Raportti: Ilvekseltä vahva alku loppusarjaan – salama-alku siivitti komeaan voittoon

Loppusarja alkoi rytinällä: neljä maalia, kolme pistettä!

Alempi loppusarja pyörähti lauantaina käyntiin Ilveksen osalta erittäin näyttävästi, kun HPS jäi kotonaan keltavihreiden varjoon heti alkuminuuteista lähtien.

HPS – Ilves 1-4 (1-2)

Avausjakso

Ilves aloitti ottelun erittäin terävästi heti alusta alkaen ja se tuottikin tulosta. Vahva prässi esti kotijoukkueen avauspelaamisen ja antoi Ilvekselle mahdollisuuden pallonriistoihin ylhäällä. Tällaisen riiston jälkeen syntyi myös avausmaali, kun Silja Tuominen jatkoi päällään pallon Heta Olmalalle, joka nosti pallon hallitusti yli kotijoukkueen maalia vartioineen Jessica Kiviahon. Maali oli Hetan kauden kolmas.

Toisen osumansa Ilves teki kulmapotkusta, kun kokenut Eini Vesaniemi hyppäsi korkeimmalle ja sai puskettua synttärisankari Saana Tuomalan lähettämän kulmapotkun maaliin. Einille maali oli kauden ensimmäinen ja muutoinkin harvinaista herkkua. Edellinen maali oli nimittäin syntynyt vuonna 2018.

Keltavihreät saivat luotua avausjaksolla useitakin vaarallisia tilanteita, mutta niistä ei kuitenkaan kahta enempää onnistuttu hyödyntämään. Kotijoukkueen tilanteet tulivat harvakseltaan ja ottelun ainoan osumansa he saivat tehtyä rangaistuspotkusta. Aino-Marja Lehtinen onnistui pilkusta laukomaan pallon maaliin, vaikka Roosa Karppinen pääsikin osittain sormineen väliin.

Toinen jakso

HPS tuli toiselle jaksolle selvästi paremmalla jalalla kuin Ilves ja pystyikin palloa pitämään vieraiden alueella. Roosan mainiot torjunnat pitivät kuitenkin pallon maaliviivan paremmalla puolella eikä kotijoukkue onnistunut tasoitusta missään vaiheessa iskemään.

Ilves alkoi yhä paremmin pääsemään peliin mukaan ja nopeasta vastahyökkäyksestä siirtymään jälleen kahden maalin johtoon. Noora Hämäläinen lähti hienosti mukaan hyökkäykseen oikeaa laitaa pitkin, jonne sai Hetalta mainion syötön. Nooran matala laukaus löysi lopulta tiensä kotijoukkoon verkkoon pienen kimmokkeen kautta. Maali oli laitapuolustajan ensimmäinen maali koko kaudella ja samalla myös Kansallisessa Liigassa!

Viihdyttävässä ottelussa nähtiin molemmilta joukkueilta useitakin hyviä maalintekotilanteita, joissa Ilves oli lopulta emäntiään terävämpi. Toki Roosan muutamat paraatitorjunnat auttoivat omassa päässä todella paljon. Vielä aivan loppuminuuteilla pääsi vaihdosta sisään juossut Aino Rasinen laukomaan loppulukemiksi 1-4. Osuma oli Ainolle jo kauden neljäs.

Voitollaan Ilves kasvatti eroa karsijan paikalla olevaan HPS:ään jo kuuteen pisteeseen. Samassa pistemäärässä on myös oman ottelunsa lauantaina voittanut PK-35. Ilves pelaakin seuraavaksi juuri heitä vastaan ensi perjantaina Helsingin Pihlajamäessä. Ilveksen seuraava kotiottelu on vasta lauantaina 25. syyskuuta. Tuolloin vieraaksi saapuu HPS.

HPS – Ilves 1-4 (1-2), HofS Areena, Helsinki 

Yleisöä: 155 

Ilveksen kokoonpano: 

3 Simola Joanna

8 Tuominen Silja -> 86’ 18 Simonen Anna-Stina 

9 Tuomala Saana

10 Saarilahti Pipsa -> 86’ 13 Purhonen Pessia 

16 Vesaniemi Eini

19 Määttä Sofia -> 64’ 11 Lähteenmäki Lotta 

21 Salmijärvi Johanna (kapt.)  

22 Olmala Heta -> 64’ 14 Rasinen Aino 

32 Karppinen Roosa (mv)

35 Heikkilä Armi  

42 Hämäläinen Noora   

Vaihtopelaajat: 

25 Varkoi Aino 

31 Frondelius Mikaela 

41 Helminen Loviisa (mv)

Maalintekijät: 

3’ 0-1 Olmala Heta 

8’ 0-2 Vesaniemi Eini 

38’ 1-2 Lehtinen Aino-Marja 

60’ 1-3 Hämäläinen Noora 

90’ 1-4 Rasinen Aino

Varoitukset: 

37’ Simola Joanna

90’ Simonen Anna-Stina