Raportti: Ilves koki Kaupissa kovia – Honka vei pisteet ja kapteeni Olmala loukkaantui

Keltavihreiden avauskokoonpano FC Honkaa vastaan.

Keskiviikkoillan kotiottelusta ei paljoa positiivista kerrottavaa jäänyt, kun FC Honka nappasi täyden pistepotin matkaansa ja hankaloitti Ilveksen haaveita nousta ylempään loppusarjaan. Kapteeni Anna Olmalan loukkaantuminen pelästytti, lisätietoja luvassa mahdollisesti myöhemmin.

Ilves – FC Honka 0-2 (0-2)

Ilves ei pystynyt murtamaan espoolaisten puolustusta, joka varsinkin johtoasemassa oli todella tiivistä. Omat virheet puolustusalueella puolestaan johtivat kaksi kertaa vieraiden maaliin, joten tupsukorville jäi kotiottelusta ainoastaan luu käteen.

Kapteeni Anna Olmala loukkasi jalkaansa avausjakson loppupuolella ja joutui toisen jakson alussa jättämään kentän. Hurjassa vireessä oleva Anna on tärkeässä roolissa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, joten toivotaan vamman olevan lievempi, kuin miltä se kentän laidalle näytti.

 

Ensimmäinen jakso

Ilveksen puolustusalueen pelaamista leimasi avausjaksolla hermostuneisuus omalla alueella. Pallonmenetykset, harhasyötöt sekä epäonnistuneet purkupallot eivät normaalisti ole näin räikeästi joukkueen pelissä näkyneet.

Avausmaalinsa Honka teki jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Ilveksellä oli epäonneakin yrittäessään purkaa palloa omalta alueeltaan, kun pallo kimposi omasta pelaajasta vieraille. Elli Seiro pääsi ilmaiseksi boksin sisälle ja syötti poikittain vapaana olleelle Wilma Sjöholmille, jolla oli helppo työ laukoa pallo maaliin. Meri Hämäläinen ehti tilanteeseen heittäytyä, mutta matala kova laukaus painui hänen kainalonsa alta maaliin.

Saana Tuomala pääsi hyvältä paikalta kokeilemaan tasoitusta vaparista, mutta ”Kaupin Kanuunan” sihti ei ollut aivan kohdillaan ja pallo leijui vain senttejä yläriman väärälle puolelle. Myös Anna pääsi hyvästä paikasta laukomaan, mutta espoolaisten maalivahti Sofia Manner heittäytyi upeasti siihen eteen.

Hienoja heittäytymisiä pääsi myös Meri Ilveksen maalilla esittämään, sillä Hongalle siunaantui useita vaarallisia tilanteita, osin tupsukorvien pallonmenetysten kautta. Meri joutui kuitenkin toistamiseen antautumaan, kun Sjöholm pääsi tykittämään Ilveksen purkupallosta noin 30 metristä hirveän kovan laukauksen, joka painui verkkoa venyttäen maaliin.

Muutama minuutti ennen jakson päättymistä, kaatui Anna pallontavoittelutilanteessa ja oli hetken aikaa hoidettavana kentän laidalla. Hän palasi vielä hetkeksi kentälle, vaikka ilmeestä näki kipuja olevan.

 

Toinen jakso

Anna aloitti normaalisti toisen jakson, mutta joutui todella nopeasti toteamaan olevansa pelikyvytön. Nella Kettunen tuli hänen tilalleen ja myöhemmin kapteeni palasi pukukopista kentän laidalle kainalosauvojen kera.

Ilves lähti aktiivisesti hakemaan kavennusosumaa ja pyrki pitkillä syötöillä murtamaan espoolaisten puolustusta. Paras paikka oli Aino Rasisella, joka sai nappisyötön boksiin Armi Heikkiltä. Aino yritti nostaa pallon yli vastaan tuleen Mannerin, mutta nosto jäi kuitenkin tämän hyppysiin. Myös Saana antoi mainion pitkän juoksupallon, johon Nella juoksi takamatkalta kahden puolustajan ohi, mutta Manner oli lähtenyt maaliltaan oikea-aikaisesti vastaan ja sai tilanteen purettua.

Honka ei enää avausjakson lailla satsannut hyökkäyksiin, mutta Ilveksen hyökkäävä pelityyli jätti välillä espoolaisille tilaa vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Niistä joukkue kuitenkin Merin johdolla selvisi kunnialla.

Ilves toi triplavaihdolla kentälle tuoreita jalkoja, kun liigassa jo osunut Anela Ljesnjanin, Moona Laine sekä sairastuvalta palannut Sofia Laine juoksivat peliin tunnin kohdalla. Anela osoitti jälleen taistelutahtoansa voittamalla useita kaksinkamppailuja, ja sai yhden hyvän laukauksenkin aikaiseksi, mutta Manneria ei Ilves pystynyt ohittamaan. Vielä aivan loppuhetkillä Patricia Bohui otettiin Tuuli Viinikan tilalle kärkeen lisävoimaksi, mutta tämäkään vaihto ei tuonut toivottua tulosta.

 

Koutsin kommentit:

Päävalmentaja Anssi Ylinen näki pelissä paljon hyvääkin, mutta totesi paremman joukkueen voittaneen.

  • Kyllähän me vähän hölmöilimme ja naapuri pääsi tekemään ne maalinsa. Muutoin kyllä pelasimme mielestämme ihan omantasoisen pelin. Tiesimme Hongan olevan erittäin hyvä puolustamaan omaa maalia. Nytkin he pelasivat matalassa blokissa erittäin kurinalaisesti, emmekä me oikein saaneet riittävän laadukkaita maalipaikkoja aikaiseksi. Kyllä me paremminkin pystymme pelaamaan, mutta välillä se on nuoren joukkueen kanssa tämmöistä.
  • Siitä taas iso kiitos pelaajille, että uskoivat koko ajan itseensä ja taistelivat loppuun asti. He ovat läpi kauden osoittaneet kovaa taistelutasoa ja se lupaa hyvää loppukautta ajatellen. Tämä on kuitenkin nuorille pelaajille koko ajan oppimista.
  • Annan tilanteesta saadaan huomenna enemmän tietoa, kun hän menee magneettikuvauksiin. Lääkäri Jonne Väisänen hänelle teki testejä ja päätti lähettää kuvauksiin varmuuden vuoksi.
  • Aloitimme välittömästi ottelupalaverin jälkeen valmistautumisen sunnuntaiseen ONS-otteluun. Painotin pelaajille nyt nesteytyksen ja ravinnon saannin merkitystä. Torstaina ja lauantaina harjoittelemme nurmella ja perjantaina pidetään välipäivä.

Seuraava ottelu siis sunnuntaina Oulussa, jossa ONS emännöi kello 14 alkavaa ottelua. Seuraavalla viikolla on vastassa KuPS Kuopiossa ja alkusarjan viimeinen ottelu pelataan lauantaina 26. elokuuta Kaupissa, jolloin vastassa on HPS.

 

Ilves – FC Honka 0-2 (0-2)

Kansallinen Liiga, Kauppi 3, 9.8.2023, yleisöä: 263

Maalit:

12’ Sjöholm Vilma 0-1

38’ Sjöholm Wilma 0-2

Ilveksen kokoonpano:

1 Hämäläinen Meri (mv)

4 Salo Inari 62’ -> 88 Laine Sofia

5 Olmala Anna (kapt.) 47’ -> 7 Kettunen Nella

9 Tuomala Saana

14 Rasinen Aino 62’ -> 20 Laine Moona

16 Viinikka Tuuli 83’ -> 28 Bohui Patricia

17 Haapala Sara

19 Määttä Sofia

23 Ojala Laura 62’ -> 24 Ljesnjanin Anela

27 Perkaus Helmi

35 Heikkilä Armi

Vaihtopelaajat:

32 Karppinen Roosa (mv)