Moni asia yhdistää Ceciliaa ja Lottaa

Keltavihreää Ilves-asua tällä kaudella kantavia Cecilia Jänttiä ja Lotta Hakolaa yhdistää moni asia. Molemmat ovat lähtöisin Kymenlaaksosta, he ovat edustaneet junioreina FC Peltirumpua ja siirtyivät Ilvekseen FC KTP:n kautta. Molemmat kuuluvat myös Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueryhmään, joka tavoittelee EM-kisapaikkaa.

Kummatkin ovat urallaan myös läpimurtovaiheessa. Siirto Ilvekseen on heille askel kohti kansallista huippua ja myöhemmin mahdollisesti uraa kansainvälisillä kentillä.

Kouvolan Sanomat julkaisi tällä viikolla toimittaja Timo Rannan tekemän artikkelin Ceciliasta ja Lotasta (https://www.kouvolansanomat.fi/urheilu/9256603). Juttu on valitettavasti maksumuurin takana, mutta seuraavassa on toimittajan luvalla joitakin nostoja artikkelista.

Lotta Hakola jakaa jutussa kiitos junioriaikansa seuralle, FC Peltirummulle.

”Sieltä sain kaikki perusopit. Se loi pohjan sille, että pystyin myöhemmin siirtymään kovemmalle tasolle.”

Myllykoskella lapsuutensa viettäneen Cecilian ensimmäinen seura oli tietenkin MyPa. Vähitellen hän siirtyi Hakolan tavoin FC Peltirummun junioriputkeen. Sen jälkeen oli vuorossa kolme vahvaa kautta FC KTP:n paidassa.

Hakola siirtyi Ilvekseen jo viime kaudeksi. Jäntti teki saman päätöksen viime kauden päätteeksi.

”Koin Ilveksen paremmaksi ympäristöksi kehittyä. Olosuhteet, valmennus ja arjen kokonaisuus olivat kunnossa. Myös matkustaminen muuttui Tampereella helpommaksi verrattuna siihen, että olin kulkenut harjoituksiin ja peleihin Kouvolasta Kotkaan”, Hakola sanoo.

”Oli aika ottaa seuraava askel uralla. Ilves tuntui oikealta valinnalta”, Cecilia komppaa Timo Rannan kirjoittamassa artikkelissa.

Vahvuudet joukkueen hyödyksi

Vasenjalkaisen ja ulottuvan Lotta Hakolan vahvuuksia ovat kaksinkamppailut ja aggressiivisuus.

”Olen voitontahtoinen ja valmis antamaan kaikkeni joukkueen puolesta. Puolustaminen on minun juttuni, mutta haluan kehittyä myös hyökkäyspelissä ja pallollisessa roolissa.”

Ensimmäinen kausi Tampereella toi vastuuta ja kokemusta. Nyt tavoitteet ovat entistä korkeammalla.

”Haluan olla yksi joukkueen avainpelaajista. Vaikka olen nuori, haluan kantaa vastuuta ja johtaa puolustusta”, Lotta vakuuttaa.

Myös Cecilian tavoitteena on liigadebyytin lisäksi iso rooli joukkueessa.

”Haluan vakiinnuttaa pelipaikan joukkueessa ja saada vastuuta. Se on ensimmäinen askel.”

”Pidän vahvuutenani peliälyä ja sijoittumista. Olen mielestäni myös suhteellisen pallovarma. Kuutospaikka on itselleni mieluisin, mutta pystyn pelaamaan myös hyökkäävissä rooleissa”, Jäntti toteaa.

Juniorivalmentajalta kehuja

Molempia pelaajia heidän junioriaikanaan valmentanut FC Peltirummun Tuomas Aho arvioi Kouvolan Sanomien artikkelissa kaksikon olleen jo varhaisessa vaiheessa määrätietoisia ja tavoitteellisia pelaajia.

”Kummankin taustalla on perhe ja ihmisiä, jotka tukevat ja tekevät mahdolliseksi unelman keskittyä pelkästään jalkapallon pelaamiseen.”

”Molemmat olivat jo nuorena erittäin kilpailullisia ja vihasivat häviämistä”, Aho kuvailee.

Hän uskoo, että kummankin taidot riittävät hyvin Kansallisessa liigassa.

”Cecilia on erinomainen joukkuepelaaja, jolla on aivan poikkeuksellinen pelikäsitys. Hänet pystyi laittamaan juniorijoukkueessa mille pelipaikalle tahansa. Lotta taas on kaikissa suhteissa ja jokaisessa tilanteessa voittajatyyppi.”