ONS – Ilves 1-1 – Ilves joutui tyytymään tasapeliin Oulussa

Aino Rasinen toi pelin tasoihin Oulussa, jossa pisteet tasattiin. Kuva elokuun kotiottelusta. Kuva: Joope Erkkilä.

ONS – Ilves 1-1 (1-0)

Ilves odotti Haastajasarjan avausottelusta Oulu Nice Socceria vastaan täyttä pistepottia, mutta viimeistelyssä ei ollut riittävää terävyyttä eikä onnetartakaan auttamassa.

Kahdesti runkosarjassa ONS:n voittanut Ilves tiesi, ettei Oulusta irtoa helpolla pisteitä. Joukkue kuitenkin uskoi, että hyvällä omalla pelaamisella täyden pistepotin mukaan ottaminen onnistuisi. Hyvin Ilves omaa peliään pelasikin, mutta viimeistelyssä joukkue ei päässyt aivan omalle tasolleen.

Avausjakso

Ilves aloitti ottelun räväkästi ja oli lähellä avausmaalia jo heti toisella minuutilla. Saana Tuomalan sivuvapari putosi hyvään paikkaan boksin sisälle ja Anna Olmala pääsi takaa juoksemaan juuri oikeaan kohtaan. Anna ei kuitenkaan saanut aivan täydellistä kosketusta palloon, vaan säärellä ohjatun pallon onnistui kapteeni Iina Rautiainen oululaisten maalilla torjumaan.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Saana antoi samasta paikasta uuden vaparin, josta syntyi paikat sekä Jenni Kantaselle että Pipsa Saarilahdelle. Tämänkin tilanteen Rautiainen sai oululaispuolustajien avustuksella hoidettua.

Hetkeä myöhemmin onnistui kotijoukkue ONS maalinteossa. Ilves ei saanut avattua omaa hyökkäystään ja ONS pääsi katkaisemaan syötön. Hyvän haaston ja tolpasta kimmonneen pallon pääsi sijoittamaan aikalailla tyhjän maalin takakulmaan Peppi Saarinen.

Ilves hallitsi jaksoa ja mahdollisuuksia tasoitukseenkin oli. Saanan tulisesta vaparista tulleeseen kakkospalloon oli menossa useampikin Ilves-pelaaja, mutta oululaisten tiivis puolustus pystyi pitämään keltapaidat erossa pallosta.

Toinen jakso

Ilves jatkoi painostusta sekä pallonhallintaa toisellakin jaksolla. Aino Rasisen kovaan ja matalaan vetoon joutui Rautiainen venyttämään jo jakson alkuminuuteilla. Rautiainen oli muutoinkin loistavassa vireessä ja onnistui syöksymään myös Saanan tulisen takanurkkalaukauksen eteen. Aino on iskenyt maalit nyt perättäisissä otteluissa.

Jennin tilalle kentälle juossut Heta Olmala oli seuraava, joka joutui myöntämään Rautiaisen hyvyyden. ONS-kasvatin matala laukaus pysähtyi niin ikään tämän hyppysiin. Aivan kaikkea ei Rautiainen kuitenkaan pystynyt torjumaan.

Lotta Lähteenmäki löysi pudotussyötöllään Ainon, jolla oli tilaa laukoa pallo voimalla kohti takanurkkaa. Silja Tuominen onneksi ehti vetää päänsä pois pallon tieltä ja näin pallo löysi tiensä vihdoin perille ONS:n verkkoon, tasoittaen lukemat.

Kotijoukkueen maalipaikat olivat vähissä, mutta kaukana ei ollut heidän pääsemisensä uudelleen johtoon. Hulda Kuustien laukoma pallo leijui yli Roosa Karppisen, mutta ylärimasta tuli Ilvekselle pelastaja.

Ilvekselle avautui aivan viime sekunneilla mahdollisuus täyteen pistepottiin, kun Heta pääsi pilkun kohdalta yrittämään voitto-osumaa. Pallo kuitenkin nousi harmittavasti yli maalin.

Ottelu päättyi pistejakoon, joka oli Ilvekselle hienoinen pettymys. Pelitapahtumiin nähden pisteitä olisi pitänyt kolme lähteä mukaan Tampereelle, mutta välillä urheilu osoittaa erinomaisuutensa hylkimällä todennäköisyyksiä.

Keltavihreiden päävalmentaja J-P Berg tiedosti, mistä ONS-ottelun voittaminen jää kiikastamaan.

”Tasapeli jäi hieman harmittamaan, koska paljon enemmän oli tarjolla. Ottelun tilastojenkin valossa meidän olisi pitänyt voittaa matsi. Toteutunet maalit eivät vastanneet maaliodottamaa, minkä saimme luotua useilla loistavilla maalipaikoilla. Heikko viimeistely huippupaikoista maksoi meille tällä kertaa pisteitä. Seuraavassa ottelussa tuon on ehdottomasti parannuttava”.

Vieraskiertue jatkuu

Tulevanakin lauantaina Ilves pelaa vieraissa, kun Haastajasarjan kärkeen noussut FC Honka emännöi keltavihreitä Espoossa. Kaupissa pelataan lauantaina 24. syyskuuta, jolloin vastassa on NJS. Tervetuloa silloin kannustamaan Ilves voittoon!

ONS – Ilves 1-1 (1-0)

10.9.2022, Raatin stadion, Oulu, yleisöä: 123

 

Maalit:

17’ Saarinen Peppi 1-0 (ONS)

73’ Rasinen Aino 1-1

 

Varoitukset:

62’ Tuomala Saana

77’ Laurikainen Laura

 

Ilveksen kokoonpano:

5 Olmala Anna

8 Tuominen Silja 78’ -> 7 Kettunen Nella

9 Tuomala Saana

10 Saarilahti Pipsa 78’ -> 13 Purhonen Pessia

11 Lähteenmäki Lotta 85’ -> 28 Bohui Patricia

14 Rasinen Aino

16 Viinikka Tuuli

25 Karppinen Roosa (mv.)

26 Laurikainen Laura (kapt.)

29 Kantanen Jenni 61’ -> 22 Olmala Heta

88 Laine Sofia

 

Vaihtopelaajat:

17 Haapala Sara

24 Ojala Laura

37 Hautamäki Nelli (mv.)