Kotka tuo ison haasteen

Lauantaina Ilves on ison haasteen edessä, kun sarjan kynnyksellä hyvillä hankinnoilla vahvistunut ja Honka-voiton myötä sarjakärkeen noussut FC KTP saapuu vieraaksi Tammelaan. Ottelu alkaa lauantaina 10.5. kello 15.00.

Kotkalaiset ovat onnistuneet viime hetken hankinnoissaan mainiosti. Pitkään maalivahtia etsinyt joukkue pestasi helmikuussa 24-vuotiaan amerikkalaisen Grace McClellanin tolppiensa väliin, ja hän on tuonut varmuutta KTP:n maalille. Joukkue on päästänyt neljässä ottelussaan vain neljä maalia.

Ehkä vieläkin onnistuneempi oli hyökkäyspään hankinta. Huhtikuussa joukkueeseen siirtyi KuPS:sta lainalle nuori hyökkääjä Nanna Savolainen, joka on tähän mennessä viimeistellyt jo peräti 8 maalia eli puolet KTP:n tekemistä maaleista! Ei siis ihme, että Savolainen valittiin myös Kansallisen Ykkösen huhtikuun kuukauden pelaajaksi.

Honka-ottelun kynnyksellä KTP vahvistui vielä kanadalaisella 22-vuotiaalla Caitlin Crichtonilla, jonka pelipaikka on joko puolustuksessa tai keskikentän keskustassa. Hän on vahva kamppailija ja tuo omilla vahvuuksillaan lisää resursseja etenkin kotkalaisten puolustuspeliin.

KTP:n asema sarjataulukon kärjessä ei siten ole yllätys. Toistaiseksi sarja on kuitenkin tasainen ja piste-erot pieniä. KTP:nkin saldoon neljästä ottelusta mahtuu yksi tappio, joten kiivas kamppailu pisteistä on luvassa.

”Joukkue täynnä laadukkaita pelaajia”

Myös Ilveksen päävalmentaja Joonas Laurikainen on noteerannut FC KTP:n vahvistumisen.

”He ovat selvästi tehneet onnistuneita täsmähankintoja vielä ihan loppumetreillä. Joukkueessa on hyviä yksilöitä tähän sarjaan ja jopa liigatasollekin. Se näkyy heidän pelissään. Hyvien yksilöiden ansiosta joukkue hyökkää vähillä pelaajilla, mutta vaarallisesti. Pelitapa mahdollistaa sen, että heillä on myös vahva ryhmitys ja puolustusvalmius vastaanottamassa vastustajan hyökkäystä pallonmenetyksen jälkeen”, Laurikainen analysoi.

Vastustajan vaarallisuuden tiedostaen Ilves tavoittelee kauden ensimmäistä nollapeliä omassa päässä.

”Se vaatii meiltä huolellista ja tiivistä puolustuspeliä. Nukahduksiin ei ole varaa, ja jokaisen pelaajan on oltava valmis reagoimaan pallonmenetyksiin. Hyökkäyspelimme on ollut ihan hyvällä tolalla, ja meilläkin on hyviä yksilöitä. Olemme joka pelissä pystyneet luomaan riittävästi laadukkaita maalipaikkoja, jopa niinä huonoina päivinä, ja uskon niitä syntyvän myös lauantaina. Sen vuoksi puolustuspelin onnistuminen on nyt avainasemassa. Sen on oltava hyvässä kondiksessa. Hyökkäyspäässä paikkoja tulee ihan varmasti.”

”Emme ole joutuneet tällä kaudella yhdessäkään ottelussa puolustamaan pitkiä yhtenäisiä jaksoja. Niinpä välillä olemme vähän liikaa katselleet, emmekä ole olleet riittävän organisoituja vastustajan saatua pallon. Kun pallo on ollut paljon meillä, välillä unohtuu, että vastustajakin saattaa sen saada ja hyökätä siitä. Etenkin KTP on näissä tilanteissa erityisen vaarallinen”, Laurikainen myöntää.

Yksi maalivahti McClellanin vahvuuksista on avauspeli. Hän kykenee potkaisemaan pallon lähes vastustajan maalille asti. Tämä on yksi asia, joka kotijoukkueen on muistettava läpi ottelun. Pitkällä avauksella pelin painopiste siirtyy nopeasti kentän päästä toiseen.

Arkuuteen tai jännitykseen ei Laurikaisen mielestä ole kuitenkaan syytä.

”Nöyrästi pitää lähteä, mutta oman pelin periaatteisiin nojaaminen riittää. Emme lähde mitään isoja muutoksia siihen tekemään, vaikka tiettyjä asioita toki teroitamme hieman normaalia enemmän.”

”Puolustuspelissäkin riittää, että fokus pysyy, jokainen hoitaa oman ruutunsa hyvin ja auttaa tarvittaessa kaveria. Ei siinä sen ihmeellisempää ole. Mihinkään ylivarmisteluun ei tarvitse lähteä”, Laurikainen muistuttaa.