Välierän 1. osa keskiviikkona 11.2.

Kansallisen cupin pohjoisen lohkon seuraavan kierroksen otteluiden aikataulut on saatu sovituksi. Välierän ensimmäinen osa pelataan ensi viikon keskiviikkona 11.2. kello 18.30 alkaen Pirkkahalli C:ssä. Toinen osaottelu kamppaillaan Kuopion Lippumäen ylipainehallissa kolme päivää myöhemmin eli lauantaina 14.2. kello 14.45 alkaen.

Otteluparin voittaja ratkeaa osaotteluiden yhteistuloksella. Voittaja etenee finaaliin, jossa se saa vastaansa voittajan etelälohkon välieräparista. Joukkueet eivät ole vielä selvillä, sillä lohkossa on yhä pelaamatta puolivälierien toiset osaottelut. HPS voitti ensimmäisessä koitoksessa PK-35 Vantaan peräti 6–0, joten sen välieräpaikka näyttää melko varmalta. Toisessa puolivälieräparissa HJK voitti ensimmäisessä kohtaamisessa Åland Unitedin maalein 4–2.

Molemmat etelälohkon puolivärien jälkimmäiset ottelut pelataan tulevana viikonloppuna.