustusalueella. Vasta lisäajalla kotijoukkue sai aikaseksi ensimmäisen maalilaukausyrityksensä, kun Katherine Byrne sai pallon keskialueella ja harhautteli itsensä vetopaikkaan. Janna Korpi torjui laukauksen kuitenkin kulmaksi. Tämä olikin ainoa kerta ensimmäisellä 45-minuuttisella, kun hyvin Ilves-puolustuksen pihdeissä pysyneestä kotijoukkueen vaarallisesta hyökkäyskaksikosta nähtiin edes pieni välähdys.
Tauolle siirryttiin Ilveksen 3–0-vierasjohdossa.
Paketti pysyi kasassa
Tauolta kentälle palattaessa suurin jännitys kohdistui siihen, pystyykö Ilves jatkamaan ylivoimaista pelinhallintaansa myös toisella puoliajalla vai onko kotijoukkue löytänyt peliinsä uusia lääkkeitä Ilves-prässin purkamiseksi.
Jakson alku olikin selvästi ensimmäistä puolikasta tasaisempi. Kokovihreissä pelannut vierasjoukkue oli ehkä hieman nostanut jalkaa kaasulta, ja kotijoukkue puolestaan pyrki suoraviivaistamaan peliään. Kovin vaarallisia paikkoja ei oikein kumpaankaan kenttäpäätyyn kuitenkaan syntynyt.
Gnistanille tarjottiin mahdollisuutta kirin käynnistämiseen reilun tunnin pelin jälkeen, kun Ilves-puolustus pelasi oman vapaapotkun vaarallisesti poikittain rangaistusalueensa edustalla. Liigan maalipörssin voittoa tavoitteleva Abby Kraemer pääsi laukomaan melko vapaasti, mutta Janna Korpi otti hienon torjunnan.
Maalitilanteet olivat jälkimmäisellä 45-minuuttisella varsin vähissä. Gnistan sai vielä viimeisellä kympillä mahdollisuuden kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Anela oli jälleen oikealla paikalla ja siivosi maaliviivalta pallon väljemmille vesille.
Ilveksen tilanteet Gnistan-puolustus pystyi niin ikään peittämään, joten lisäosumia ei toisella puoliajalla nähty. Pisteet lähtivät siten Tampereelle lukemin 0–3.
Anela tyytyväinen joukkueen esitykseen
Kaksi upeaa maalia laukonut Anela Ljesnjanin oli yhtä hymyä pelin jälkeen. Ilveksen esitys oli sellainen, mitä haettiinkin.
”Mielestäni pystyimme hyvin toteuttamaan niitä asioita, joita harjoittelimme tällä viikolla. Loimme riittävästi maalipaikkoja ja hyödynsimme ne. Hyvä peli meiltä.”
Vaikka sarjataulukkoon lisäpisteet eivät juurikaan vaikuta, Ilves haluaa pelata loput pelit kunnialla ja kehittää samalla peliään.
”Eivät katseet vielä ole ensi kaudessa. Pelataan nämä loput ottelut ensin alta pois. Tämän voiton jälkeen voimme lähteä hyvällä fiiliksellä vielä viimeisiin koviin matseihin, Anela totesi pelin jälkeen Ruudun haastattelussa.
”Tällaista jalkapalloa tykkään katsella”
Myös päävalmentaja Joonas Laurikainen oli erittäin tyytyväinen joukkueensa lauantain peli-ilmeeseen.
”Ihan toisen jakson alkua lukuun ottamatta joukkue pelasi suunnitelman mukaan. Tauon jälkeen siinä oli hetken vähän sekavampaa, mutta kyllä se oma peli aika nopeasti löytyi uudelleen. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen päivän esitykseen.”
”Varsinkin ensimmäinen puoliaika näytti tosi hyvältä. Se oli sellaista jalkapalloa, jota tykkään katsella. Tosi hyvä ja aika selkeä matsi meiltä. Olimme tänään aika paljon parempia. Paikkoja oli vielä muutamaan lisäosumaankin, mutta olivathan nuo nyt tehdyt maalit aika komeita”, Laurikainen ihasteli.
Vastustajan pitäminen nollilla oli hyvän yhteistyön tulosta.
”Puolustimme tänään yhdessä joukkueena. Kaikki olivat hyvin hereillä ja pystyimme rikkomaan vastustajan pelinrakentelun aika täydellisesti. Emme joutuneet edes tosissamme kamppailemaan, kun joukkue liikkui niin hyvin. Tämä oli ehkä paras peli vastahyökkäysten estämisessä pitkään aikaan. Ne pari vetopaikkaa, jotka Gnistan sai, Korven Janna maalilla hoiti tyylikkäästi. Pitkän pelitauon jälkeen tämä oli häneltäkin tosi tasapainoinen esitys.”
Myös hyökkäyspelin aktiivisuus oli tänään päävalmentajan mieleen.
”Kaikki lähtee siitä, että meiltä löytyy rohkeutta lähteä ylöspäin silloin kun meillä on pallo ja naama oikeaan suuntaan. Tänään sitä rohkeutta löytyi”, Laurikainen kiitteli.
Ilveksen kokoonpano Gnistan-ottelussa
1 Janna Korpi
3 Elsa Itälinna
4 Reeta Pirilä
8 Anela Ljesnjanin
10 Cecilia Jäntti –> 11 Lotta Lähteenmäki (72’)
13 Amelia Luotonen
14 Aino Rasinen –> 26 Pessia Purhonen (62’)
18 Emilia Pulkkinen
21 Hertta Ahonen –> 40 Kaisa Juvonen (90’)
22 Heta Olmala
56 Tiina Lilja
Vaihdossa
31 Viivi Mäki-Kamppi
17 Anna Tarkkanen
20 Werna Fomenko