Taistelu pisteistä alkaa – vihdoin!

Kansallinen Ykkönen potkaistiin eilen käyntiin Lahdessa. Ilves pääsee tositoimiin sunnuntaina Espoossa, eikä joukkueen mielestä tippaakaan liian aikaisin!
Pitkä talvikausi on takana. Ilveksen osalta se on sujunut lupauksia antavasti. Uudistunut ja nuorekas joukkue on harjoitellut intensiivisesti. Kova vaatimustaso on näkynyt myös harjoitusotteluiden esityksissä. Ilves on ottanut tukun maukkaita päänahkoja jopa liigajoukkueilta. Samalla luottamus omaan tekemiseen on vahvistunut.
Harjoituspelit ovat kuitenkin harjoituspelejä. Ilveksen osalta sunnuntaina alkaa todellinen taistelu sarjapisteistä.
”Fiilikset ovat tosi hyvät ja odottavat. Tässä on jonkin aikaa odotettu, että peli olisi jo tänään”, päävalmentaja Joonas Laurikainen kuvaa joukkueen tunnelmia.
”Joukkueesta on aistittavissa innostusta ja samalla myös pientä jännitystä ja hermostuneisuutta. Eli kaikkea mikä kuuluu asiaan nuoren joukkueen valmistautuessa kauden ensimmäiseen todelliseen koitokseensa.”
Nuorten maajoukkuetehtävissä olleet pelaajatkin ovat taas muun joukkueen mukana. Alle ehditään saada pari yhteistä harjoituskertaa ennen Espoon reissua.
”Muutama varma poissaolija on loukkaantumisten vuoksi. Sitten on muutama pelaaja, joiden tilanne arvioidaan tarkemmin vielä lähempänä avausvihellystä”, Laurikainen paljastaa joukkueen terveystilanteesta.
Kovin haaste heti edessä
Laurikaisen arvion mukaan FC Honka on Kansallisen Ykkösen kovin vastustaja ja siten suurin haaste liiganousua tavoittelevalle Ilvekselle.
”Honka on kyllä osoittanut tasonsa talvella. Pääsemme heti kovaan testiin.”
Joukkueet kohtasivat alkutalvesta harjoitusottelussa, joka päättyi tasalukemiin.
”Siinä pelissä Honka painoi meidät aika lailla puolustuskannalle. Emme päässeet ihan omaan peliin kiinni. Nyt on pystyttävä parempaan pallolliseen peliin, ja avautuvissa maalipaikoissa on oltava tehokas. Odotan tästäkin vaikeaa peliä. Honka prässää erittäin organisoidusti ja kovaa. Sen alta pääsemiseksi joudumme tekemään hartiavoimin töitä”, Laurikainen ennakoi.
”Samalla siellä avautuu paikkoja, joihin iskeä. Meiltä löytyy pelaajat sen toteuttamiseen. Ei tässä sen vuoksi ole syytä liikaa murehtia tulevaa.”
”Tilanteenvaihtopelaaminen on toinen asia, joka todennäköisesti ratkaisee, miten pelissä käy. Honka on siinä hyvä ja heillä on hyviä liigatason pelaajia sitä toteuttamaan. Toki niin on meilläkin.”
Laurikainen ei odota pelaajiltaan sunnuntainakaan mitään superesityksiä.
”Oma hyvän tason tekeminen riittää. Haasteena on saada se toteutumaan joka ottelussa ja etenkin nyt tulevana sunnuntaina. Oman tason esiin saaminen sarja-avauksen jännityksestä ja kaikista muista tekijöistä huolimatta on iso asia.”
Ilveksen Kansallisen Ykkösen sarja-avaus FC Honkaa vastaan alkaa Espoossa sunnuntaina kello 18.30.
Kuva: @jooperkkilä