Ilves kärsi kirvelevän tappion Espoossa

FC HONKA – ILVES 2-1 (1-1)

Ilves matkasi Espooseen FC Hongan vieraaksi runkosarjan toisen kierroksen avausotteluun. Tällä kertaa ei kotimatkalle tarttunut vieraskentältä pistettäkään, joten kamppailu neljännestä sijasta kiristyi entisestään.

Sarjatilanteen kannalta ottelun pisteillä oli suuri merkitys. Ilves piti hallussaan neljättä sijaa 14 pisteellään ja kuudentena oleva Honka oli neljä pistettä perässä. Tupsukorvien kanssa tasapisteissä oleva Åland United puolestaan oli iltaottelussa KuPS:n vieraana.

Ilves aloitti vahvasti ja piti palloa Hongan alueella kolme ensimmäistä minuuttia, mutta ei kuitenkaan saanut maalia tehtyä. Kotijoukkue puolestaan otti pelin hallintaansa tämän jälkeen ja käyttikin tilanteen hyväkseen. Epäonnistuneen avauksen seurauksena pääsi Wilma Sjöholm laukomaan avausosuman yli kaukana maalistaan olleen Nelli Hautamäen.

Honka sai kymmenisen minuuttia maalin jälkeen pidettyä Ilvestä pihdeissä, mutta lisäosumaa ei kuitenkaan nähty. Ilves alkoi hiljalleen saamaan omaa peliään jälleen raiteilleen, mutta kotijoukkue onnistui myös omassa puolustuspelissään pitämään vaaralliset maalipaikat minimissä. Piristystä saatiin laitahyökkääjien Elli Mäkipelkolan ja Nelly Lehtilän vaihtaessa paikkojaan.

Tauolle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa, sillä Ilves iski lisäajan viimeisillä sekunneilla upean hyökkäyksen päätteksi ottelun tasoihin. Nelly avasi keskeltä oikeaan laitaan Ellin vauhtiin ja häneltä uskomatton upea ulospäin kiertyvä syöttö kohti takatolppaa juosseelle Anna Olmalalle. Anna nosti kylmän viileästi pallon maalin kattoon kauden kahdeksannella osumallaan.

Kumpikaan joukkue ei tauolla vaihtoja tehnyt, joten samoilla koostumuksilla startattiin toinekin jakso. Nyt peli oli tasaista alusta alkaen ja molemmat joukkueet halusivat tehdä johto-osuman. Peli aaltoili mukavasti päädystä toiseen, mutta lisämaalit antoivat vielä odottaa itseään.

Honka oli koko ottelun ajan osoittanut olevansa vaarallinen laitojen kautta käynnistetyissä hyökkäyksissään. Palkinnon tästä he saivat 67.minuutilla, kun Elli Seiron oikealta antaman keskityksen puski Ilona Walta maaliin. Maalin jälkeen Ilves teki tuplavaihdon juoksuttamalla Saana Tuomalan ja Tessa Perttulan Anela Ljesnjaninin ja Nellyn tilalle. Hetkeä myöhemmin myös Heta Olmala korvasi Amelia Luotosen.

Ilves haki nälkäisesti tasoitusta, mutta maalia tupsukorvat eivät kuitenkaan saaneet aikaiseksi. Hyviä yrityksiä nähtiin niin Annalta, Elliltä kuin Kaisa Juvoseltakin, mutta kotijoukkueen puolustus kesti. Loppuminuuteilla neljäntenä vaihtona Ilves juoksutti Laura Ojalan vielä Viivi Spetsin tilalle, mutta tämäkään ei tuottanut tulosta.

Päävalmentaja Anssi Ylinen harmitteli luonnollisesti tulosta: ”Lopputulos harmittaa kovastikin, kuten koko joukkuetta. Emme olleet pelillisesti ainakaan huonompia, mutta maalinteossa Honka onnistui kerran enemmän. Kyllä meilläkin oli riittävästi paikkoja useampaan kuin yhteen maaliin, mutta tällä kertaa ei vaan onnistuttu. Ottelu oli erittäin vauhdikas ja molempien lataus ihan hyvä. Välillä olisin kaivannut meidän pallolliseen peliin enemmän malttia, aina ei pitäisi edetä niin suoraviivaisesti. Maanantaina kuitenkin harjoitellaan taas ja edessä on kahden ottelun viikko”.

Ilveksen kokoonpano:
37 Nelli Hautamäki (mv)
4 Stina Virkkala
5 Anna Olmala (C)
7 Nelly Lehtilä 67′ -> 9 Saana Tuomala
8 Anela Ljesnjanin 67′ -> 17 Tessa Perttula
12 Viivi Spets 89′ -> 23 Laura Ojala
13 Amelia Luotonen 73′ -> 22 Heta Olmala
15 Matilda Sarlin
24 Elli Mäkipelkola
27 Helmi Perkaus
40 Kaisa Juvonen

Vaihtopelaajat:
32 Roosa Karppinen (mv)
25 Iris Lukkarila

Maalit:
13′ 1-0 Wilma Sjöholm
45+’ 1-1 Anna Olmala
67′ 2-1 Ilona Walta

Varoitukset:
31′ Inka Kaivola (FC Honka)
40′ Eevi Sutela (FC Honka)
45′ Ilona Walta (FC Honka)
45′ Kalle Heltola (th)
90′ Helmi Perkaus

Pelit jatkuvat jo keskiviikkona, kun Ilveksen taival tämän kesän Suomen Cupissa alkaa viidenneltä kierrokselta. Kakkosessa pelaava RoPS emännöi keltavihreitä Rovaniemen Keskuskentällä klo 18 alkavassa ottelussa.

Seuraava liigaottelu pelataan puolestaan sunnuntaina 7.7. klo 14 alkaen Tammelan Stadionilla, vastaan juoksee Åland United. Ottelu on Kansallisen Liigan yhteistyökumppani Me Naiset-nimikko-ottelu ja Ilveksen ottelukumppanina on ravintola Dam Bar, joka toimii myös after work -ravintolana tarjoten lipun ostaneille alennuksen ruoka-annoksista.