Jannaa ei kotidebyytti jännittänyt

Toisen liigaottelunsa pelannut ja samalla toisen voiton putkeen napannut maalivahti Janna Korpi (kuvassa) juhli HPS-ottelun jälkeen fanien ja muun joukkueen kanssa tärkeitä sarjapisteitä. Voittohumun keskellä Korpi oli kuitenkin tutun rauhallinen. Sama levollisuus näkyy hänen otteissaan kentällä.
”En voi sanoa, että olisin jännittänyt kotidebyyttiä sen enempää kuin vajaa viikko sitten pelattua ensimmäistä liigaotteluakaan. Toki oli hienoa päästä pelaamaan täällä kotikentällä Tammelassa, jossa on aina upea tunnelma”, Korpi tuumi taiston tauottua.
Viime kaudeksi edustusjoukkueeseen noussut Korpi pelasi kauden 2025 aikana kaikki Ilveksen Suomen cupin ottelut. Niiden joukossa olivat muun muassa tärkeää kokemusta tuoneet pelit liigajoukkueita (VIFK, KuPS, ÅU) vastaan. Janna näkee, että hänen nyt saamansa näyttömahdollisuus on seurausta etenkin onnistuneesta talvikaudesta ja sen aikana hyvin tehdystä työstä. Liigadebyytin aika oli 17.5. pelatussa IF Gnistan -ottelussa Oulunkylässä. Sieltä tuliaisina oli mukava 3–2-vierasvoitto.
”Hienoa on ollut päästä pelaamaan, mutta työntekoa on jatkettava. Totta kai haluan jatkossakin mahdollisimman paljon vastuuta ja peliminuutteja.”
Rauhallisuudestaan huolimatta Korpi myönsi, että nollapeli ja voitto maistuivat.
”Maistuu tosi hyvältä. HPS sai pari pahaa laukausta, mutta sain ne torjuttua ja loput puolustus hoiti hienosti.”
Ottelu oli koko lailla Korven ennakko-odotusten mukainen.
”Tiesimme, että kaksinkamppailut ovat tärkeässä roolissa. Onnistuimme voittamaan niitä aika hyvin. Meille ei hirveästi myöskään tullut sellaisia huonoja jaksoja, joita aiemmissa peleissä on ollut. Tämä oli meiltä aika stabiili esitys”, illan sankari tiivisti.
Korpi oli tyytyväinen myös yhteistyöhön puolustuslinjan kanssa.
”Varmaan sieltä joitain yksittäisiä tilanteita löytyy, joissa on vielä petrattavaa. Pääsääntöisesti yhteinen sävel kuitenkin löytyi ja peli oli hyvin kontrollissa omassa kenttäpäädyssäkin.”
