Tähtäimessä kauden avausvoitto ÅU:sta

Ilves ja Åland United ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa – sarja-avausta edeltäneessä harjoitusottelussa, Naisten Suomen Cupin neljännesvälierässä ja kevätkierroksella liigan runkosarjassa. Ahvenanmaalaiset ovat toistaiseksi vieneet nimiinsä kaikki nämä kohtaamiset.

Kun mukaan lasketaan vielä viime kaudella cupin välierässä kärsitty tappio, on Ilveksellä alla neljä peräkkäistä häviötä saarelaisille.

Lauantain kotiotteluunsa Ilves lähteekin nälkäisenä ja aktiivisena hakemaan kaivattua kauden ensimmäistä voittoa Ålandista.

Vieraat ovat pelanneet tasaisesti läpi kauden. ÅU on haastanut vahvasti liigan kärkikolmikkoa, mutta on taipunut niitä vastaan niukkoihin maalin tappioihin. Poikkeuksena on ainoastaan kotiottelu KuPS:aa vastaan, jossa ÅU romahti rumasti 1–6-lukemiin. Viime viikonloppuna joukkue sai ensimmäisen pisteensä kärkiryhmältä, kun se nappasi HPS:lta tasapelipisteen maalittomassa ottelussa.

Åland on hyökännyt läpi kauden varsin tehokkaasti. Se on viimeistellyt keskimäärin 2,6 osumaa ottelua kohden. Erityisen kovassa vireessä on ollut Monica Hagström, jolla on koossa jo kymmenen liigamaalia. Lisäksi hän on syöttänyt yhden osuman. Hagström jakaa maalipörssin kärkisijan IF Gnistanin Abbe Kraemerin kanssa.

”Erityisen vaikea vastustaja”

Ilveksen päävalmentaja Joonas Laurikainen on viime päivät tiiviisti pohdiskellut aseita ÅU:n kaatamiseen.

”Åland on ollut meille erityisen vaikea vastustaja. Vaikka pelillisesti kamppailut ovat olleet tasaisia, niin jossain vaiheessa he ovat aina iskeneet kipeästi. He ovat rankaisseet meitä todella tehokkaasti. Vaikka olemme mielestämme olleet pelin päällä, niin yhtäkkiä taululla ovatkin 0–2-lukemat. Puolustuspään virheisiin ei heitä vastaan ole varaa.”

”Lähtökohtaisesti he ovat pelanneet tasaisen hyvin läpi kauden. Kärkiryhmiä vastaan he eivät ole saaneet hyvästä pelistä huolimatta tulosta aikaan, mutta meidän kohdallamme tilanne on juuri toisinpäin. Olemme saaneet Ålandin tiukille, mutta emme kaivattua tulosta.”

Toki Åland on hyvä joukkue. Sen vastaiskut lähtevät nopeasti ja päättyvät usein tehokkaasti. Joukkue prässää välillä ylhäältä asti, ja pääsee pallonriistoihin. Sen lisäksi ÅU pystyy myös pallollisena rakentamaan pidempiä hyökkäyksiä järkevästi.

”Jotain uutta käärmekeittoa olemme tässä viikon aikana pyrkineet keittelemään. Katsotaan, jos peliä hieman muokkaamalla löytäisimme toimivia lääkkeitä heidän kaatamiseensa. Huomenna on taas uusi päivä ja uusi mahdollisuus”, Laurikainen pohtii.

”Joukkueessamme on kyllä potentiaalia siihen, että pystymme lauantaina pelaamaan ehjän ottelun, ja voittamaan myös Ålandin.”

”Pelasimme ihan kivasti” ei nyt riitä

Laurikainen on tyytyväinen joukkueensa valmistavien harjoitusten ilmeeseen.

”Kaikki on kunnossa. Ei ole mitään selityksiä sille, ettemmekö voisi huomenna saada myös numerot sellaisiksi, että olemme niihin tyytyväisiä. Se ei nyt riitä, että pelin jälkeen voimme todeta pelanneemme ihan kivasti, mutta ilman tulosta.”

Åland Unitedia vastaan Ilves on pystynyt luomaan maalipaikkoja hieman vähemmän kuin muita joukkueita vastaan, sarjan kärkijoukkueet mukaan lukien.

”He puolustavat keskustaa erittäin tiukasti. Meidän pitää pystyä murtautumaan vielä paremmin keskustan kautta laitoihin ja hyödyntää siitä syntyvää tilaa.”

Voitosta irtoavat kolme pistettä tarkoittaisivat myös sarjataulukossa sitä, että Ilves nousisi Ålandin ohi neljänneksi. Samalla ero kärkikolmikkoon pysyisi kohtuullisena ja mahdollistaisi mielenkiintoisen loppukauden.

”Joukkue on varmasti nälkäinen, ja haluaa näyttää, ettei Ålandista ole tullut meille mikään pitkäaikainen peikko”, Laurikainen lupaa.