Jenna Koivistolla edessä erityinen ilta

Hyökkääjä Jenna Koivisto siirtyi täksi kaudeksi Ilvekseen keskiviikkoillan vastustajan, Turun Palloseuran, riveistä. Se tekee ottelusta hänelle erityisen muihin sarjapeleihin verrattuna.
”Periaatteessa tämä on peli muiden joukossa, mutta kyllä vanhan seuran kohtaamisessa aina on vähän spesiaalia”, Jenna myöntää.
Melkein puolet turkulaisjoukkueen pelaajista ovat sellaisia, joiden kanssa Jenna on aiemmin pelannut. Osan kanssa yhteydenpito on edelleen säännöllistä. Jenna tietää siis hyvin, minkälaista vastustajaa illan otteluun voidaan odottaa.
”Ehkä juuri kaikkein kokeneimmat pelaajat ovat joukkueesta lähteneet. TPS:lla on tällä kaudella tosi nuori joukkue, jonka ilme on muuttunut entistä nopeammaksi ja ketterämmäksi. Sitä he yrittävät käyttää hyväkseen ja varmasti pyrkivät prässäämään aktiivisesti.”
Koivisto kuitenkin uskoo oman joukkueen rutiiniin ja pelitapaan.
”Kun saamme oman tasomme esiin, se riittää pitkälle. Kovaa prässäävän joukkueen ryhmitykseen syntyy usein hajanaisuutta ja aukkoja, joihin on mahdollista iskeä vastahyökkäyksillä.”
Koiviston mielestä sarja-avauksessa oli tuloksesta huolimatta paljon hyviä asioita, vaikka parannettavaakin jäi.
”Itsellänikin oli paikkoja, joista olisi pitänyt tehdä maali. Viimeistelyssä täytyy olla vielä terävämpi. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu.”
Aiotko tuulettaa, jos onnistut maalinteossa?
”No todellakin”, Jenna naurahtaa.