Keltavihreät jatkoon Suomen Cupissa – puolivälierässä vastassa on JyPK kotona!

Nella Kettunen ja Aino Rasinen pääsevät klikkailemaan kotiottelun merkeissä myös Suomen Cupin puolivälierässä! Kuva: Joope Erkkilä.

Loppuviikosta selvisi, että Ilves pääsi kuin pääsikin jatkoon Suomen Cupissa! Keltavihreät etenivät Cupin puolivälieriin toiseksi parhaana lohkokakkosena, Åland Unitedin ollessa paras lohkokakkonen. Ilveksen Suomen Cupin alkulohkon voitti FC Honka.

Ilveksen jatkoonpääsy varmistui sunnuntaina, kun RoPS kaatoi Pohjois-Suomen välisessä ONS:n osumin 3-0 (1-0). Niin Ilves, ONS kuin TPS:kin saalistivat kaikki kolmesta alkulohko-ottelustaan kuusi pistettä, mutta Ilves nappasi paikan puolivälieristä parhaan maalieron turvin, joka oli lohkon pelien jälkeen 14-3.

Puolivälierät

Suomen Cupin puolivälierät arvottiin maanantaina kello 13:00. Arpaonni heitti Ilveksen vastustajaksi Kansallisesta Liigasta viime kauden päätteeksi pudonneen JyPK:n, joka voitti oman A-lohkonsa, jossa pelasivat aiemmin mainittujen ONS:n ja RoPS:n lisäksi FC OTP. JyPK on ainoa liigan ulkopuolinen joukkue, joka eteni Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon.

Lohkokakkosia, Ilvestä ja ÅU:ta ei voitu arpoa omien lohkojensa voittajien, eli FC Hongan ja PK-35 Vantaan pareiksi puolivälierävaiheessa.

Ilveksen ja JyPK:n välinen puolivälieräottelu pelataan tulevien viikkojen aikana. Pirkkahallin katsomoon voidaan ottaa täysi kapasiteetti, eli 800 katsojaa.

Muut puolivälieräparit ovat (kotijoukkue ensin mainittuna):

Åland United – KuPS

HJK – PK-35 Vantaa

FC Honka – PK-35

Myös Cupin jatkokaavio on nyt selvillä. Mahdollisessa välierässä Ilves kohtaa vieraskentällä voittajan ottelusta HJK – PK-35 Vantaa.

Lisätietoja Cupista löytyy Palloliiton sivuilta: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/naisten-suomen-cupin-pudotuspelien-arvonta-suoritettu.