Hallitseva mestari KuPS lauantaina Ilveksen vieraaksi
Kahden vierasottelun jälkeen Tammelaan palaava Ilves saa lauantaina vieraakseen hallitsevan mestarijoukkue KuPS:n. Kierroksen kärkiottelussa pyritään tekemään uusi liigan katsojaennätys sekä kerätään varoja hyväntekeväisyyteen.
Ilves palaa takaisin kotiluolaan tarkoituksenaan palata takaisin voittokantaan. Vieraspeleissä HJK oli 1-0 parempi ja JyPK:n kanssa joukkue joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin. Puolustuspeli joukkueella on edelleen hyvällä mallilla, mistä on osoituksena ainoastaan kolme päästettyä maalia kuudessa ottelussa. Maalihanat ovat olleet nyt tukossa kahden ottelun verran, mutta lauantaina on tarkoitus poksauttaa ketsuppipullon korkki auki.
Ottelussa nähdään myös kahden Kansallisen liigan huippuhyökkääjän taisto, sillä KuPS:n Gentjana Rochi johtaa maalipörssiä yhdessä HJK:n Lotta Kalskeen kanssa viidellä osumalla. Ilveksen Anna Olmala vaanii kaksikkoa neljällä osumallaan. Annan tehokkuudesta kertoo maalien lisäksi annetut kaksi maalin johtanutta syöttöä, eli kapteeni on ollut osallisena kuudesta joukkueensa kymmenestä maalista.
Päävalmentaja Anssi Ylinen tietää vastustajan vaarallisuuden, mutta uskoo oman joukkueensa pystyvän myös täydet pisteet nappaamaan.
KuPS on viime vuosien mestari ja ollut melko ylivoimainenkin. Pelasimme juuri ennen sarjan alkua heitä vastaan Vuoreksessa harjoitusottelun, joka oli lupauksia antava tappiosta huolimatta. Pelaajamme tietävät, että pystyvät minkä tahansa ottelun voittamaan. Toki meidän puolustuksen täytyy edelleen pystyä vähintään yhtä hyvään suoritukseen kuin alkukauden otteluissa. Nyt myös omista paikoista täytyy onnistua, meidän täytyy olla tehokkaampia kuin parissa viime pelissä. Runsaslukuinen yleisö tuo vielä mukavasti tunnetta peliin.
KuPS saapuu Tammelaan kahden ottelun voittoputkessa. Sekä PK-35 Vantaa että FC Honka kaatuivat 3-1 lukemin, jolla kuopiolaiset palasivat voittojen tielle kärsittyään 0-1 tappion HJK:lle.
Viime vuosien keskinäiset ottelut ovat menneet selkeästi KuPS:lle, jonka pelaajamateriaali on ollut valtakunnan kärkiluokkaa. Nyt Ilveksellä on kasassa kuitenkin joukkue, joka on osoittanut pystyvänsä haastamaaan kenet tahansa. Hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa oleva Ilves haluaa pysyä voittamattomana kotiluolassaan ottamalla kolmannen perättäisen kotivoiton!
Lauantaina klo 12.00 käynnistyy Tammelan Stadionilla Ilveksen ja Palloliiton yhteistyönä järjestämä Parempia pelaajia yhdessä -seminaari, johon on kutsuttu jalkapallotoimijoita Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen seuroista. Myös kyseisten alueiden kaikki nais- ja tyttöjoukkueet ovat kutsuttu otteluun, kuten koko Ilveksen Futis-Liigalaiset perheineen.
Ottelun yhteydessä on myös Ilves Naisten Alumni-toiminnan aloitustapahtuma. Vuosikymmeniä suomalaista naisjalkapalloa eteen vienyt Ilves haluaa koota kaikki toimijansa yhteen toiminnan myötä.
Ottelu on myös osa Kansallisen Liigan ja Mieli ry:n Mieli-pelissä -kampanjaa. Kampanjan aikana on mahdollisuus lahjoittaa nuorten mielenterveyttä tukevaan toimintaan varoja. Myös Ilveksen HOPA-rahastolle kerätään ottelun ympärillä varoja, joilla tuetaan vähävaraisten ja lahjakkaiden junioreiden harrastamista Ilveksessä.
Tee hyvä teko ja lahjoita muutama euro hyvään tarkoitukseen, lisätietoja saat tästä uutisesta.
Ilveksen tavoitteena on tehdä ottelussa Kansallisen Liigan uusi yleisöennätys ja siirtää vanha ennätys (1833) historiankirjoihin. Mikäli uusi ennätys syntyy, ovat Ilveksen yhteistyökumppanit luvanneet osallistua mittavalla summalla hyväntekeväisyyteen. Siksi toivomme näkevämme Sinut sekä lähipiirisi lauantain ottelussa mahdollistamassa ison hyväntekeväisyyspotin syntymisen.
Klo 13 Tammelassa pelataan osana Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen nais- ja tyttöjalkapallopäivää T15 Ykkösen ottelu TPV-SalPa. Kansallisen Liigan ottelun jälkeen päivän päättää Naisten Ykkösen ottelu, jossa Ilves/2 saa vieraakseen P-Iirot. Tuo ottelu alkaa klo 19.
Nähdään lauantaina Tammelassa!