Sisuuntunut ONS mittaa Ilveksen vireen

Kansallinen Ykkönen jatkuu Ilveksen osalta sunnuntaina Oulussa, jossa paikallinen Nice Soccer lähtee haastamaan runkosarjan tämänhetkistä kärkijoukkuetta.

Ilves joutuu varmasti kovaan testiin. Oululaisilla on alla yllättävä vierastappio Rovaniemeltä ottelusta, joka oli sarjajumbo RoPS:lle vasta kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto. Hyvässä muistissa on myös Tammelassa alkukeväästä pelattu erittäin tasainen sarjaottelu, jonka Ilves pystyi kääntämään 2–1-voitoksi Olivia Mikkosen ja Pinja Herttelin maaleilla.

ONS:lla oli Tammelassa omat vahvat hetkensä, ja toisenlainenkin lopputulos olisi ollut mahdollinen.

Sarjassa tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen. Taistelu neljästä Kansallisen Liigan karsintasarjaan oikeuttavasta paikasta on todella tiukkaa. ONS on tällä hetkellä nelikon ulkopuolella samalla pistemäärällä (18) neljäntenä olevan EBK:n kanssa. Oululaiset ovat kuitenkin pelanneet yhden ottelun enemmän. Lauantaina EBK pelaa sarjakakkosta FC KTP:tä vastaan, ja sunnuntaina Oulussa vastakkain ovat siis ONS ja sarjakärki Ilves.

”Jälleen hankala peli tiedossa”

Ilveksen päävalmentaja Joonas Laurikainen oli kevään koitoksen jälkeen tyytyväinen pisteisiin, muttei kaikilta osin kentällä nähtyihin asioihin. Etenkin puolustuspelin aktiivisuudessa oli tuolloin keltavihreillä parantamisen varaa. Sittemmin llves on petrannut selvästi peliään niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan, ja alla on cupin pelit mukaan luettuna kahdeksan ottelun voittoputki.

”Pieni otteluruuhka on päällä, mutta odotusarvona on, että pystymme jatkamaan samalla tavalla nöyrästi eteenpäin. Pelistä tulee varmasti tasainen ja tiukka. Aika odotettavaa on, että ONS tulee peliin selvästi aggressiivisemmin kuin tiistaina Rovaniemellä. Sieltä on varmasti jäänyt asioita hampaankoloon”, Laurikainen ennakoi.

”ONS oli hyvä Tammelan pelissä. Se oli tosi tasainen peli. Pystyimme kääntämään sen eduksemme, mutta tasaväkinen vääntö se kaikkiaan oli.”

Oululaisten pelitapa on Ilves-valmentajankin mieleen.

”He uskaltavat pelata hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa. Parhaimmillaan ONS on heittämällä ylemmän kastin joukkue. Jos olemme vähänkään passiivisia ja annamme heille pelitilaa, niin he osaavat kyllä sen käyttää. Edessä on varmasti taas hankala peli, jollei oma pelimme ole meille tutulla, hyvällä tasolla.”

ONS on 12 ottelustaan voittanut puolet ja hävinnyt toisen puolen. Yhtään tasapeliä joukkue ei ole pelannut.

”En ole toki kaikkia pelejä nähnyt, mutta parhaimmillaan he pelaavat tosi hyvin. Ilmeisesti Rovaniemellä ei nyt sitten ollut heidän paras päivänsä”, Laurikainen toteaa.

Kohti syksyn suurta tavoitetta

Sarjatilanteen tasaisuudesta johtuen yksittäisilläkin kolmen pisteen voitoilla ja tappioilla voi olla suuri merkitys sarjasijoitukselle.

”Sitähän tämä on koko kausi. Me haluamme jatkaa pelin kehittämistä koko ajan, ja pitää kiinni niistä asetelmista, mitkä olemme tähän mennessä saavuttaneet. Tähtäimessä on kuitenkin se syksyn suuri tavoite, paluu takaisin Kansallisen Liigaan. Jokainen peli on sen saavuttamisessa tärkeä, ja otteluiden merkitys vain kasvaa kauden edetessä”, Joonas Laurikainen myöntää.

Myös sairaslistan pituudella on vaikutusta joukkueiden kilpailukyvylle. Laurikainen odottaa lähiviikkojen aikana hyviä uutisia siltä suunnalta.

”Tässä kohtaa mennään niillä, jotka käytettävissä ovat. Pitää vain olla kärsivällinen. Viime pelistä maaotteluiden vuoksi puuttunut Iida Kallio palaa sunnuntaiksi ja on mukana Oulun reissulla.”