Vaasaan jatkopaikka mielessä

Kansallisen cupin puolivälierän toinen osaottelu pelataan lauantaina Vaasassa. Ilves lähtee otteluun selkeällä tavoitteella: kotiin tuomisena matkalta halutaan mukaan välieräpaikka. Keltavihreät lähtevät otteluun hyvistä asetelmista voitettuaan kotiottelunsa maalein 4–0.
Pirkkahallissa pelattu kamppailu oli Ilveksen hienoista hallintaa läpi kamppailun. Maalinteossa joukkueesta onnistuivat Hertta Ahonen, Anna Olmala, Heta Olmala ja Reeta Pirilä.
Ottelupari on kuitenkin vasta puolimatkassa, eikä Vaasan-reissusta ole odotettavissa leppoisaa lauantai-illan höntsäilyä.
”Vaasan hallissa on haastavammat olosuhteet pallolliselle pelille. Halli on kylmempi, pimeämpi ja alusta epätasaisempi, mikä tekee haasteita pallolliseen pelaamiseen. Kamppailusta tulee varmasti erilainen kuin viime lauantaina. VIFK tulee todennäköisesti taas alusta asti tosi kovaa ja aggressiivisesti päälle, ja yrittää saada takaa-ajon käyntiin. Olimme viime vuonna vastaavassa tilanteessa paikoin ahtaalla, vaikka ottelu maalittomana päättyikin”, päävalmentaja Joonas Laurikainen ennakoi.
”Ilmeeltään tämä ottelu on varmasti vielä enemmän taistelupeli kuin viikko sitten Pirkkahallissa. VIFK:lla on aivan varmasti halu näyttää omaa osaamistaan.”
Pelin luonteeseen on sopeuduttava
Pelin kehittämisen kannalta lauantai tarjoaa hyvän haasteen.
”Meidän on opeteltava pelaamaan myös tällaisessa tilanteessa ja näin toimivaa vastustajaa vastaan. Omia hyökkäyksiä on pystyttävä kovan prässinkin alta viemään syvälle vastustajan päähän. Kamppaillaan mieluummin siellä kuin omassa boxissa tai omalla kenttäpuoliskolla.”
”Pelissä pitää löytää se hetki, kun pitää olla vähän suoraviivaisempi ja ne hetket, kun on parempi pitää palloa ja rauhoittaa tilannetta. Kotipelissä saimme peruspelilläkin aika hyvin vietyä peliä ylöspäin. Vaasassa se tulee varmasti olemaan haastavampaa, ja meidän on oltava siltä osin valmiimpia useammin myös suoraviivaisempaan vaihtoehtoon”, Laurikainen toteaa.
Joukkueessa on muutamia pelaajia flunssan kourissa, joten jonkin verran muutoksia avauskokoonpanoonkin on odotettavissa. Tässä vaiheessa kautta ei haluta yhtään turhaa riskiä ottaa.
”Poissaolot avaavat taas muille mahdollisuuksia saada peliaikaa. Se on toki hyvä asia.”
Pelin kuva muotoutuu matkan varrella pelin edetessä, mutta lähtökohtaisesti Ilves pyrkii pelaamaan omaa peliään.
”Kun kyse on jatkopaikasta, se tietysti tuo oman vivahteensa otteluun. Sillä, mitä kentällä tapahtuu, on kuitenkin ratkaiseva rooli, ja siihen niin valmennusjohdon kuin pelaajienkin on tilanteen mukaan reagoitava. Aina ei pysty pelaamaan niin kuin itse haluaisi, vaan on sopeuduttava. Meillä oli viime kaudellakin paikoin ongelmia sopeutua siihen, mitä peli olisi edellyttänyt. Tätä asiaa on harjoiteltu, ja koitetaan kehittää koko ajan”, Laurikainen sanoo.
Puolivälierän toinen osaottelu alkaa Vaasan Veo Arenassa lauantai-iltana kello 18.00. Otteluparin voittaja etenee välieriin, joissa vastaan asettuu IF Gnistanin selvin 7–0- yhteislukemin kaatanut Kuopion Palloseura.