Lisää nuorta voimaa joukkueeseen

Kouvolalaislähtöinen nuori puolustaja Lotta Hakola on solminut Ilveksen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Ulottuva vasenjalkainen toppari tuo lisää vaihtoehtoja keltavihreiden puolustukseen.
FC Peltirummun kasvatti siirtyi viime kaudeksi aikuisten sarjoihin Naisten Ykköseen FC KTP:n riveihin. Tilille kertyi 18 ottelua, joista yhtä vaille kaikki kotkalaisten avauskokoonpanossa. Lotta kuuluu myös 2008-syntyneiden tyttöjen maajoukkueryhmään, joka valmistautuu maaliskuussa Suomessa pelattavaan U17 EM-jatkokarsintaturnaukseen.
Muutto Tampereelle on Lotalle mieluisa askel uuteen ympäristöön.
”Mahtavaa muuttaa Tampereelle, tämä on todella kiva kaupunki. Näen tämän selkeänä uraa edistävän askeleena. Täällä on upeat olosuhteet treenata ja kehittää itseään. Plussana on myös se, että täällä oli jo entuudestaan tuttuja pelaajia, joten joukkueeseen oli helppo ja mukava tulla mukaan.”
”On myös hienoa olla osa joukkuetta, jolla on selkeä tavoite nousta nopeasti takaisin liigaan.”
Ensituntuman joukkueeseen Lotta sai jo lauantaina Espoossa, kun Ilves kohtasi harjoituspelissä FC Hongan. Nuoren topparin esitys oli valmennusjohdon mieleen.
Kaksinkamppailuvoimaa puolustuslinjaan
Vaikka Lotta Hakola on vielä nuori pelaaja, hän tuo osaltaan Ilveksen puolustuslinjaan lisää kaksinkamppailuvoimaa.
”Olen voitontahtoinen ja aina valmis antamaan kaikkeni joukkueen puolesta. Omat vahvuuteni ovat selkeästi puolustussuunnan pelissä ja etenkin aggressiivisuus puolustustehtävissä. Mutta kyllä pallo pysyy myös jalassa. Hyökkäyspelissä on ehkä vielä eniten petrattavaa”, Lotta kuvailee itseään.
Viime kauden sopimus naisten joukkueeseen oli tärkeä rajapyykki Lotan tähänastisella uralla.
”Edeltävän kauden joukkueessa sain paljon vastuuta, ja se avasi ovia ylemmälle sarjatasolle. Myös maajoukkuetapahtumat ovat olleet tärkeitä kehittymisen paikkoja.”
Alkavan kauden tavoitteet ovat mielessä selkeinä.
”Ehjä kausi, että pystyn auttamaan joukkuetta mahdollisimman hyvin ja kehityn yksilönä. Kauden aikana sitten nähdään riittääkö se avaamaan paikan aloituskokoonpanossa.”
Myös ikäluokan maaottelut ovat tämän vuoden tärkeitä tapahtumia.
”EM-jatkokarsinnat määrittävät aika lailla maajoukkueen tämän kauden rytmin. Toivottavasti pysyn joukkueessa ja pystyn sielläkin auttamaan joukkuetta menestymään. Haluaisin vielä monta kertaa pukea Suomi-paidan päälleni”, Lotta toteaa.