Nuori maajoukkuelupaus siirtyy keltavihreisiin

Kansalliseen Liigaan palaava Ilves on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen vuonna 2009 syntyneen Werna Fomenkon kanssa. Ikäluokkansa maajoukkueessakin esiintynyt hyökkäysroolien pelaaja siirtyy keltavihreisiin Turun Weikoista.

Päättyneellä kaudella Werna kärsi loukkaantumisista ja sai tililleen vain seitsemän Naisten Kakkosen ottelua. Niissä hän ehti kuitenkin viimeistellä kolme maalia punapaidoille. Ensimmäisellä aikuisten sarjakaudella 2024 saldo oli vielä komeampi: 17 ottelussa Fomenko viimeisteli peräti 19 maalia.

Juniorivuosinaan Werna Fomenko on edustanut myös Turun Palloseuraa ja Kaarinan Poikia. Alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa Wernan tilille on tullut yhteensä viisi maaottelua, joissa hän on viimeistellyt yhden maalin.

Ilves tarjosi uuden haasteen

Fomenko siirtyy Tampereelle ottaakseen uuden askeleen urallaan.

”Ilves tarjosi tosi hyvää mahdollisuutta päästä pelaamaan kovempia otteluita. Täällä on hyvät olosuhteet ja mahdollisuus kehittyä liiga- ja maajoukkuepelaajaksi hyvässä valmennuksessa”, Werna toteaa.

Fomenko pitää parhaina ominaisuuksinaan teknistä osaamista ja pallonkäsittelytaitoa. Hän on vahva kuljettaja ja pelin suunnanmuuttaja.

Kaikki hyökkäyspään roolit ovat Wernalle mieluisia.

”Ehkä eniten tykkään pelata ylempänä keskikenttänä, mutta kaikki hyökkäävät roolit kelpaavat.”

Liigatasolle noustessa Femenko odottaa itseltään vielä kliinisempää viimeistelyä ja maalipaikkojen hyödyntämistä, vaikka vastassa on odotetusti aiempaa vahvempia puolustuksia.

”Paikat pitää vain pystyä hyödyntämään tosi tehokkaasti. Sen eteen teen kovasti töitä”, nuori hyökkääjä vakuuttaa.

Kokonaisvaltaisen kehittymisen lisäksi Femenko haluaa saada mahdollisimman paljon vastuuta.

”Sillä mielellä tulen joukkueeseen mukaan, että haluan näyttää osaamiseni ja vakuuttaa valmennusjohdon niin, että paikka joukkueesta avautuu. Tavoitteena on päästä pelaamaan säännöllisesti ja tehdä mahdollisimman paljon liigamaaleja joukkueelle.”

Aivan vieraaseen ryhmään Werna ei ole tulossa, sillä muun muassa Anna Tarkkanen ja Hertta Ahonen ovat hänelle ennalta tuttuja kasvoja maajoukkueesta.

”Vielä emme ole paljon asiasta jutelleet, mutta vähän olen kysellyt, mitä on odotettavissa. Heillä on ollut vain positiivisia asioita kerrottavana, joten tosi innoissani olen tästä uudesta mahdollisuudesta.”