Gnistan-ottelu jätti valmennukselle pohdittavaa

Harjoitusottelu IG Gnistania vastaan päättyi lauantaina Pirkkahallissa tasalukemiin 2–2 (2–1). Hyvän alun jälkeen ote pelistä pikkuhiljaa lipesi kotijoukkueen käsistä, mikä jätti valmennusjohdolle pohdittavaa ensi viikon Kansallisen cupin välierien alla.
Ilves tuli kamppailuun valmiina. Heti toisella peliminuutilla aktiivinen prässipeli toimi, ja kapteeni Aino Rasinen riisti pallon vastustajan rangaistusalueella. Nätti siirto takaviistoon avasi Heta Olmalalle avopaikan, eikä Heta siiinä erehtynyt. Hyvä laukaus takatolpan juureen vei Ilveksen nopeasti ottelussa 1–0-johtoon.
Myös Gnistan yritti paineistaa aggressiivisesti, mutta Ilves onnistui kerta toisensa jälkeen pelaamaan pallon prässin ohi ja pääsi vastaiskuihin. Yhden nopean vastahyökkäyksen seurauksena pallo pelattiin 19. peliminuutilla pystyyn. Anna Olmala meni kaksinkamppailuun totutun aggressiivisesti ja voimalla, minkä seurauksena vastustajan puolustaja löysi itsensä takamukseltaan istumassa kentän pinnassa. Anna ei ihmetellyt, vaan laukoi pompun jälkeen volleysta hienosti etuyläkulmaan ja siirsi kotijoukkueen 2–0-johtoon.
Vierailla ei ollut käytännössä yhtään tilannetta ennen kuin 23. peliminuutilla oulunkyläläiset saivat kulmapotkun. Onerva Martikainen antoi vahvasti kierteisen pallon etukulmalle. Ilves-vahti Janna Korpi reagoi hyvin tilanteeseen, mutta epäonnekseen törmäsi maalitolppaan väistäessään edessään ollutta omaa pelaajaa. Törmäyksen seurauksena Korpi kierähti pallo käsissään maaliviivan yli oman maalin sivuverkkoon. Näin Gnistan sai kuin varkain kavennuksen.
Yllättävä käänne hetkeksi hieman sekoitti Ilveksen peliä, ja kamppailu selvästi tasoittui. Kotijoukkueella oli toki paikat lisäosumiinkin, mutta esimerkiksi Heta Olmalan iltapäivän toinen maali jäi senttien päähän kovan laukauksen osuttua tolppaan.
Toisen puoliajan alku oli taas Ilveksen hallintaa. Peli oli tauon jälkeen paremmin tasapainossa, ja hyökkäyksiä saatiin rakenneltua. Paikoin tilanteissa oli kuitenkin turhan kiire, ja se näkyi epäonnistuneina syöttöinä ja väärinä ratkaisuina.
Tunnin pelin jälkeen Ilves vahtoi kerralla peräti seitsemän pelaajaa. Tällä kertaa se valitettavasti sekoitti kotijoukkueen pelin lopullisesti. Vain pari minuuttia myöhemmin – vaihdosta sisään tulleiden pelaajien etsiessä vielä omaa rooliaan – Gnistan pelasi nopean hyökkäyksen oikealta. Keskitys tuli maalille, jossa Jasmin Leppioja oli ahnaimpana paikalla ja puski oulunkyläläisten tasoituksen.
Viimeinen puolituntinen oli vieraiden hienoista hallintaa. Ilves ei saanut omaa avauspeliään toimimaan ja joutui liian usein tyytymään pitkiin avauksiin. Kun targetina ei ollut enää vahvaa Anna Olmalaa, oli seurauksena liian usein pallon menetys. Myöskään lyhyellä avaamiseen ei löytynyt samalla tavalla syöttösuuntia kuin avausjaksolla.
Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty, joten ottelu päättyi tasalukemiin 2–2.
”Toinen puoliaika meni vähän sinne päin”
Täydet minuutit puolustuslinjassa pelannut Tiina Lilja (kuvassa) oli hämmentynyt ottelun kulusta.
”Tänään peli oli vähän sekavaa. Gnistan tuli kyllä todella aggressiivisesti päälle. Meillä meni ehkä hetki aikaa siihen sopeutumiseen, mutta ensimmäinen puoliaika oli minusta hyvin meillä hallussa. Saimme luotua tilanteita ja peli tuntui olevan kontrollissa, Lilja arvioi.
”Toinen puoliaika meni sitten vähän sinne päin. Emme jaksaneet tehdä riittävän hyvin tarvittavia liikkeitä, eikä tuki aina ollut tarpeeksi lähellä. Sitä kautta pelin avaamisesta tuli hankalaa, eivätkä syötöt enää napsuneet kohdalleen. Vaikeuksien toistuessa siitä tuli ikään kuin vyöryvä lumipallo. Tänään oli tällainen päivä.”
Omasta sopeutumisestaan liigatempoon Lilja ei ole huolissaan, mutta myöntää, että parannettavaa vielä on.
”Kun pelin tempo on kovempi, ratkaisuja täytyy tehdä nopeammin. Puolustajana omaan sijoittumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Huomaan välillä juoksevani ihan turhia metrejä, kun pää ei ole toiminut tilanteessa tarpeeksi nopeasti.”
”Hyviä asioita, mutta myös paljon parannettavaa”
Päävalmentaja Joonas Laurikainen löysi joukkueensa pelistä hyviä asioita, mutta myös paljon parannettavaa. Se jätti valmennusjohdolle pohdittavaa.
”Tänään vaihdot eivät tuoneet toivottua lisävirtaa, vaan sekoittivat omaa peliä. Näytti jo vähän siltä, että peli on lopullisesti kääntymässä meille, mutta ison ryhmän vaihduttua kentällä kävikin toisin päin. Se on totta kai ymmärrettävää, kun tehdään näin monta vaihtoa kerralla, mutta tokihan vaihdoilla haetaan aina uutta virtaa.”
”Emme me muutenkaan olleet tänään parhaalla pelipäällä. Alku oli etenkin puolustussuuntaan terävä, mutta hyökkäyspelissä tuli paljon harhasyöttöjä ja helppoja pallonmenetyksiä. Silti saimme rakennettu 3–4 tosi hyvää maalipaikkaa. Toki avausjaksollakin oli muutamia heikompia hetkiä.”
Osansa Ilveksen vaikeuksissa oli myös vastustajan pelitavalla.
”Kun vastustaja prässäsi aggressiivisesti, pääsimme siitä kyllä hyvin ohi. Seurauksena oli kuitenkin se, että pelistä tuli tosi nopeata. Välillä olisi pitänyt myös vähän rauhoittua”, Laurikainen pohdiskeli.
”Tämä oli hyvä oppitunti siitä, mitä tarkoittaa, kun vastustaja on tosi aggressiivinen. Monta kertaa tulimme tosi hyvin sieltä ulos, mutta loppua kohti ongelmat avauspelissä alkoivat kasautua. Seuraavaksi meidän on keksittävä lääke siihen, miten tällaisessa tilanteessa toimimme. Kyllä tästä pelistä vähän kysymysmerkkejäkin jäi.”
Keskiviikkona vastassa on oletettavasti vieläkin kovempi haaste, kun Kuopion Palloseura saapuu Pirkkahalliin Kansallisen cupin välierän ensimmäiseen osaotteluun. Ottelu alkaa kello 18.30.
Ilveksen kokoonpano Gnistan-ottelussa
1 Janna Korpi
2 Lotta Hakola –> 15 Cicilia Lyonga (60’)
4 Reeta Pirilä –> 19 Iida Kallio (60’)
9 Anna Olmala –> 7 Ella Ristiniemi (60’)
14 Aino Rasinen –> 26 Pessia Purhonen (60’)
17 Anna Tarkkanen –> 33 Nella Mäkynen (60’)
18 Emilia Pulkkinen –> 25 Ilona Heinonen (60’)
22 Heta Olmala –> 38 Siiri Piitulainen (69’)
24 Cecilia Jäntti –> 41 Maija Jämsä (60’)
27 Pinja Hertteli
56 Tiina Lilja
Vaihdossa
31 Viivi Mäki-Kamppi