Lisää kliinisyyttä maalintekoon

Lauantaina Ilves pelaa ensimmäisen Briotech Kansallisen Liigan mestaruussarjan kotiottelunsa. Vieraaksi saapuu IF Gnistan Oulunkylästä. Molemmilla on vielä pistetili avaamatta tässä jatkosarjassa, joten jaossa on jälleen kerran tärkeitä pisteitä. Ilveksen ero mitalisijaan säilyi edelliskierroksen tappiosta huolimatta kuudessa pisteessä. Loppukiri vaatii kuitenkin pistepussin kasvattamista tasaiseen tahtiin.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Tammelassa oli monin tavoin värikäs kamppailu. llves siirtyi hieman ennen taukoa 1–0-johtoon Aino Rasisen rangaistuspotkusta viimeistelemällä maalilla. Toisen jakson alettua kentän ylle osui ukkospilvi, joka rankkasateineen keskeytti kamppailun reiluksi vartiksi. Kentälle palattua Gnistanin tasoitus syntyi reilun tunnin pelin jälkeen, ja joukkue siirtyi 2–1-vierasjohtoon, kun pelikellossa oli käynnissä 83. minuutti. Kotijoukkue ei tälläkään kertaa kuitenkaan luovuttanut, vaan lisäajalla Anna Tarkkanen (kuvassa alh.) laukoi tasoituksen liigauransa ensimmäisellä maalilla. 2–2-pistejako oli keltavihreiden tämän kauden toistaiseksi ainoa tasapeli.

Vieraiden hyökkäyspeli on hyvin pitkälti vahvan ja vaarallisen kaksikon – liigassa 11 maalia viimeistelleen Abby Kraemerin ja edellisvierailun molemmat Gnistan-maalit laukoneen Katherine Byrnen – harteilla. Tälle kaksikolle ei kannata antaa piiruakaan ylimääräistä tilaa tai aikaa.

Hampaankolossa pureskeltavaa

Päävalmentaja Joonas Laurikainen odottaa lauantain koitosta rauhallisin mielin.

”Viime Gnistan-pelistä jäi paljon hampaankoloon. Olimme mielestäni aika isolta osin parempi joukkue, mutta vähän koomailimme itsemme hankalaan rakoon. Lauantaina iso tavoite on, että pystymme pelaamaan tasaisen jalkapallo-ottelun, jossa puolustamme tarkasti silloin kun pitää puolustaa ja hyökkäämme laadukkaasti, kun on sen paikka.”

”Gnistan on kova, fyysinen kamppailujoukkue. Heillä on tosi hyvät ja vaaralliset hyökkääjät. Puolustuspelissä on oltava jatkuvasti hereillä, ettei heille avaudu tilanteita”, Laurikainen muistuttaa.

Mestaruussarjan avauskierroksella viime viikonloppuna Ilves vieraili Maarianhaminassa, jossa kokonaisuutena melko laadukkaan peliesityksen pohja mureni juuri muutamaan puolustuspään virheeseen.

”Jos pelistä ottaa pois ne Ålandin todella tehokkaasti hyödyntämät maalipaikat, peli oli minusta varsin hyvä esitys meiltä.”

Ilvekselläkin oli Ahvenanmaalla omat tilaisuutensa maalintekoon, mutta tehokkuudessa joukkue jäi selvästi kakkoseksi.

”Pystymme luomaan paikkoja, mutta tehokkaampi pitää olla. Se on selvä asia. Viimeistelyyn kaivataan lisää kliinisyyttä. Kun nuoret hyökkääjämme vain saavat siirrettyä viimeistelytehokkuuden harjoituskentältä peleihin, niin yhdelläkään vastustajalla ei ole sen jälkeen kivaa”, Laurikainen lupaa.

Sarjataulukkoa päävalmentaja ei kertomansa mukaan ole vilkuillut.

”En ole hirveästi sitä katsonut. Todella klassisesti ilmaistuna menemme peli kerrallaan. Jos haluamme mitaleista ylipäätään vielä taistella, niin tasaisuutta on löydyttävä. Ei pelistämme mitään mullistavaa puutu, mutta eri tilanteita pitää vain selvittää vielä pikkuisen paremmin. Edellä olevat tulevat sitten aikanaan vastaan, jos näin on käydäkseen.”

”Lähdetään siitä, että pelaamme lauantaina hyvän pelin ja saamme siitä kaipaamamme tuloksen. Sen jälkeen käännetään sitten katseet seuraavaan otteluun.”