Anna Olmala on Ilveksen kapteeni – Saana Tuomala ja Armi Heikkilä täydentävät kapteeniston

Anna Olmala on valittu Ilveksen uudeksi kapteeniksi. Annan kanssa kapteeniston muodostavat keskikentän Saana Tuomala ja Armi Heikkilä.

Toista kauttaan Ilveksessä pelaava Anna Olmala pelasi viime kaudella 22 liigaottelua ja toimi joukkueen varakapteenina.

Uuden kapteenin valinta tuli akuutiksi, kun edelliskaudella joukkuetta kipparoinut, Annan toppariparina pelannut Laura Laurikainen nosti nappulakengät naulaan.

Keltavihreiden tuore kapteeni kertoi fiiliksensä valinnasta, etenkin kun sen tekivät pelaajat itse.

”Tosi hyvältähän se tuntuu, isot saappaat täytettävänä. Se on kunnia-asia ja osoittaa luottamusta joukkueelta!”

Anna kertoi millainen johtaja hän oikein on, ja millä mielin hän lähtee pian alkavaan liigakauteen.

”Oon joukkueen arvoilla ja esimerkillä johtava joukkuepelaaja. Pyrin luomaan joukkueeseen kannustavan ja mahdollistavan, mutta samalla vaativan ilmapiirin.

Odottavaisin fiiliksin ollaan ja mahtava saada liiga vihdoin käyntiin pitkän preseasonin jälkeen.”

 

Tulisesta vasemmasta jalastaan tunnettu Saana Tuomala pelaa neljättä kauttaan Ilveksen edustusjoukkueessa. Varakapteenin virka on tullut hämeenlinnalaiselle jo varsin tutuksi, sillä se on kolmas laatuaan. Oman näkemyksensä mukaan Saana osaa vaatia tarvittavia asioita joukkuekavereiltaan.

”Kentällä näytän esimerkkiä omilla suorituksilla ja annan joukkueelle aina 100%. Pidän ääntä ja uskallan myös vaatia tarpeen tullen niin reeneissä kuin peleissäkin. Meillä on hyvä kolmikko kasassa. Annan ja Armin kanssa hommat toimii varmasti hyvin.”

Viime kauden liigassa Saana osui viidesti, monta maalia hän aikoo paukuttaa kolmannella varakapteenin kaudellaan?

”No ei kai niillä natsoilla paukutella, vaan vasurilla! Mutta jos nyt ainakin yhden enemmän kuin viime kaudella.”

 

Ilveksen omalle kasvatille Armi Heikkilälle varakapteenin rooli on ensimmäinen laatuaan edustusjoukkueessa.

”Varakapteenin valinta tuli itselle aika yllätyksenä, mutta tietysti hyvillä mielin otin pestin vastaan. En koe olevani johtajatyyppinä näkyvimmästä päästä, mutta näytän esimerkkiä omalla tekemiselläni. Tässä on jo muutama kausi joukkueessa vierähtänyt, joten ehkä kokemustakin alkaa löytymään liigasta.”

Jo viidettä kauttaan edustusjoukkueessa pelaava keskikenttäpelaaja luottaa vastavalittuun kapteenistoon.

”Hyvin toimii kemia meillä. Kapteenisto koostuu nyt eri ikäisistä ja tyyppisistä pelaajista, joten uskon, että muodostamme hyvän kombon johtamaan joukkuetta.”

 

Anna pääsee pujottamaan kapteeninnauhan käsivartensa ympärille ensi viikon perjantaina, kun Kansallinen Liiga pyörähtää liikkeelle Vantaalla. Tampereella uuden kapteeniston voi nähdä tositoimissa lauantaina 22. päivä kauden ensimmäisen kotiottelun merkeissä, tervetuloa silloin Kauppiin.