Finaalipaikka vaatii taas venymistä

Keskiviikkona Tammelassa pelissä ovat kovat panokset, kun Ilves ja Kansallisen Liigan Åland United kohtaavat naisten Suomen Cupin välierässä. Voittaja etenee syyskuussa pelattavaan finaaliin, jonka toinen osapuoli ratkeaa tänään FC KTP:n ja HJK:n välisessä toisessa välierässä.
Ilves lähtee otteluun altavastaajana, sillä vierailija ÅU kuuluu aivan liigan kovimpiin kärkijoukkueisiin. Runkosarjassa ahvenanmaalaiset sijoittuivat toiseksi HJK:n vanavedessä. Runkosarjan päätteeksi joukkue otti kaksi suurinumeroista voittoa kaadettuaan ensin JyPK:n 5–1 ja päätöskierroksella Vasa IFK:n 4–1.
Cupissa ÅU:n tie on ollut kivikkoisempi, sillä alla on kaksi ottelua, joissa molemmissa ratkaisu on jouduttu hakemaan rangaistuspotkukilpailusta. ÅU selvisi niistä voittajana niin HPS:aa kuin puolivälierässä PK-35 Vantaata vastaan.
Joukkueen tehokkaimmat pelaajat tällä kaudella ovat olleet seitsemän liigaosumaa viimeistellyt Tilda Råtts ja maalin vähemmän tehnyt Violah Nambi. Tutulle stadionille palaava, Ilvestä vielä viime kaudella edustanut Saana Tuomala, on pelannut kaikissa liigan runkosarjapeleissä ja on tehnyt niissä yhden maalin.
”Kova haaste on edessä”
Ilveksen päävalmentaja Joonas Laurikainen myöntää, että finaalipaikka on kovan työn takana.
”Totaalisesti epäonnistuneen HJK-ottelun jälkeen Åland on ollut tosi vakuuttava. Joukkueessa on paljon nopeita pelaajia, ja lisäksi ÅU on kollektiivisesti hyvin puolustava joukkue. Heidän pelinsä on tällä hetkellä hyvässä formissa, mikä tekee ottelusta meille erittäin haastavan.”
”Toisaalta meillä ei ole ottelussa mitään hävittävää, vaan pääsemme katsomaan oman tämän hetken tasomme liigan ehdotonta huippujoukkuetta vastaan. Haluamme ehdottomasti Tammelan finaaliin, vaikka se edellyttää selkeää onnistumista joukkueelta. Ymmärrämme kyllä haasteen kovuuden”, Laurikainen vakuuttaa.
Puolivälierävoitto KuPS:sta antoi joukkueelle uskoa omiin mahdollisuuksiin.
”KuPS tuli tänne valmentajan vaihdon jälkeen, eikä ehkä sillä hetkellä niin hyvässä tilanteessa. Ålandin peli on ollut kollektiivina varsin vakuuttavaa, joten saman tempun uusiminen ei ole helppoa. Uskon kuitenkin, että omilla vahvuuksillamme pystymme heitä haastamaan. Meidän pitää olla erityisen tarkkana pallonmenetysten jälkeen. Niissä tilanteissa he ovat nopeudellaan tosi vaarallisia. Meidän on myös pallollisena oltava koko ajan valmiudessa puolustaa, ettei heille jää liikaa vapaata tilaa hyödynnettäväksi.”
Kotijoukkueen tavoitteena on päästä hyökkäämään syvälle vastustajan kenttäalueelle, ja mielellään heidän puolustuksensa selustaan.
”Siellä me olemme vahvimmillamme, ja toisaalta vastustajalla on sieltä pisin matka vastahyökkäyksiin. Mitä lähempänä meidän maaliamme he pääsevät pallonriistoihin, sitä vaarallisempia ne tilanteet ovat. Venymistä tarvitaan taas kerran, mutta meillä on siinä mielessä hieno viikko, että pääsemme pelaamaan kaksi tärkeää ottelua.”
Tamperelaisille Laurikaisella on yksi toive.
”Toivottavasti paikalle tulee paljon ihmisiä ja saamme siitä hyvän tapahtuman. Pelaajamme haluavat päästä näyttämään mitä he osaavat.”