Janna Korpi maalinsuulle

Maalivahtilupaus Janna Korpi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Kansallisessa Ykkösessä pelaavan Ilveksen kanssa ja lähtee kilpailemaan vastuusta edustusjoukkueen maalinsuulla Viivi Mäki-Kampin kanssa.
”Minulla on jo pidempään ollut tavoitteena päästä mukaan edustusjoukkueen ryhmään. Hienoa, että se on nyt vihdoin toteutunut”, Janna tuumii.
”Meillä on Viivin kanssa hyvä meininki harjoituksissa ja niiden ulkopuolellakin. Viivi on lähtökohtaisesti tällä hetkellä ykkösmaalivahti, mutta lähden kyllä kovasti haastamaan häntä. Uskon, että minullekin on luvassa ainakin jonkin verran vastuuta kauden aikana. Parhaani teen, jotta tästä kaudesta tulisi omalle kohdalleni se läpimurtokausi.”
Janna on määrätietoisesti ottanut askeleita Ilveksen junioripolulta kohti edustusjoukkueen vaativaa tehtävää. Omana etunaan hän pitää ainakin ulottuvuuttaan.
”Olen isokokoinen, joten olen aika vahva lähitorjujana. Pituus riittää hyvin keskityspalloihinkin, mutta omaan peliini kaipaan tältä osin vielä lisää rohkeutta. Maalivahdin rooliin nykyisin vahvasti kuuluvan jalalla pelaamisen kanssa on vähän sama asia. Tekniikka on kyllä hallussa, mutta ratkaisuihin pitää saada vielä lisää rohkeutta”, Janna puntaroi.
Pelin ohjaamiseen Korpi osallistuu aktiivisesti ja pyrkii sitä kautta auttamaan omaa joukkuetta oikeiden ratkaisujen tekemisessä eri pelitilanteissa.
Alkavan kauden ensimmäiset viikot edustusjoukkueessa ovat olleet motivoivia.
”Treeneissä on hyvä meno ja harjoitteet ovat kehittäviä. Joukkue on treeneissä hyvällä fiiliksellä, vaikka välillä mennään fyysisesti aika vaativalla tasolla. Kyllä arki niin hyvältä näyttää, että kaikki eväät on lähteä hakemaan heti sitä nopeaa paluuta liigaan”, Janna vakuuttaa.
Korpi on päässyt näyttämään osaamistaan myös ikäluokan (T2005) maajoukkueen leiritapahtumassa.