Maija Jämsän hattutemppu siivitti jatkoon cupissa

Ilves selvitti tiensä naisten Suomen Cupin viidennelle kierrokselle kaatamalla paikallisvastustaja TPV:n 4–0 (0–0). Maija Jämsällä (kuvassa) oli keskiviikkona tehoilta, sillä hyökkääjä viimeisteli Lamminpään samettisella nurmella hattutempun ja syötti lisäksi Heta Olmalan laukoman 2–0-osuman.

Kuten päävalmentaja Joonas Laurikainen ennen ottelua ennusti, helpolla jatkopaikka ei irronnut. Niin kauan kuin kotijoukkueena toiminut TPV jaksoi taistella ja vääntää kaksinkamppailuissa, se oli pelissä mukana. Ilves ei oikein saanut peliään rullaamaan ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla.

Pelistä olisi voinut tulla vieläkin vaikeampi, jos TPV olisi muutamasta paikastaan onnistunut maalinteossa. Kertaalleen pallo kävi jo tolpassa ja muutamaan otteeseen Ilves-maalilla pelannut Janna Korpi esti punanuttujen aikeet. Näin peli pysyi tasaisena.

Pikkuhiljaa Ilveksenkin peli alkoi aueta ja painopiste siirtyi TPV:n kenttäpuoliskolle. Puoliajan viimeisen kymmenminuuttisen aikana Nella Mäkynen oli pariinkin kertaan läpiajossa ja Sofia Lainekin kertaalleen, mutta viimeistely-yritykset olivat tällä kertaa hieman ponnettomia. Avausjaksolla ei siten maaleja nähty.

Tauolla Ilveksen pukukopissa syötiin ilmeisesti käärmekeittoa, sillä toiselle jaksolle joukkue juoksi aivan uudella ilmeellä. Heti puoliajan alussa tauolta sisään tullut ja kapteenin nauhan käsivarteensa saanut Heta Olmala ajoi vahvasti sisään vastustajan rangaistusalueelle ja syötti takatolpalle. Siellä Maija Jämsä sai rauhassa katsoa, mihin pallon sijoittaa: 0–1.

Heti minuuttia myöhemmin Olmala karkasi läpiajoon, mutta TPV:n keskiviikkoillan ehdoton tähti, maalivahti Emmi Larsen, torjui jalalla pallon kulmapotkuksi.

Avausmaalin värkännyt parivaljakko oli päättämässä Ilveksen nopeaa hyökkäystä myös 55. minuutilla. Jämsä voitti kaksinkamppailun päätyrajalla ja syötti tarkasti takaviistoon Olmalalle. Hetan komea laukaus painui maalin ylänurkkaan ja lisäsi Ilveksen johdon kahden maalin suuruiseksi.

Keskityksen kautta rakennettiin keltavihreiden kolmaskin osuma. Jämsän ensimmäisen laukauksen Larsen torjui, mutta kakkospallossa Maija oli ensimmäisenä ja sijoitti irtopallon sisään.

Neljä minuuttia myöhemmin, ottelun 75. peliminuutilla Jämsä pelattiin keskialueelta läpiajoon. Kylmäpäinen viimeistely hienolla chipillä yli vastaan tulleen Larsenin sinetöi loppulukemat 4–0:aan.

Amelia Luotonen laukoi vielä kertaalleen tolppaan ja Pinja Hertteli sijoitti kahdesti läheltä pallon verkkoon, mutta molemmat osumat hylättiin paitsioina. Tuomioiden oikeellisuudesta vallitsi katsomossa selkeästi erilaisia mielipiteitä.
 
”Oma peli löytyi toiselle jaksolle”
 
Joonas Laurikainen myönsi, että ottelun alku oli Ilvekselle hankala.

”Osittain siinä oli omaa löysyyttä, osittain TPV:n hyvää taistelua. Niin kauan kuin he jaksoivat, meillä oli pieniä vaikeuksia. Vastustajan hyydyttyä ja nostettuamme omaa tasoamme, ottelu kääntyi sitten selvästi meille.”

”Tällaisessa pelissä, jossa maalipaikkoja oli molemmilla puoliajoilla ihan riittävästi, tuntuu hassulta sanoa, että puolustuspelin parantaminen oli avainasemassa. Mutta kun puolustat vähän löysästi, myös hyökkäät vähän löysästi. Tauon jälkeen skarppasimme tosi hyvin ja löysimme oman tasomme toiselle jaksolle”, Laurikainen arvioi.

Laurikaisenkin silmissä maalivahti Emmi Larsen oli selvästi vastustajan paras pelaaja esittäen joukon näyttäviä ja loppulukemien kannalta ratkaiseviakin torjuntoja.

”Toki olisimme voineet viimeistellä paremminkin, mutta plussat sinne, mihin plussat kuuluvat. Hieno peli häneltä.”
 
Jämsän ja Olmalan tehot lämmittivät mieltä
 
Oman joukkueensa onnistumisista Laurikaista miellytti paitsi Maija Jämsän hattutemppu, myös Heta Olmalan vahva sisääntulo.

”Heta on pelannut hyviä pelejä. Viime kierroksilla hän on ollut tosi kovassa iskussa. Tänään hän sai tehojakin, mikä on jatkon kannalta erittäin hyvä asia. Toivottavasti sama vire jatkuu”, Laurikainen heitti.

Ilveksen hyökkäyspelin vaarallisuudessa Olmala ja laitapuolustaja Sofia Laine kantoivat jälleen isoa vastuuta. Monta hyökkäystä sai alkunsa oikean laidan kautta ja kaksikon maalille antamat keskityspallot olivat vaikeita torjuttavia TPV-puolustukselle.

Ilveksen tiivis ottelutahti jatkuu lauantaina Kansallisen Ykkösen kotiottelulla FC Honkaa vastaan. Ravintola Dam Barin isännöimä ottelu on myös 50-vuotisjuhliaan viettävän Futis-Liigan kutsuottelu, jonne odotetaan paljon tulevia pelikenttien tähtiä. Yleisöllekin on tarjolla herkkua, sillä tuhannelle ensimmäiselle on varattu kakkukahvit.

Tervetuloa siis lauantaina 14.6. kello 15 alkavaan otteluun Tammelan stadionille!
 

Ilveksen kokoonpano TPV-ottelussa
1 Janna Korpi
8 Anela Ljesnjanin –> 17 Anna Tarkkanen (34’)
14 Aino Rasinen –> 22 Heta Olmala (46’)
15 Cicilia Lyonga
16 Minea Laakso
19 Iida Kallio
23 Jenni Järventaus –> 27 Pinja Hertteli (63’)
24 Hertta Ahonen
33 Nella Mäkynen –> 13 Amelia Luotonen (63’)
41 Maija Jämsä
88 Sofia Laine –> 49 Neea Pyhtilä (69’)
 
Vaihdossa
31 Viivi Mäki-Kauppi
3 Elsa Itälinna
7 Jenna Koivisto
9 Yasmin Baasousi