Karsinta puolivälin krouvissa

Kansallisen Liigan karsintasarja on tulossa puoliväliinsä, kun viides sarjakierros pelataan tänään ja huomenna. Ilves matkustaa perjantai-iltana Oulunkylään, jossa se saa vastaansa liigajoukkue PK-35:n. Sarjataulukossa joukkueet muodostavat tällä hetkellä kärkikaksikon, ja ovat siten hennolla otteella kiinni ensi kauden liigapaikoissa. Eroa joukkueiden välillä on vain yksi piste, joten jaossa on jälleen kolme tuiki tärkeää sarjapistettä.

Ensimmäisenä viidennen kierroksen ottelunsa pelaavat sarjataulukon kolmonen ja nelonen eli FC KTP ja JyPK, jotka kohtaavat jo torstai-iltana Kotkassa.

Liigakausi oli PK-35:lle vaikea. Joukkue jäi runkosarjan jumboksi saatuaan tililleen vain yhden voiton ja kolme tasapeliä 14 ottelusta. Karsintasarjaan joukkue sai siten kaksi lähtöpistettä. Suurimmat ongelmat PK-35:llä oli hyökkäyspelissä, sillä runkosarjassa joukkue onnistui vastustajan maalivahdin yllättämisessä vain kymmenen kertaa.

Karsinnoissa joukkue onkin tehnyt neljässä ottelussa jo lähes yhtä monta maalia (8) kuin alkukauden aikana liigan koko runkosarjassa. Maalijyvän on löytänyt etenkin Steffi Hassinen, joka on viimeistellyt neljä maalia ja johtaa karsintasarjan maalipörssiä neljän kierroksen jälkeen.

PK-35:llä on Ilveksen tavoin neljästä ottelusta kolme voittoa ja yksi tasapeli. Joukkueet ovat myös ainoat, joilla ei toistaiseksi ole tappioita karsintasarjassa.

Vastassa rutinoitunut ja vahva joukkue

Päävalmentaja Joonas Laurikaisen silmissä PK-35 on erittäin rutinoitunut joukkue.

”Heillä on suhteellisen kokeneita kotimaisia pelaajia ja hyviä ulkomaalaisvahvistuksia. Perustaso joukkueessa on aika korkealla. Eivät he liigassakaan kovin montaa peliä selvästi hävinneet. Ottelut olivat hyvin tasaisia, vaikka päättyivät PK:n kannalta pääosin huonosti.”

”Joukkue puolustaa hyvin, eikä päästä hirveästi maaleja. Vaikka esimerkiksi JyPK viime kierroksella piti palloa heitä enemmän, eivät jyväskyläläiset oikein saaneet maalipaikkoja rakennetuksi. PK puolusti niin hyvin, ja iski vastaan suhteellisen voimakkaasti”, Laurikainen toteaa.

Juuri kotijoukkueen vastaiskujen kanssa Ilveksen on oltava hereillä.

”Esimerkiksi Lacee Bethea on paikoin sen näköinen kuin uinuisi pelin ulkopuolella, mutta liikkeelle lähtiessään hän on kyllä uskomattoman nopea. Siihen meidän on kyettävä varautumaan. Koko heidän hyökkäyskolmikkonsa on yksilöinä suhteellisen vahvoja ja pystyy tuottamaan päänvaivaa vastustajan puolustukselle.”

Laurikainen uskoo oman joukkueensa mahdollisuuksiin.

”Jos pystymme pelaamaan omalla tasollamme, meillä on ihan varmasti saumat voittaa ottelu. Mitä enemmän saamme vietyä hyökkäyksiämme syvälle vastustajan kenttäpuoliskolle, sitä paremmin pystymme valmistautumaan myös heidän vastaiskuihinsa. Tähän kamppailuun lähdettäessä ei mielestäni ole selvää ennakkosuosikkia. Kummallakin on hyvä joukkue. Sarjataulukon perusteella PK-35 on meidän kärkivastustajamme.”

Tiiviimpää puolustuspeliä

Olosuhteiden osalta Laurikainen ei näe PK-35:n saavan juurikaan hyötyä kotikenttäedustaan. Oulunkylässä eli ”Ogelissa” on uusittu alusta, joka laadultaan ja mitoiltaan on hyvin lähellä Tammelan stadionin olosuhteita.

”Enemmän vaikutusta on ehkä sillä, että peli on arki-iltana. Pelaajat tulevat töistä ja koulusta, ja valmistautuminen vieraspeliin vähän aina eroaa kotiottelusta. En kuitenkaan koe, että näillä asioilla on kovin suurta merkitystä. Tärkeää on saada otteluun heti hyvä alku. Viime aikoina olemme siinä melko hyvin onnistuneet yksittäisiä jaksoja lukuun ottamatta.”

Laurikainen odottaa tiivistä puolustuspeliä molempiin suuntiin.

”En usko, että tästä tulee samanlaista hurlumhei-peliä kuin viimeksi HJK Akatemiaa vastaan. Maalipaikkoja tuskin saamme yhtä paljon, joten avautuvat mahdollisuudet on pystyttävä kylmästi käyttämään silloin, kun paikka on”, Laurikainen muistuttaa.