Ilves – TPS 0-2 – Palloseura haki pisteet Kansallisen Cupin kohtaamisesta

TPS-ottelun avauskokoonpano ryhmäpotretissa!

Kansallista Cupia on nyt pelattu kahden ottelun verran. Jos ensimmäinen ottelu täytti Ilveksen tavoitteet, alkulohkon toinen ottelu ei niinkään enää, kun TPS haki täydet kolme pistettä Pirkkahallista.

Ilveksen ja TPS:n välinen ottelu alkoi lauantaina kello 12:30, kiitoksia kaikille päiväpeliin saapuneille katsojille, erityisesti rumpu”ryhmälle”!

 

Ensimmäinen jakso

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun suht kapeilla penkeillä, kun kotijoukkueen penkillä oli neljä pelaajaa, vierailla viisi.

Ensimmäinen hyvä tilanne nähtiin yhdeksän minuutin kohdilla, kun laitapuolustajana alkuvuoden peleissä esiintynyt Sara Haapala teki pitkältä matkalta selästä kierron vasemmalla laidalla, ja Pipsa Saarilahti pisti Saran vauhtiin ovelalla kantapääsyötöllä. Puolustajan laukaus boksin sisältä painui kuitenkin sivuverkon väärälle puolelle.

Seuraava yritys nähtiin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun laitakiitäjä Tuuli Viinikka nousi pitkän matkan oikeaa laitaa pitkin ja tökkäsi Heta Olmalan puolittaiseen läpiajoon. TPS:n Selja Leiwo roikkui sen verran mukana, että pääsi hienosti liukumalla laukauksen eteen.

Kipparinnauhaa kantaneella Saana Tuomalalla oli 35. peliminuutin molemmin puolin kaksi vetopaikkaa. Ensimmäinen mainituista lähti kaukaa TPS:n maalilta, kun Saana koetti, miten TPS-veskari Inkeri Niemi on hereillä. Pallo tippui kuitenkin niukasti yli maalin.

Seuraava laukaus lähti jo huomattavasti lähempää, kun keskikenttäpelaaja teki itse tilaa vasemmalle jalalleen. Matala laukaus painui kuitenkin pari metriä ohi Niemen vartioiman maalin.

TPS:llä oli ensimmäisen jakson aikana paikansa, mutta nelivitonen oli suhteellisen tiukkaa vääntämistä.

 

Toinen jakso

Kotijoukkue suoritti tauolla yhden vaihdon, kun VIFK-ottelussa avauskokoonpanossa ollut Nella Kettunen korvasi hyökkäyskolmikossa Pipsan. Toinen vaihto nähtiin noin kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen, kun Laura Ojala tuli Patricia Bohuin tilalle.

TPS otti peliä paremmin haltuunsa toisella jaksolla, eikä huippuhyvillä maalipaikoilla juurikaan juhlittu, ennen noin 65. peliminuuttia. Tepsin Viivi Ollonqvist kokeili oikeaa jalkaansa reilusta parista kympistä. Kierteinen laukaus pysähtyi Nelli Hautamäen vartioiman maalin ylärimaan, kimmoten päätyrajan yli.

Ilves sai oman ­läheltä piti -tilanteensa noin kymmenen minuuttia Ollonqvistin laukauksesta. Inari Salo voitti pallon keskikentällä ja jakoi sen Aino Rasiselle. Aino puolestaan laittoi vasurillaan Hetan linjasta läpi oikealta puolelta, ja hyökkääjä näki toiselta laidalta vielä parempaan maalipaikkaan laukanneen Nellan. Edessä oli jo tyhjä maali, mutta turkulaisten Adeliina Laine pelasi tilanteen hienosti loppuun saakka ja esti Nellan pääsemiseen palloon.

Viisi minuuttia tästä ja verkko heilui, keltavihreiden lasien läpi katsottuna, aivan väärässä päässä. Ottelun avausmaalia saatiin lopulta odottaa lähes 80 minuutin kohdille saakka ja sen iski keltapaitainen kotijoukkue, mutta valitettavasti omaan verkkoon.

Kotijoukkue menetti pallon oman kulmalipun lähellä ja turkulaiset lähettivät keskityksen maalille, sillä siellä vaani vaihdosta sisään tullut vieraiden Nelly Lehtilä. Toppari Anna Olmala ennätti keskityksen väliin, mutta Molten pomppi Annan jalan kautta ohi Nelli Hautamäen. 0-1 vierasjoukkueelle.

Kun Ilves jahtasi tasoitusosumaa ja nosti hyökkäystasoja entisestään, pääsivät turkulaiset rankaisemaan toistamiseen. Ottelun viimeiseksi jäänyt maali syntyi 87. peliminuutilla, kun Jenna Koivisto pääsi iskemään Silja Jaatisen keskityksestä pallon maaliin noin kahdesta metristä. Nellille ei jäänyt tilanteessa juurikaan mahdollisuuksia torjuntaan.

Ilves haki vielä kavennusosumaa, mutta maaleja ei nähty. Kilpailullinen debyytti sentään nähtiin, kun puolustaja Helli Ahonen korvasi Tuulin ensimmäisellä lisäajan minuutilla. Hyvä Helli!

 

TPS nousi kolmen pisteen turvin lohkon kärkeen. Tavoitteena oleva lohkovoitto vaatii keltavihreiden venymistä vierasotteluissa Vaasassa ja Turussa.

Tallenteen TPS-ottelusta voi katsoa Aamulehden verkkosivuilta: https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000009382350.html. Tallenne on tilaajille, Aamulehden digiversioon voi tutustua euron kuukausihintaan.

Tulevana viikonloppuna Ilves huilaa Kansallisen Cupin peleistä, lohkovastustajat TPS ja VIFK iskevät yhteen Turussa lauantaina 18. päivä. Ilves pelaa mahdollisesti treenipelin viikonloppuna, tästä tiedotetaan myöhemmin.

 

Ilves – TPS 0-2 (0-0)

Kansallinen Cup, Pirkkahalli C, 11.2.2023

Ilveksen kokoonpano:

4 Salo Inari

5 Olmala Anna

9 Tuomala Saana (kapt.)

10 Saarilahti Pipsa 46’ -> 7 Kettunen Nella

14 Rasinen Aino

16 Viinikka Tuuli 90’ -> 18 Ahonen Helli

17 Haapala Sara

22 Olmala Heta

27 Perkaus Helmi

28 Bohui Patricia 54’ -> 24 Ojala Laura

37 Hautamäki Nelli (mv.)

Vaihtopelaajat:

30 Helminen Loviisa