Honka viimeisteli paikoistaan terävämmin

Harjoitusottelu FC Honkaa vastaan päättyi lauantaina Pirkkahallissa 1–2 (1–1) -tappioon. Ilves siirtyi ottelussa johtoon Aino Rasisen maalilla, mutta pari epäonnista nukahdusta maksoivat tällä kertaa voiton. Espoolaisten tasoituksen viimeisteli Melissa Ahlroos, ja sama pelaaja oli osallisena myös voittomaaliin, joka päätyi Ilves-verkkoon keltavihreiden oman puolustuksen kautta.
Ottelu oli alusta asti melko vauhdikas. Kumpikin joukkue pyrki prässäämään aktiivisesti ylhäältä asti, ja se vaikeutti joukkueiden pelin avaamista. Prässin seurauksena molemmille joukkueille tuli jonkin verran pallonmenetyksiä. Toisaalta prässin onnistunut purkaminen avasi useimmiten mahdollisuuksia ylivoimahyökkäyksiin.
Avausmaalia saatiin odottaa puolisen tuntia. Ilves hyökkäsi oikealta ja Emilia Pulkkinen antoi hyvän keskityksen maalin takatolpalle. Anna Olmala oli jatkotilanteessa terävämpi ja voitti pallon joukkueelleen. Olmala pudotti pallon alapuolellaan olleelle Maija Jämsälle, joka jatkoi sen edelleen vierelleen Aino Rasiselle. Kapteenin vasemman jalan laukaus suuntautui hienosti takakulmaan: 1–0.
Hongan tasoitus oli tuli noin seitsemän minuuttia myöhemmin kotijoukkueen avauspelin epäonnistumisen seurauksena. Viivi Mäki-Kampin pidempi avaus keskialueelle tuli Maija Jämsälle, joka yritti jatkaa pallon suoraan ylöspäin. Onnistuessaan ratkaisu olisi avannut Ilvekselle ylivoimahyökkäyksen, mutta huono kosketus palloon käänsikin sen suoraan Melissa Ahlroosille. Espoolaishyökkääjä pääsi kuin varkain nokikkain Mäki-Kampin kanssa ja nosti taitavasti pallon hänen ylitseen verkon perille.
Ilveksellä oli avausjaksolla selvästi vieraita enemmän hyviä maalipaikkoja. Kahdesti pallo kävi ylärimassa ja Anna Olmala laukoi kertaalleen tolppaan. Hänellä oli myös Maija Jämsän tapaan yksi avopaikka, jossa vastassa oli enää Hongan maalivahti Veera Tammi. Molempien ratkaisuyritykset jäivät kuitenkin hieman hätäisiksi ja vieraat selvisivät säikähdyksellä.
Tauolle mentiin 1–1-tasalukemissa.
Toisella puoliajalla peli entisestään hieman tasoittui, ja myös Honka pääsi rakentelemaan paremmin maalitilanteita. 51. minuutilla espoolaiset pelasivat pallon oikeaan laitaan, josta se lähetettiin kovalla, matalalla keskityksellä maalin edustalle. Ahlroos oli jälleen oikeaan aikaan paikalla ja häiritsi Ilves-puolustusta sen verran, että lopulta maali ilmeisesti merkittiin omaksi maaliksi.
Ilves yritti vielä kiriä ottelussa tasoihin, mutta viimeistely-yrityksistä puuttui tällä kertaa paras terävyys. Niinpä ottelusta kirjattiin Ilvekselle harjoituskauden ensimmäinen tappio.
”Vain tulos jäi harmittamaan”
Päävalmentaja Joonas Laurikainen oli lopputuloksesta huolimatta tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
”Tulos oli huono, mutta pelissä oli nähtävissä paljon niitä asioita, mitä haluamme. Otimme aika ison askeleen eteenpäin pallollisessa pelaamisessa. Se oli ajoittain tosi hyvää, ja pikkuhiljaa sen näköistä kuin meidän pelimme pitäisi olla. Matalalla puolustamisessa oli ajoittain pieniä ongelmia, mutta niitä saatiin myös korjattua pelin aikana”, Laurikainen tuumasi.
”Honka käytti tehokkaasti maalipaikkansa. Ei heillä montaa tilannetta ollut niiden lisäksi, jotka vähän itse annoimme heille. Fiilikset olisivat ihan erilaiset, jos olisimme olleet vähän terävämpiä maalipaikoissa ja onnistuneet viimeistelyssä hieman paremmin.”
Tappio ei tietenkään ollut päävalmentajan mieleen, mutta ei tämän ottelun perusteella ole myöskään syytä painaa päätä pensaaseen.
”Asia kerrallaan taas parannetaan asioita ensi viikkoon. Seuraava haaste on, että pystymme pitämään yllä hyvää peliä koko 90-minuuttisen ajan. Hyökkäyspeliin tarvitaan ripaus lisää röyhkeyttä, rohkeutta ja suoraviivaisuutta, niin tulostakin alkaa varmasti tulla.”
Uusista pelaajista Reeta Pirilä ja Cecilia Jäntti (kuvassa) pelasivat lauantaina noin tunnin. Laurikainen oli tyytyväinen molempien esitykseen.
”Se oli oikeinkin hyvän näköistä. Molemmat olivat mukavasti pelissä mukana. Elsa (Itälinna), Reeta ja Lotta (Hakola) puhuivat toisilleen hyvin puolustuslinjassa, ja se oli hyvän puolustamisen näköistä meininkiä. Vaikutti siltä, että uudet pelaajat ovat päässeet sisään peliajatukseemme. Oli myös hienoa saada Emilia Pulkkinen ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon sitten viime kesän loukkaantumisen.”
Viikon päästä ollaankin sitten taas askelta kovemman paikan edessä, kun kauden ensimmäisessä virallisessa ottelussa, Kansallisen cupin puolivälierässä, vieraaksi saapuu VIFK. Kaksiosaisen puolivälierän ensimmäinen osa alkaa Pirkkahallissa 24.1. klo 12.15.
Ilveksen kokoonpano FC Honka-ottelussa
31 Viivi Mäki-Kamppi –> 1 Janna Korpi (46’)
2 Lotta Hakola –> 56 Tiina Lilja (60’)
3 Elsa Itälinna –> 19 Iida Kallio (60’)
4 Reeta Pirilä –> 15 Cicilia Lyonga (60’)
9 Anna Olmala –> 59 Pihla Mujunen (72’)
14 Aino Rasinen (C) –> 62 Jenna Wettervik (72’)
18 Emilia Pulkkinen –> 27 Pinja Hertteli (46’)
21 Hertta Ahonen
22 Heta Olmala
24 Cecilia Jäntti –> 17 Anna Tarkkanen (60’)
41 Maija Jämsä –> 39 Olivia Mikkonen (60’)