Viivi ja Amelia sopimuksiin tulevasta kaudesta

Viime kaudella Kansallisessa Liigassa debytoineet Viivi Mäki-Kamppi (oik.) ja Amelia Luotonen ovat solmineet 1+1-vuotiset pelaajasopimukset Ilveksen kanssa.

Seinäjokelaislähtöinen Mäki-Kamppi vartioi viime kaudella Ilveksen maalia viidessä liigaottelussa. Debyyttinsä pääsarjatasolla hän teki heinäkuun lopulla pelatussa HJK-kamppailussa, jossa Viivi esitti useita loistotorjuntoja 1–2-kotitappiosta huolimatta. Päättyneellä kaudella hän sai tililleen myös 14 ottelua Naisten Ykkösessä Ilveksen kakkosjoukkueen maalilla.

”Oli hienoa päästä debytoimaan liigassa. Tilanteet tulevat siellä nopeammin ja vaativat maalivahdilta pikaisempaa päätöksentekoa. Se oli hyvää oppia itselle.”

Suomen U19-tyttöjen (T2006) maajoukkueessa Mäki-Kamppi on pelannut tänä vuonna kaksi täyttä ottelua, Ruotsia ja Tsekkiä vastaan. Joulukuun EM-karsinnoissa Bulgariassa hän tuli vaihdosta sisään ottelun viimeiseksi reiluksi kymmeneksi minuutiksi. Lisäksi Viivi pelasi kesäkuussa U18-maaottelun Unkaria vastaan.

Tähtäin ulkomailla

Viivi Mäki-Kamppi on asettanut uralleen selkeän tavoitteen.

”Lähivuosina haluaisin päästä ulkomaille. Sen eteen tehdään töitä. Opiskelen vielä lukiossa, mutta kirjoitusten jälkeiset suunnitelmat ovat avoinna. Jalkapallo edellä tässä mennään.”

Tällä kaudella Viivi haluaa olla joukkueessa yksi johtavan roolin pelaajista.

”Vaikka emme pelaa liigassa, minulla on täydet mahdollisuudet kehittyä pelaajana. Tuleva kausi on omankin tulevaisuuden kannalta tosi tärkeä. Pyrin ottamaan paikkani joukkueessa yhtenä sen avainpelaajista ja saamaan paljon vastuuta. Ympäristö täällä on sellainen, että se tukee omaa kehitystäni. Valmennus on laadukasta ja kaikki muukin toimii. Tämä on minulle tällä hetkellä paras paikka”, Viivi toteaa.

Ratkaisijan viittaa harteille

Porilaisesta Musan Salamasta viime kaudeksi Ilvekseen siirtynyt Amelia Luotonen jatkaa keltavihreiden hyökkäyksessä. Amelia pääsi kauden aikana hyvin sisään liigapeleihin, joissa hän esiintyi 23 ottelussa ja viimeisteli niissä 2 maalia. Peliminuutteja ensimmäisellä Kansallisen Liigan kaudellaan Amelia sai tililleen 1101.

Toissa kaudella vahva hyökkääjä teki tuhojaan Naisten Kakkosessa, jossa hän viimeisteli peräti 24 maalia 17 ottelussa.

”Viime kausi oli minulle kehittävä. Vaikka maalinteko ei liigatasolla onnistunut haluamallani tavalla, menin mielestäni kuitenkin pelaajana yleisellä tasolla eteenpäin”, Amelia arvioi.

Seuratasolla Ilves oli valintana Amelialle selkeä.

”Täällä on hyvä valmennus, kovat treenit ja mahdollisuudet kehittyä. Olen tykästynyt Tampereeseen myös kaupunkina.”

”Tällä kaudella yritän saada mahdollisimman paljon peliaikaa ja onnistumisia sekä ehjän kauden. Nousu takaisin liigaan on ehdottomasti tavoitteena. Pelillisesti haluan taas löytää tehokkuuden maalintekoon”, Amelia toteaa.

Myös Luotonen on ollut mukana ikäluokkansa (T2005) maajoukkuetoiminnassa. Tänä vuonna hän pukeutui sinivalkoiseen edustusasuun seitsemässä maaottelussa, joista kolme oli EM-karsintaotteluita. 1–1-tasapelissä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan Amelia vastasi Suomen ainoasta maalista.

”Maajoukkue kiinnostaa jatkossakin, nyt kun olen päässyt vähän maistamaan sitä maailmaa.”