FC Honka -otteluennakko – kausi pakettiin lauantaina Kaupissa

Sofia, Silja, Saana ja keltavihreät ovat hakeneet askelmerkkejä FC Honkaa vastaan Kaupissa. Kuva: Joope Erkkilä.

Pitkä Kansallisen Liigan kausi tulee päätökseen lauantaina. Kotijoukkue Ilves sijoittuu sarjassa joko sijalle seitsemän tai kahdeksan, päätöskierroksen vastustaja FC Hongalla on tismalleen samat vaihtoehdot. Panoksena on siis Haastajasarjan voitto.

Molemmilla joukkueilla on kasassa 25 pistettä, Hongan maalieron ollessa 11 maalin verran parempi. Näin ollen vain voitto kelpaa tupsukorville.

Ilveksen ja Hongan edellisestä kohtaamisesta Kaupissa on aikaa sellaiset reilu puoli vuotta. Heta Olmalan kauden avausmaali toi 258 katsojan edessä 1-0 voiton 2. päivä huhtikuuta. Tämän jälkeen joukkueet ovat kohdanneet kahdesti Tapiolassa, joista tuloksina on 1-1 tasapeli sekä Ilveksen 2-3 lukemiin päättynyt voitto. Jälkimmäisen näistä, eli Haastajasarjan toisen ottelun ratkaisi Patricia Bohuin liigauran avausmaali, joka syntyi ottelun viidennellä lisäajan minuutilla.

 

Edellisiä pelejä

Honka saapuu Manseen voitto takataskussaan. Espoolaiset kaatoivat edellisellä kierroksella kotonaan sarjassa yhdeksänneksi sijoittuvan ONS:n maalijuhlien jälkeen maalein 3-2. Wilma Spets iski kahdesti ja Matilda Kataja kerran, oululaisilta maalasivat puolestaan Inari Salo ja Inka Sarjanoja.

Spets nosti kahdella maalilla itsensä Hongan sisäisen maalipörssin jaetulle kärkisijalle, yhdessä kapteeni Milla Punsarin kanssa. Kaksikolla on kasassa viisi maalia, seuraavina listalla tulevat kolmesti liigassa osuneet Eevi Sutela, Elli Seiro ja Saana Hartikainen.

Tulevan lauantain kotiottelua emännöivä Ilves joutui pettymään liigan toiseksi viimeisellä kierroksella, kun NJS taisteli kotonaan 2-2 tasapelin. ”Patran” kauden toinen ja Hetan kauden kuudes maali eivät riittäneet, kun Nette-Nina Hiltunen ja Peppi Pisilä onnistuivat nurmijärveläisille.

 

Siljan sanailut

Keltavihreiden numero kasi, Silja Tuominen on pelannut yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikissa Ilveksen otteluissa tällä kaudella. Silja on iskenyt näissä peleissä neljä maalia ja jakanut yhden maalisyötön.

Silja taistelee viimeiselle kierrokselle asti joukkueen sisäisen maalipörssin voitosta. Lahden jalkapallokoulun kasvatti kertoi hieman fiiliksistä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä.

NJS osoittautui pirulliseksi vastustajaksi, josta osoituksena viime kierroksen 2-2 tasapeli. Miten käsittelitte tuloksen joukkueen sisällä?

”Aika nopeasti käytiin NJS-peli läpi ja käännettiin katseet Honka-peliin, jossa on vielä mukava sijoituspanos.”

Edellisestä FC Honka -kotiottelusta on sellainen yli puoli vuotta aikaa. Mitä muistat kauden ensimmäistä kotiottelusta huhtikuun alusta?

”Joo, on todella pitkä aika edellisestä Honka-kotipelistä. Peli oli muistaakseni tosi fyysinen ja tasainen, mutta käännettiin peli lopulta meille vahvalla ja tasaisella esityksellä.”

Olette onnistuneet voittamaan Hongan kahdesti ja pelaamaan kerran tasan. Jatkuuko voittotrendi lauantaina Kaupissa?

”Totta kai lähdetään hakemaan voitto viimeisestä pelistä, jotta saavutettaisiin alaloppusarjan kärkipaikka. Hongalla on kuitenkin myös varmasti kova halu hakea pisteet tästä etenkin viime kohtaamisen jälkeen, jossa käännettiin peli meille viime minuuteilla. Varmasti joudutaan siis kovasti taistelemaan kolmesta pisteestä.”

Käytte kiivasta taistelua joukkueen sisäisen maalipörssin voitosta, kun olette Pipsan, Hetan ja Saanan kanssa kahden maalin sisällä toisistanne. Kenellä on henkinen yliote maalipörssin voittajaksi?

”En kyllä osaa yliotteesta sanoa. Ihan kuka vaan lauantaina maalinteossa onnistuu, niin otetaan ilomielin vastaan!”

Kerro hieman suunnitelmistasi kauden jälkeen, mitkä on asioita, joita aiot tehdä ihan ensimmäiseksi?

”Ihan hirveästi ei oo vielä valmiita suunnitelmia, mutta ainakin joukkueen kanssa laitetaan kausi pakettiin saunaillan merkeissä heti lauantaina. Sitten kotiin käymään ja hetkeksi irti futiksesta ja teen asioita mitä ei ole kaudella kerennyt.”

Entä miten summaisit joukkueen sekä oman kautesi 2022?

”Joukkueen kausi ollut aika vaihteleva eikä saatu joukkueesta irti kaikkea mitä olisi ollut mahdollista. Parhaimmillaan oltiin tosi vahva joukkue, mutta liikaa tuli heittelyä pelien välillä. Pitää kuitenkin olla ylpeä pelin kehityksestä kauden kuluessa ja monista vahvasti esiintyneistä yksilöistä.

Oma kausi vastaa aika hyvin joukkueen kautta, eikä voi olla ihan tyytyväinen siihen. Samalla ollut kuitenkin hyvin opettavainen kausi ja paljon on jäänyt käteen.”

 

Tervetuloa Kauppiin!

Pääsylippuja saa tuttuun tapaan portilta hintaan 7/5€ ja kahvio palvelee pääkatsomon välittömässä läheisyydessä. Tervetuloa Kauppiin vielä viimeisen kerran tällä sesongilla!

Jos olet estynyt saapumaan Kauppiin lauantaina, niin ottelua voi seurata myös Ruutu+:n kautta: https://www.ruutu.fi/stream/4179011.