Mirano Abe loppukaudeksi Ilvekseen

22-vuotias japanilainen keskikenttäpelaaja Mirano Abe siirtyy loppukauden ajaksi FC Hongasta Ilvekseen. Abe voi edustaa uutta seuraansa jo tämän illan ottelussa, jossa Ilves kohtaa naisten Suomen Cupin välierässä Tammelassa Kansallisen Liigan Åland Unitedin.

Aiemmin vain kotimaassaan pelannut Abe saapui Suomeen joitakin viikkoja sitten. Peliluvan saanti kuitenkin viivästyi, eikä hän päässyt auttamaan espoolaisryhmää kuin vasta Kansallisen Ykkösen runkosarjan kahdella viimeisellä kierroksella. Honka jäi ensimmäisenä joukkueena liigakarsintojen ulkopuolelle sijoituttuaan runkosarjassa viidenneksi.

Päävalmentaja Joonas Laurikainen on tyytyväinen saatuaan taitavan japanilaisen keltavihreisiin joukkueensa vahvistukseksi.

”Mirano on teknisesti todella taitava keskikenttäpelaaja. Hän syöttää hyvin ja on työteliäs pelaaja, joka pystyy pelaamaan monessa eri roolissa. Meillä on ollut tällä alueella paljon loukkaantumisia, ja Mirano tuo meille lisää erilaisia vaihtoehtoja.”

”Näin hänen pelaavan Hongan riveissä HJK Akatemiaa vastaan, ja esitys oli vakuuttava. Takana on vasta pari yhteistä harjoitusta, mutta näkemäni on vahvistanut ennakkokäsitystämme. Hän on varmasti hyvä täydentävä palanen ryhmäämme, ja valmis ottamaan heti vastuuta”, Laurikainen toteaa.
 
”Olen iloinen tästä mahdollisuudesta”
 
Kotimaassaan Mirano Abe edusti viimeksi Tsukuban yliopiston joukkuetta. Siirto Eurooppaan on hänelle mahdollisuus ottaa urallaan uusi askel ja kehittyä pelaajana.

”Viihdyin Espoossa mainiosti sen lyhyen ajan, jonka ehdin seurassa olla. Minut otettiin hyvin vastaan, ja pääsin helposti sisään joukkueeseen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että minulle tarjoutui mahdollisuus päästä pelaamaan kovempia liigakarsintapelejä ja tavoitella nousua Ilveksen kanssa”, Mirano kertoo.

”Haluan tehdä kentällä parhaani ja kehittyä koko ajan pelaajana, askel askeleelta. Nautin siitä, että olosuhteet ja peli ovat täällä hieman erilaiset kuin kotimaassani Japanissa.”

Abe kokee olevansa pelaajana monipuolinen.

”Haluan voittaa kaksinkamppailuja, olla pallon kanssa tekemisissä ja edistää joukkueen peliä hyvillä syötöillä. Tilanteen tullen olen myös valmis laukomaan ja tekemään maaleja. Minulle sopivat sekä hyökkäävät että puolustavammat roolit joukkueessa valmentajan toiveiden mukaan.”

”Kunhan tutustun paremmin joukkueen muihin pelaajiin, opin Ilveksen pelitavan ja pääsen siihen sisään, uskon kehittyväni joka päivä. Haluan osaltani auttaa joukkuetta nousutavoitteen saavuttamisessa”, Abe toteaa.