Raportti: Ilveksen paluu kotikentälle sujui voitokkaasti – taistelu pääsystä ylempään jatkosarjaan käy kuumana

Kolmea pistettä fiilistellään näin! Kuva: Joope Erkkilä.

Ilves jatkoi vahvoja otteitaan ja nappasi täyden pistepotin Helsingin PK-35:stä. Vauhdikas tarjosi paljon tilanteita molemmissa päissä, mutta sekä Ilveksen puolustus että hyökkäys oli piirun verran vierailijoita parempaa. Samalla kamppailu pääsystä ylempään jatkosarjaan kiristyi entisestään.

Ilves – PK-35 3-2 (2-1) 

Avausjakso 

Ilves juoksi kentälle erittäin määrätietoisena sekä voitonnälkäisenä joukkueena, mutta joutuikin heti neljännellä minuutilla vierailijoiden yllättämäksi. PK-35:n maajoukkuehyökkääjä Amanda Rantanen onnistui puskemaan pallon Ilveksen puolustajien estelyistä huolimatta maalin perukoille.

Avausmaalin jälkeen Ilves sai kuitenkin oman pelinsä hyvin kulkemaan ja pallollinen pelaaminen sujui välillä hyvinkin mallikkaasti. Tasoitusosuman Ilves iski 19. minuutilla, kun keltavihreiden maalipörssin ykkönen Silja Tuominen iski tasoituksen Eini Vesaniemen loistavasta tarjoilusta.

Ilves on painottanut viime aikoina tilanteenvaihtojen merkitystä, eikä turhaan. Johto-osuman viimeisteli jälleen Silja, joka vapautettiin maalintekoon hienon kuvion päätteeksi oman puolustuspelaamisen jälkeen. Ensin Pipsa Saarilahti taisteli pallon joukkueelleen ja siirsi pallon Lotta Lähteenmäelle, joka näki vasemmalla laidalla vauhdissa olleen Siljan, joka harhautti edessään olevan puolustajan ja laukoi aivan takakulmaan.

Avausjakso oli erittäin vauhdikasta sekä viihdyttävää pelaamista molemmilta joukkueilta. Tilanteita luotiin tasaiseen tahtiin ja kolmen kauniin maalin lisäksi nähtiin myös maalivahtien huipputorjuntoja.

Toinen jakso

Toisella jaksolla PK-35 otti pelin hallinnan itselleen, muttei kuitenkaan pystynyt Ilveksen puolustusta murtamaan. Ilves joutui välillä puolustamaan hyvin alhaalta, mutta suoriutui urakastaan tällä kertaa hyvin.

Omassa pallonhallinnassaan Ilves olisi voinut vieläkin maltillisemmin pelata ja pitää palloa kauemmin hallussaan, mutta mihinkään paniikkiratkaisuihin joukkue ei kuitenkaan sortunut. Silja oli erittäin lähellä tehdä jopa kolmannen osumansa, muttei kuitenkaan pystynyt ohittamaan Lotta Rosenströmiä.

Ilves kuitenkin onnistui toistamiseen iskemään nopeasta vastahyökkäyksestä. Vaihdosta sisään tullut Heta Olmala vapautettiin pitkään juoksuun ja hän imi puoleensa kaksi vastustajan puolustajaa. Näin myöskin vaihdosta sisään tullut Hilkka Koskinen jäi aivan vapaaksi ja viimeisteli tyynen rauhallisesti Ilvekselle kahden maalin johdon. PK-35 on ollut Hilkalle suotuisa vastustaja, sillä hyökkääjä viimeisteli pääsarjauransa avausmaalin saman joukkueen verkkoon.

Vaikka PK-35 saikin pidettyä palloa paljon hallussaan, onnistui Ilves Roosa Karppisen loistotorjunnoilla pitämään vieraiden maalintekoyritykset vaarattomina, lähes loppuun asti. Aivan lisäajan viimeisillä hetkillä onnistui Anita Abu kaunistelemaan loppulukemiksi 3-2.

Ilves nappasi näin täydet kolme pistettä, jotka tekivät kamppailun pääsystä ylempään jatkosarjaan erittäin mielenkiintoiseksi. Ilves on nyt viisi pistettä viivan yläpuolella olevaa PK-35 Vantaata perässä.

Päävalmentaja Anssi Ylinen hymyili leveästi pelin jälkeen ja oli tyytyväinen suojattiensa otteista. 

Olen kyllä todella tyytyväinen tähän otteluun ja voittoon, maistuu kyllä tosi hyvältä.

Anssi näki pelissä paljon hyvää, varsinkin tiivistynyt ja selkiytynyt puolustuspelaaminen miellytti valmentajaa.

”Ekalla jaksolla pelasimme ajoittain meidän kauden parasta pallollista peliämme, uskalsimme pelata jopa muodon sisälläkin. Toisella jaksolla jouduimme puolustamaan paljon enemmän alhaalta, mutta siihen olimme varautuneet ja selvisimme siitä hyvin.

Anssin mukaan joukkueen kasvutarina on hyvässä myötätuulessa ja joukkue on valmis kamppailemaan pääsystä ylempään jatkosarjaan.

”Tämä on nuoren joukkueen kasvamista ja kasvutarinaa. Sanoinkin pelaajille, että tämä on täysin teidän ansiotanne ja menette kovaa vauhtia eteenpäin. Tämä peli antoi heille jälleen loistavan kokemuksen. Kun taistelee kovasti ja puolustaa tiiviisti, tapahtuu hyviä asioita.

Erityisen tunnustuksen Anssi antoi pelaajien taisteluhalukkuudelle.

”Meillä on ollut tämän viikon teemana loppuun asti puolustaminen. Olemme painottaneet sitä, että jos meidän pelaajamme ohitetaan, niin puolustaminen jatkuu siitä huolimatta täysillä. Tänään oli hienoa katsoa, kuinka pelaajat juoksivat joka tilanteen täysillä loppuun asti.

Seuraava ottelu pelataankin jo heti tiistaina. Silloin vastustajaksi saapuu kaksi pistettä Ilveksen edellä oleva HPS.

Ilves – PK-35 3-2 (2-1), Kauppi 3

Yleisöä: 223

Ilveksen kokoonpano: 

8 Tuominen Silja -> 90’ 13 Purhonen Pessia 

9 Tuomala Saana 

10 Saarilahti Pipsa -> 62’ 19 Määttä Sofia 

11 Lähteenmäki Lotta  

14 Rasinen Aino -> 73’ 23 Koskinen Hilkka 

16 Vesaniemi Eini  

21 Salmijärvi Johanna (kapt.)

26 Kattelus Laura 

32 Karppinen Roosa (mv)

35 Heikkilä Armi -> 73’ 22 Olmala Heta 

42 Hämäläinen Noora

Vaihtopelaajat: 

3 Simola Joanna  

4 Rytkönen Julia 

41 Helminen Loviisa (mv)

Maalintekijät: 

4’ 0-1 Rantanen Amanda 

19’ 1-1 Tuominen Silja 

28’ 2-1 Tuominen Silja 

87’ 3-1 Koskinen Hilkka 

90’ 3-2 Abu Anita 

Varoitukset: 

17’ Sirviö Juhana Ilves (Ilves, valmentaja) 

25’ Hiltunen Inka (PK-35)

34’ Vesaniemi Eini (Ilves)

Varakippari Laura Kattelus sai erityiset polttariterveiset! Kuva: Joope Erkkilä.