Kahden kotiottelun viikko näyttää suuntaa

Kansallisen Liigan karsintasarjan jälkimmäinen puolikas käynnistyy Ilveksen osalta kahdella peräkkäisellä kotiottelulla. Keskiviikkona kello 19 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu EBK ja sunnuntaina vastassa on JyPK. Tämän viikon otteluilla voi olla jo hyvin suuntaa antava merkitys kauden loppuratkaisuihin.
Perjantai-illan vierastappio PK-35:lle pudotti Ilveksen karsintasarjan kärkipaikalta kakkoseksi. Sarjatilanne on silti edelleen hyvin tasainen. PK-35 karkasi kahden pisteen päähän Ilveksestä ja kolmantena niskaan hengittää FC KTP, kolme pistettä Ilvestä perässä. Keskiviikkona myös Kotkassa on varsin merkityksellinen ottelu, kun sarjakärki ja -kolmonen kohtaavat keskinäisessä kamppailussaan.
Ilveksen vieraaksi saapuu siis ensin EBK, jolla on eroa liigapaikkaan jo kahdeksan pistettä. Nousutaistelu edellyttää espoolaisilta lähes täydellistä loppusyksyä. Uskoaan joukkue ei ole silti menettänyt, ja keskinäiset ottelut Ilveksen kanssa ovat olleet hyvin tasaisia. Runkosarjassa molemmat voittivat kotiottelunsa ja karsintasarjan ensimmäisellä kierroksella pisteet tasattiin Espoossa. Ilves nousi 2–2-tasalukemiin aivan ottelun viime minuuteilla Elsa Itälinnan maalinedusruuhkasta laukomalla osumalla.
EBK pelaa hyvin fyysistä peliä, jossa kaksinkamppailuja ei kaihdeta. Joukkue on omaksunut valmennusjohdon rakentaman pelityylin, ja pystyy tekemään vastustajan pelinrakentelusta usein hyvin vaikeaa.
Nopeasti katseet seuraavaan
Päävalmentaja Joonas Laurikainen vakuuttaa joukkueen nollanneen PK-tappion nopeasti.
”Onneksi seuraava peli tulee heti perään. Ei ole aikaa jäädä murehtimaan, vaan mennään kohti seuraavaa. Tuskaa helpottaa se, että tappiosta huolimatta oma peli oli aika hyvin uomissaan läpi ottelun.”
Sarjatilanteesta huolimatta Laurikainen ei odota tästäkään kamppailusta helppoa.
”EBK on pelannut karsintasarjassakin tasaisia pelejä, vaikka ovat kokeneet niukkoja tappioita. Keskinäiset pelimme ovat kaikki olleet tasaisia ja hankalia. Heidän pelitapansa on erilainen kuin esimerkiksi PK-35:llä, ja viime aikoina he ovat selvästi aktivoittaneet omaa peliään.”
Espoolaisilla on raudanluja puolustusmentaliteetti koko joukkueena.
”He eivät anna vastustajalle ihan hirveästi maalipaikkoja. Kokoaikainen prässinsä tekee sen, että tilanteiden rakentaminen on paikoin haastavaa. Toisaalta tilaa avautuu ihan eri tavalla, jos sen prässin pystyy ohittamaan. Tammelassa on isompi ja hyvä kenttä, jonka pitäisi hieman suosia meidän pelitapaamme”, Laurikainen sanoo.
Vaikka seuraava peli odottaa jo nurkan takana sunnuntaina, ajatukset ovat puhtaasti keskiviikkoillassa.
”Yksi peli kerrallaan mennään. Tässä vaiheessa ei tarvitse enää säästellä yhtään, vaan antaa mennä ja nauttii siitä, että pääsee pelaamaan. Tärkeintä on, että emme ala puristaa, vaan pelaamme rennosti omaa peliämme.”
Maalipaikkojen mahdollinen vähäisyys tarkoittaa sitä, että tilanteet tulisi pystyä käyttämään tehokkaasti hyödykseen.
”Olemme olleet suhteellisen tehokkaita niissä peleissä, joissa olemme saaneet tilanteita luoduksi. Pikemminkin terävöitymistä tarvitaan niissä viimeisissä ja toiseksi viimeisissä syötöissä, että tilanteet avautuvat.”
