U19-tytöt päättivät turnauksen voitokkaasti

Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen (T2006) maajoukkueturnaus Portugalin Mealhadassa päättyi tänään 3–0 (2–0) -voittoon Walesista. Ilveksen Anela Ljesnjanin pelasi ottelun ensimmäisen puoliajan.

Suomen avausmaalista vastasi Iiris Holmström Ilona Wallan esityöstä noin vartin pelin kohdalla. Holmström viimeisteli myös Suomen 2–0-taukojohtoon vieneen osuman, jonka syöttäjänä toimi Olivia Ulenius. Loppulukemat 3–0 viimeisteli kapteeni Milja Kiviranta reilun tunnin pelin jälkeen.

Portugalia vastaan täydet minuutit urakoinut Ilveksen Anela Ljesnjanin pelasi Wales-kamppailussa avausjakson, mutta tuli tauolla vaihtoon. Hänet korvasi Ida Heikkinen.

Wales oli fyysisesti vahva vastustaja, mutta Suomi pärjäsi kaksinkamppailuissa mainiosti ja sai tukun hyviä pallonriistoja. Lisäosumiinkin olisi paremmalla viimeistelyllä ollut tukku mahdollisuuksia.

Portugalin-turnaus oli joukkueelle hyvää valmistautumista huhtikuussa Puolassa pelattaviin jatkokarsintoihin, joissa Suomi kohtaa 2.4. ensin emäntäjoukkueen. 5.4. vastassa on Saksa ja 8.4. Israel. Myös lopputurnaus pelataan Puolassa kesäkuussa. Turnausemännän lisäksi kisoihin pääsee seitsemän jatkokarsintojen lohkovoittajaa.