Haastattelussa ensimmäisen Premium-kumppanin BearIT:n toimitusjohtaja Teemu Karhu

BearIT:n toimitusjohtaja Teemu Karhu haastateltavana ÅU-kotiottelun yhteydessä. Kuva: Joope Erkkilä.

Ilveksen ensimmäisen Premium-tason kumppanin BearIT:n toimitusjohtaja Teemu Karhu pääsi Laakson Mikan haastateltavaksi. Haastattelu tehtiin Åland United -kotiottelun yhteydessä ja tämä on transkriptio tuosta haastattelusta.

 

Miten se BearIT oikeasti lausutaan ja minkälainen firma on BearIT?

”Se lausutaan oikeastaan silleen kuin se kielen päälle asettuu. Ollaan tamperelainen yritys ja meillä on tänä vuonna kymmenes juhlavuosi menossa. Tarjotaan työurapalveluita ja teemme ohjelmistoja.”

Mistä lähti idea lähteä tähän yhteistyöhön Ilveksen kanssa?

”Ylipäänsä jalkapallo, nais- ja tyttöjalkapallo on ollut lähellä sydäntä jo pidemmän aikaa. Ollaan aiemminkin sponsoroitu Ilves Futis-Liigaa, eli oltu lähinnä ruohonjuuritasolla mukana.

Tiedetään, että naisten jalkapallon puolella sponsorien saaminen ei ole niin helppoa, niin haluttiin lähteä tukemaan nimenomaan Ilveksen naisten edustusjoukkuetta.”

Miten yhteistyökumppanuus näkyy?

”Somessa ja ylipäänsä uutisoinnissa, siellä Ilves näkyy tosi, tosi vahvasti. Olemme jo aikaisemmin tehneet Palloliiton kanssa yhteistyötä kaksoisura-hankkeen parissa ja nyt tämä näkyy myös Ilveksen naisten edustusjoukkueessa, niin että tullaan tarjoamaan pelaajille mahdollisuus kaksoisura-palveluun. Autetaan jalkapallon ohessa kehittämään ammatillista uraakin eteenpäin.

Tarkoitus on, että tarjotaan tukea, että pelaajat pystyisivät mahdollisimman pitkälle panostamaan jalkapalloon. Ilves tarjoaa tässä ihan uudella tavalla tukea siihen jalkapallon ulkopuoliseen arkeen panostamiseen.”

Tampere on varsinkin kesäisin aika keltavihreä. Ei varmaan haittaa, jos BearIT:n logo ja värit näkyvät myös?

”Ei haittaa ollenkaan, mutta kuitenkin meidän päätavoitteenamme on, että ei haeta tässä sitä näkyvyyttä, vaan tarjotaan tukea nais- ja tyttöpelaajille jalkapallon parissa ja sitten muutenkin.”

Minkälaisia terveisiä lähettäisit yrittäjille, jotka miettivät lähtemistä mukaan tukijaksi?

”Luonnollisesti ihan ehdottomasti kannattaa lähteä mukaan, sillä naisten futis on niin kovassa nousussa. Markkina-arvo nousee huomattavasti ja näkyvyys on ollut meilläkin selvästi nousussa, mikä on huomattu tämän Palloliitto-yhteistyön kautta naistoiminnan myötä. Ja uskon, että tästäkin (Ilves-yhteistyöstä) näkyvyys entisestään nousee.

Toivoisin, että yrittäjät ja yritykset lähtisi entistä enemmän mukaan nimenomaan naisten urheiluun. Naisten urheilulla, erityisesti futiksessa on nyt iso huomio.”

 

Tutustu BearIT:n toimintaan lisää yrityksen verkkosivuilla: https://bearit.fi/.