Ilves – Åland United 1-2 – ÅU paineli Kansallisen Cupin välieriin

Cup-puolivälierän avauskokoonpano esittäytyy.

Keltapaitainen kotijoukkue sai lauantaina vieraita saarelta, kun Åland United saapui suhteellisen räntäiseen Kauppiin Kansallisen Cupin puolivälieräotteluun.

Kaupin urheilupuistoon oli lauantaina raahautunut muutamakymmenpäinen joukko, melkoisen haastavista olosuhteista huolimatta. Iso kiitos kaikille katsomoon saapuneille!

 

Ensimmäinen jakso

Ottelu alkoi äärimmäisen vauhdikkaasti, kun pallo oli jo reilun kymmenen sekunnin kohdalla ÅU:n boksissa. Sofia Laine pelasi pallon oikealle Tuuli Viinikalle, joka ohitti vartioijansa ja pääsi laatikkoon asti. Matala syöttö löysikin keskustasta Moona Laineen, jonka nopea viimeistely-yritys painui pari metriä ohi ÅU-maalin ja maalia vartioineen Jessica Kiviahon.

ÅU:n vastaus tähän alkurynnistykseen tuli kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Vieraiden Olivia Uleniuksen matala pallo löysi koko Ilves-nipun takaa maalin edustalle hiipineen Riikka Liljan. Lilja näki jo varmastikin maalin silmissään, mutta Meri Hämäläinen oli toista mieltä ja venyi uskomattomaan jalkatorjuntaan viivalta.

Seuraava kunnon hässäkkä Merin maalilla nähtiin juuri ennen taukovihellystä, kun pelaajat pystyivät jo haistamaan tauolla nautittavan lämpimän mehun.

Viime kaudella Ilvestä edustanut Silja Tuominen pääsi laukomaan noin seitsemästä metristä, jonka Anna Olmala blokkasi hienosti. Pallo jäi blokista pomppimaan boksiin ja sen perään hyökkäsivät niin Meri kuin vieraiden Dana Leskinenkin. Leskinen meni hieman heppoisesti nurin ja ottelun erotuomari, kansainvälisissäkin peleissä meritoitunut Lina Lehtovaara näytti pallon pisteelle.

Leskinen itse ampui pallon vasempaan alakulmaan, ja siihen päättyi samalla ensimmäinen nelivitonen.

 

Toinen jakso

Kotijoukkue tuli sisuuntuneen oloisena toiselle puolikkaalle. YlinenNurminenSalmijärvi valmentajakolmikko päätti suorittaa tauolla kaksi vaihtoa, ja kentälle kirmasivat Armi Heikkilä ja Sofia Määttä. Tilaa heille tekivät Laura Ojala ja Nella Kettunen.

Ilves hallitsi toisen jakson alkua, tasoitusmaalia saatiin odottaa reilut kymmenen minuuttia. Tuuli revittiin maihin parissa kymmenessä metrissä, ja kippari Saana Tuomala ampui seuranneesta vapaapotkusta tulisen vedon, jonka vieraiden kapteeni Sanni Ojanen putsasi kulmapotkuksi.

Saana asteli itsevarmoin askelin antamaan myös kulmapotkua ja lähettikin vasemmalla jalallaan millintarkan keskityksen ÅU-maalin edustalle. Täysin vapaaksi tilanteessa unohtunut Aino Rasinen hiipi paikalle ja pukkasi pallon vielä varmuuden varalta taka-alakulmaan.

Maali oli keskikenttäpelaajan kolmas Kansallisessa Cupissa.

Muutama minuutti Ainon maalista, kotijoukkue vaihtoi hyökkääjää, kun ottelun avannut Moona Laine teki tilaa Patricia Bohuille.

Myös vierasjoukkue teki vaihtoja ja pääsi paremmin peliin kiinni Ilveksen tasoitusmaalin jälkeen. Tasatilannetta kestikin vain kymmenisen minuuttia.

Ålandin kulmapotku oikealta puolelta jäi pyörimään Ilveksen boksiin ja pelaajaruuhkan keskeltä palloon ensimmäisenä yletti vaihdosta sisään tullut, Uuden-Seelannin maajoukkuehyökkääjä Jacqueline Hand. Inari Salo teki viivalla kaikkensa ja venytti itsensä äärimmilleen, mutta ei aivan ylettynyt estämään maalin syntyä.

Ilves jaksoi painaa päälle, mutta huippuvaarallisia maalintekojapaikkoja ei meinannut tulla. Paras yritys nähtiin Armilta, jonka oikean jalan taidokas puolivolley painui ÅU-maalin sivuverkkoon, tolpan väärälle puolelle. Tilanne syntyi jälleen Saanan lähettämästä kulmapotkusta, tällä kertaa oikealla jalalla.

Muutama minuutti ennen Armin paikkaa, Ilves teki päivän neljännen ja viimeisen vaihtonsa, kun puolustaja Sara Haapala korvasi Inarin.

ÅU piti yhden maalin johdostaan kiinni 90. minuutille saakka ja vielä lisäajankin päälle. Näin ollen Åland United saa cupin välierässä vastaansa KuPS:n. Toinen välieräpari on HJK – TPS.

 

Koutsin kommentit

Ilveksen päävalmentaja Anssi Ylinen kommentoi puolivälierätappiota ÅU:lle.

”Mun mielestä vastustaja oli tämän kauden laadukkain joukkue, joka ollaan kohdattu. Olen tyytyväinen, että saatiin kohdata ÅU, meidän nuori joukkue tarvitseekin kovia otteluita. Ehkä siinä näkee, kun on tasokas vastustaja vastassa, että peli ailahtelee, mikä on toki luonnollistakin.

Ei se mitenkään huonoa (peliä) meiltä ollut, jaksettiin hyvin ja saatiin tehtyä maalikin erikoistilanteesta. Åland teki toisen pilkusta ja toisen kulmapotkusta, eli tuli siinä mielessä molempiin päihin. Meillä oli ylivoima boksissa, eli huonosti puolustettiin se kulmapotku.

Kehittämiskohteena meillä on pallon liikuttaminen, edettiin vähän samaa kaistaa kuin TPS-pelissäkin. Se parani kyllä tauon jälkeen, mutta siinä on kehitettävää. Vähän rytmi puuttuu, suoraviivaisesti päästään hyvin eteenpäin, mutta meidän pitää pystyä etenemään myös hitaammin.

Nuoret pelaajat ovat kiinnostuneita oppimaan ja menevät koko ajan eteenpäin, mutta tämä vaatii aikaa. Olen ihan tyytyväinen lauantain esitykseen.”

 

Ylinen kertoi myös, kuinka valmistautuminen sarjakauden alkuun jatkuu. Kansallinen Liiga alkaa Ilveksen osalta noin kuukauden kuluttua, 21. huhtikuuta.

”Meillä on niin nuori porukka, että pitää pyrkiä kehittymään kokonaisvaltaisesti.

Muutetaan harjoittelua vähän siihen suuntaan, että ollaan kauden päätyttyä nopeampia, voimakkaampia ja kestävämpiä. Kilpakauden aikana se on toki haastavaa, mutta siihen pyritään.

Pyritään siihen, että pelaajat kehittyvät niin fyysisesti, teknis-taktisesti kuin henkisestikin. Pelaajien pitää myös päästä näkemään sitä kehittymistä, jotta saadaan hyvää fiilistä siltä suunnalta. Tää on kuitenkin aika raskasta hommaa.

Sarjassahan meidän pitää jo saada tulosta.”

Ilves matkaa liiga-avauksessa PK-35 Vantaan vieraaksi perjantaina 21. huhtikuuta. Sitä ennen pyritään pelaamaan muutama harjoitusottelu, joista kerrotaan toivottavasti myöhemmin.

 

Ilves – Åland United 1-2 (0-1)

Kansallinen Cup, Kauppi 3, Tampere, 18.3.2023

 

Ilveksen kokoonpano:

1 Hämäläinen Meri (mv.)

4 Salo Inari 79’ -> 17 Haapala Sara

5 Olmala Anna

7 Kettunen Nella 46’ -> 19 Määttä Sofia

9 Tuomala Saana (kapt.)

14 Rasinen Aino

16 Viinikka Tuuli

20 Laine Moona 60’ -> 28 Bohui Patricia

24 Ojala Laura 46’ -> 35 Heikkilä Armi

27 Perkaus Helmi

88 Laine Sofia

 

Vaihtopelaajat:

37 Hautamäki Nelli