Ilves riisui Kotkan aseista

Sunnuntaina Kotkan Arto Tolsa Areenalla pelattiin liiganousun kannalta monin tavoin tärkeä ottelu. Kotijoukkue FC KTP oli otteluun lähdettäessä tilanteessa, jossa sen olisi pitänyt voittaa kamppailu pitääkseen nousuhaaveensa elossa. Tappio tiesi niiden lopullista hautautumista.

Alkuhetkien jälkeen Ilves pelasi todella vahvan pelin ja riisui kotkalaiset aseistaan. Ottelu päättyi lopulta keltavihreiden 2–0 (0–0) -vierasvoittoon Lotta Lähteenmäen ja Heta Olmalan (kuvassa) toimiessa maalintekijöinä.

Kamppailu alkoi tasaisissa merkeissä. Pelin merkitys näkyi hermoiluna molempien joukkueiden otteissa, ja avausjakson ensimmäisellä puolikkaalla nähtiin puolin ja toisin melkoisesti harhasyöttöjä sekä pallonmenetyksiä.

Ensimmäisen vaarallisen tilanteen Ilves rakensikin pelin 7. minuutilla omaan päähän, kun Sofia Laine palautti kommunikaatiokatkon seurauksena pitkän kotkalaisavauksen ohi Viivi Mäki-Kampin kohti tyhjää Ilves-maalia. Onneksi siirto ei kuitenkaan osunut aivan tolppien väliin ja Mäki-Kamppi ehti siivota pallon vielä sivurajaksi.

Toisessa päädyssä Ilveksen ensimmäinen tilanne syntyi pallonriiston jälkeen. Pallo pelattiin pystyyn puolustuksen selustaan Mirano Abelle, joka ajautui kuitenkin pieneen kulmaan. Laukaus painui tolpan kautta ohi maalin.

Hetkeä myöhemmin KTP pelasi suoraviivaisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Nanna Savolainen pääsi laukomaan terävästi. Mäki-Kamppi oli kuitenkin hyvin sijoittunut ja torjui laukauksen.

Jakson puolivälissä Ilves rakensi hyvän vastahyökkäyksen Mäki-Kampin pitkästä avauksesta. Martta Orava otti pallon haltuun ja syötti linjan taakse Sofia Laineelle. Sofian veto painui hiuksenhienosti ohi takatolpan.

Hetkeä myöhemmin Orava prässäsi hyvin pallollista pelaajaa aivan päätyrajalla ja onnistui riistossa. Syöttö maalin edustalle Aino Rasiselle näytti avaavan jo satavarman maalipaikan, mutta Rasinen ei harmikseen osunut kunnolla palloon.

Reilun puolen tunnin kohdalla Lotta Lähteenmäki laukoi terävästi noin 25 metristä. Elizabeth McClellan onnistui vain vaivoin torjumaan laukauksen riman yli kulmaksi. Pari minuuttia myöhemmin Orava pääsi laukomaan alueen sisältä, mutta McClellan pystyi torjumaan myös tämän vedon. Tauolle lähdettiin siten maalittomista lukemista.

Toiselle jaksolle Ilves sai rauhoitettua lisää omaa peliään, ja pystyi rakentamaan hyökkäyksiä maltillisemmin. Ote siirtyikin selvästi keltavihreille. Kun ottelua oli pelattu vajaat 54 minuuttia, Ilves vihdoin onnistui. Aino Rasisen ja Heta Olmalan puolittaiset paikat kotkalaispuolustus pystyi vielä peittämään, mutta Olmalan siirrettyä pallon viereensä Lotta Lähteenmäki pääsi laukomaan 14 metristä upottaen pallon varmasti kotkalaisnuottaan: 1–0 vieraille.

Johtoasemassa Ilves onnistui jäädyttämään pelin tempoa ja hallitsemaan palloa. Kotijoukkueelta ei näyttänyt enää löytyvän paukkuja voimakkaaseen prässiin, joten peliä käytiin pääasiallisesti kotkalaisten kenttäpuoliskolla. KTP näytti tilanteessa yllättävänkin aseettomalta Ilveksen siirrellessä palloa pelaajalta toiselle.

Ilves lisäsi johtoaan nopean vastaiskun päätteeksi ottelun 74. minuutilla. Heta Olmala aloitti pitkän kuljetuksensa kaukaa omalta kenttäpuoliskolta saatuaan vapauttavan pystysyötön Mirano Abelta. Vaikka vastassa oli lopulta viisi kotkalaispuolustajaa, onnistui Heta pujottelemaan itsensä vetopaikkaan. Ensimmäisen laukauksen Bettina Aho vielä peitti, mutta kakkospallon Olmala pääsi laukomaan kotijoukkueen maalin takatolpan juureen maalin sivuverkkoon.

Töitä riitti kotkalaisvahti McClellanilla 0–2-maalin jälkeenkin. Hän torjui lyhyen ajan sisään niin Martta Oravan, Heta Olmalan kuin Mirano Aben viimeistely-yritykset. Keltavihreiden kolmas maali näytti roikkuvan ilmassa.

Lisäosumat jäivät kuitenkin syntymättä, joten tärkeä voitto irtosi Ilvekselle kahden maalin erolla.
 
Ison pelin tärkeys näkyi
 
Ruudun haastattelussa Ilveksen 2–0-osuman upean yksilösuorituksen päätteeksi laukonut Heta Olmala myönsi, että voiton eteen joutui tekemään tosissaan töitä.

”Tämä oli hyvä peli meiltä. Kovaa sai vääntää läpi ottelun, mutta kyllä me ansaitsimme tänään voiton. Ottelun kova panos näkyi kentällä niin, että molemmilla oli paljon halua, ja sen seurauksena pelissä oli tosi paljon kaksinkamppailuja.”

Heta ei lähtenyt vielä tuulettelemaan, vaikka sarjatilanne ennen kahta viimeistä ottelua näyttää lupaavalta.

”Meillä on ihan hyvät asetelmat. Lähdetään vielä voittamaan viimeisiä pelejä, niin sillä nousu ainakin varmistuu”, Olmala totesi.

Päävalmentaja Joonas Laurikainen uhkui ylpeyttä joukkueestaan.

”Aivan valtava työmäärä toi tänään voiton. Alun hermoilu pois lukien noin 70 minuuttia pelistä minulla oli kuitenkin koko ajan sellainen tunne, että tässä ei ole mitään hätää. Joukkue toteutti puolustussuunnitelmaamme säntillisesti muutamia yksittäisiä virheitä lukuun ottamatta, ja pystyimme riisumaan Kotkalta heidän vahvimmat aseensa pois.”
 
”Nämä ovat kovia naisia”
 
”Kokonaisuudessaan tämä oli meiltä todella hyvä peli. Varmaan paras pelimme tiukassa paikassa. Olimme valmiita puolustamaan hyvällä asenteella niin ylhäällä kuin alhaalla. Saimme ohjattua Kotkan juuri niihin paikkoihin, joihin halusimmekin ja antamaan keskitykset juuri niin huonoista paikoista ja kovan paineen alaisena kuin halusimmekin”, Laurikainen hymyili.

Ilveksen toisen puoliajan ylivoimainen hallinta oli pitkälti hyvän kenttätasapainon ansiota.

”Pystyimme viemään palloa syvälle ja hallitsemaan sitä hyökkäysalueella. Pallonmenetysten jälkeen meillä oli monta pelaajaa pallon lähellä, minkä ansiosta saimme toistuvasti riistoja jo ylhäällä. Olimme valmiita tappelemaan jokaisesta irtopallosta.”

Hyökkäyspään pelaajista Laurikainen nosti maalintekijöiden lisäksi esiin etenkin Martta Oravan ja Aino Rasisen panokset.

”He johtivat etulinjasta joukkueen puolustamista ja tekivät hirvittävän määrän töitä. Martta teki aloitteita, riisti ja raastoi palloja ja teki väsyttämättä hommia. Vaikka se helpottava maali antaa yhä odottaa itseään, tämä oli Martalta varmasti paras peli tänä syksynä.”

Myös Lotta Lähteenmäen paluu rikkonaisten vuosien ja pitkän loukkaantumisen jälkeen lämmittää Laurikaisen mieltä.

”Lotta parantaa ihan koko ajan, pelistä ja viikosta toiseen. Hän ei vieläkään ole siinä kunnossa mitä oli ennen loukkaantumisiaan, mutta lähenee sitä joka viikko.”

”Meillä on koossa joukkue, joka on täynnä todella kovia naisia. He ovat sen osoittaneet jo useaan kertaan tämän kauden aikana”, Laurikainen ihasteli ylpeyttä äänessään.

Ilveksen kokoonpano FC KTP -ottelussa
31 Viivi Mäki-Kamppi
2 Lotta Hakola
3 Elsa Itälinna
8 Anela Ljesnjanin
10 Martta Orava –> 41 Maija Jämsä (90’)
11 Lotta Lähteenmäki –> 21 Hertta Ahonen (80’)
14 Aino Rasinen –> 23 Tuulia Mikkola (90+3’)
19 Iida Kallio
22 Heta Olmala
67 Mirano Abe
88 Sofia Laine
 
Vaihdossa
1 Janna Korpi
7 Jenna Koivisto
15 Cicilia Lyonga
27 Pinja Hertteli
39 Olivia Mikkonen