Cup-ottelun näyttämönä Kauppi 3

Ilves kohtaa naisten Suomen Cupin neljännesvälierässä Vasa IFK:n keskiviikkona 2. heinäkuuta. Tammelan stadionilla on samaan aikaan miesten Veikkausliiga-ottelu, joten cup-kamppailu pelataan poikkeuksellisesti Kauppi 3:lla. Ottelu alkaa kello 18.00. Aamulehti striimaa kamppailun verkossa tilaajilleen, joten sitäkin kautta on mahdollista päästä mukaan cup-tunnelmaan.

Joukkueet olivat alkuvuodesta vastakkain Kansallisen Cupin kaksiosaisessa puolivälierässä. Tuolloin Ilves vei kotiottelun puhtaasti 5–0, ja Vaasassa pelattiin maaliton tasapeli. Ilves eteni välieriin, joissa KuPS oli lopulta terävämpi varsin värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Jonkinlaista revanssin makua voi vaasalaisleirissä tätä taustaa vasten siis olla ilmassa.

VIFK on aloittanut Kansallisen Liigan mainiosti. Joukkue on sarjataulukossa viidentenä, mutta vain kahden pisteen päässä sarjakakkosesta eli KuPS:sta. HJK on karannut jo varhaisessa vaiheessa peräti kahdeksan pisteen karkumatkalle liigan kärkipaikalla.

Tiivis vaihe menossa

Ilves pelasi sunnuntaina Oulussa, keskiviikkona on vuorossa cupin ottelu VIFK:ta vastaan ja jo lauantaina jaossa on jälleen sarjapisteitä, kun FC Lahti saapuu Tammelaan. Kiivas tahti ei liikaa huolestuta päävalmentaja Joonas Laurikaista.

”Välillä on ihan kiva, että on paljon pelejä. Toki nyt on menossa tosi kiivas tahti, kun pelejä on melkein parin päivän välein. Täytyy vain yrittää huoltaa kaikki kuntoon ja valmistautua normaalia enemmän videoiden kautta.”

Aiemmista VIFK-otteluista Laurikaisen mieleen oli etenkin selvänumeroinen kotivoitto.

”Vaasassa olimme paineen alla, mutta puolustimme tarkasti. Meillä oli hieman erilainen kokoonpanokin silloin, kun monta pelaajaa oli nuorisomaajoukkueiden mukana”, Laurikainen muistelee.

”Vaasa on alkukaudella pelannut vakuuttavasti Liigassa. Joukkue puolustaa tosi tiiviisti ja hyökkää vauhdikkaasti. Esimerkiksi viime viikonlopun JyPK-voitto oli heiltä tosi stabiili ja vahva esitys. Edessä on varmasti vaikea peli.”

Jatkoonpääsy on silti kotijoukkueen selkeänä tavoitteena.

”Uskon, että meillä on täydet mahdollisuudet mennä jatkoon, ja sitä lähdemme tavoittelemaan. Haluamme näyttää, mitä me osaamme. Peli kerrallaan menemme niin pitkälle kuin mahdollista.”

Kausikortilla vapaa sisäänpääsy

Ottelun lippukäytännöt ovat samat kuin Kansallisen Ykkösen kotiotteluissa. Aikuisten lipun hinta on 11,50 euroa, eläkeläiset ja opiskelijat pääsevät seuraamaan peliä 9 eurolla ja 7–16-vuotiaiden lipun hinta on 5 euroa. Alle 7-vuotiailta ei peritä pääsymaksua. Kausikortti kelpaa tässä ottelussa pääsymaksuksi.

Poikkeuksellisen pelipaikan takia yksittäisliput myydään tällä kertaa paikan päällä Kaupin urheilupuistossa 3-kentän portilla.