Matka jatkuu cupissa neljän parhaan joukkoon

Tammelan taika ei petä, eivätkä Ilveksen naiset luovuta. Joukkue uusi kevään temppunsa ja nujersi liigan mahtiseura Kuopion Palloseuran naisten Suomen Cupin puolivälierässä maalein 4–3 jo. 3–3 (1–2). Näin keltavihreät varmistivat paikkansa jo cupin neljän parhaan joukossa.
Edellisenä päivänä valmentajaa vaihtanut KuPS tuli ryminällä Tammelan viheriölle. Avausmaali nähtiin jo 6. peliminuutilla, kun Ilveksen pelinavaus katkaistiin riistolla ja pallo pelattiin oikeaan laitaan Aino Krögerille. Maajoukkuepelaajan tarkka syöttö maalin edustalle löysi Elli Mäkipelkolan, ja tällä oli helpohko työ ohjata pallo läheltä verkkoon: 0–1.
Ilves oli alussa hieman ehkä arka, ja KuPS:n prässätessä voimakkaasti kotijoukkueen pelinrakentelu jäi ensi minuuteilla hieman vajavaiseksi.
Anela Ljesnjanin otti joukkuetta tässä vaiheessa reppuselkään, ja näytti millä asenteella kaksikamppailuihin pitää mennä. Pikkuhiljaa asenne tarttui myös muihin pelaajiin, ja Ilves alkoi saada juonesta kiinni.
KuPS ehti kuitenkin siirtyä jo kahden maalin johtoon ottelun 16. minuutilla. Vieraat katkaisivat Ilveksen pitkän avauksen ja tulivat jälleen laidan kautta. Krögerin keskitys katkaistiin, mutta irtopallo tuli Anni-Maija Kauppilalle, joka keskitti sen Gentjana Rochin päähän. Tämä puski pelivälineen tyylikkäästi takanurkkaan ohi Janna Korven.
KuPS:n 2–0-johto kesti seitsemisen minuuttia, kunnes vapaapotkun jälkitilanteessa ylös noussutta Cicilia Lyongaa rikottiin rangaistusalueella ja Ilves sai rangaistuspotkun. Kapteeni Aino Rasinen laukoi voimalla riman kautta Ilveksen kavennusmaalin (kuvassa). 1–2-lukemissa siirryttiin tauolle.
Ilves ei lannistu
Toista puoliaikaa ehdittiin pelata kymmenisen minuuttia, kun tauolta sisään tullut, tamperelaisille hyvin tuttu kuopiolaispeluri, Tuuli Viinikka laukoi ovelasti puolustajan jaloista. Maalivahti Janna Korpi ei nähnyt laukauksen lähtöä ja reagoi sen vuoksi aavistuksen myöhässä, joten pallo painui verkkoon johdatten KuPS:n jälleen kahden maalin karkumatkalle.
Maalin jälkeen Ilves haki hetken omaa peliään, mutta osoitti sen jälkeen jälleen kerran, että tämä joukkue ei hevin taivu. Jakson puolivälissä pidetyltä juomatauolta joukkue palasi kentälle terävänä.
Sofia Laine keskitti laidaltaan maalille, mutta KuPS-puolustus onnistui purkamaan. Pallo tuli noin 18 metriin suoraan Hertta Ahoselle, joka laukoi vastapallosta tarkan vedon vasurilla tolpan juureen. 2–3-maali nosti kotijoukkueen jälleen saalistajan paikalle.
Paljon myöhemmäksi tasoitusmaalia ei olisi enää voinut jättää, sillä pelikellossa oli jo ottelun 89. minuutti Anela Ljesnjaninin antaessa kulmapotkua. Keskitys suuntautui takatolpalle, jossa Kaisa Juvonen voitti pääpallon ja käänsi pelivälineen maalin eteen. Anna Tarkkanen yritti kääntölaukausta, ja maalivahti Nelli Hautamäen torjunnasta irtopallo tuli Elsa Itälinnan jalkoihin. Toppari tykitti sydämensä kyllyydestä pallon verkkoon ja aloitti ensimmäiset varovaiset Ilves-juhlat.
KuPS lamaantui tasoituksesta, eikä saanut enää loppuhetkillä kovin järkeviä hyökkäyksiä Ilves-maalille, joten edessä oli jatko-ottelu.
Ilves otti siinä ohjat haltuunsa ja vei jatko-ottelun alkuminuutteja. 98. peliminuutilla kotijoukkue sai kulmapotkun, jossa Ljesnjanin jälleen tavoitteli Juvosta. Häntä revittiin tilanteessa rajusti, ja sen turvin KuPS-puolustus sai puolittain torjuttua tilanteen. Irtopallo tuli kuitenkin rangaistusalueen rajalle, josta Minea Laakso pienen asettelun jälkeen tykitti riman alle ottelun komean voitto-osuman.
Johtoasemassa Ilves keskittyi puolustamaan, ja loput hoiteli upean ottelun pelannut maalivahti Janna Korpi. Hän teki ottelun aikana puolenkymmentä hienoa torjuntaa, dominoi ilmatilaa maalin edustalla, avasi peliä mainiosti ja nujersi varmuudellaan kuopiolaishyökkääjien itseluottamuksen. Niinpä Ilves pääsi jälleen juhlimaan 4–3-voittoa liigan kestomenestyjä KuPS:sta.
Lisähaastetta kotijoukkueelle toi jo avausjaksolla Amelia Luotosen loukkaantuminen. Toivottavasti vahvan hyökkääjän vamma ei pidä häntä pitkään sivussa otteluista. Aivan jatko-ottelun loppuhetkillä myös Anna Tarkkanen loukkasi jalkaansa ja Ilves joutui pelaamaan viime minuutit vajaalla.
Sisukas joukkue jaksoi kuitenkin loppuun asti ja pääsi ansaitusti tuulettamaan upeaa voittoaan.
Korpi hoitanut cup-ottelut tyylikkäästi
Kaikissa Ilveksen tähän mennessä pelaamissa Suomen Cupin otteluissa maalia on vartioinut Janna Korpi. Kolmen nollapelin jälkeen hän joutui nyt ensimmäistä kertaa antautumaan vastustajan maalintekoyritysten edessä. Se ei pelin jälkeen kuitenkaan huippupelin pelannutta Korpea harmittanut.
’”Tänään ainakin tuli ”äksöniä”, jos aiemmissa peleissä on ollut rauhallisempaa. KuPS oli etenkin alussa odotetun kova. Ensi minuuteilla meillä oli ehkä vähän vaikeuksia. He laittoivat aika paljon keskityksiä maalille. Niistä varmaan vaarallisimmat tilanteet syntyivät. He yrittivät myös pelata selustaan, mutta ne me saimme tänään hyvin puolustettua pois”, Korpi totesi tyynesti.
Vaikka KuPS:n maalit olivat taidokkaasti tehtyjä, löysi Korpi omasta pelistään parannettavaa takaiskujen seurauksena.
”Olisi niissä voinut jotain tehdä paremmin. Onneksi niitä seivejäkin tuli sitten myöhemmin.”
Omasta pelistään Korvelle jäi hyvä fiilis.
”Alussa oli vähän hakemista. Se taitaa mennä jännityksen piikkiin. Sitten kun lähti rullaamaan, niin oli kyllä tosi hyvä fiilis pelata. Onhan liigajoukkueen kaataminen aina mukavaa. Se oli viimeksi niin kivaa, että piti kokeilla vielä toisenkin kerran”, Korpi hymyili onnellisena.
”Tosi kova suoritus joukkueelta”
Myös päävalmentaja Joonas Laurikainen säteili ottelun jälkeen tyytyväisenä.
”Tosi kova suoritus joukkueelta. Oli kyllä makea päänahka. Pelasimme mielestäni jo avausjaksolla hyvin, ja myöhemmin vaikeasta tilanteesta kairasimme itsemme peliin mukaan.”
”Tänään meillä oli erittäin yhtenäinen joukkue. Tiesimme, että joudumme paikoin kärsimään, mutta kestimme sen. Pelin painopiste oli välillä vahvasti meidän kenttäpuoliskollamme, mikä oli odotettuakin. Pystyimme kuitenkin puolustamaan aika stabiilisti”, Laurikainen kiitteli.
Erityisesti päävalmentajan mieleen olivat onnistumiset erikoistilanteissa.
”Näissä tiukoissa peleissä se on iso ase ja mahdollisuus raapia itsensä altavastaajanakin peliin mukaan. Ensimmäisellä jaksolla meillä oli kyllä paikkoja tehdä enemmänkin maaleja kuin vain se yksi.”
”Toisella puoliajalla vähän hätäilimme ja hukkasimme parhaat mahdollisuutemme, kun olisi pitänyt vielä rauhoittua ja rakentaa tilanteita rauhassa. Saimme kuitenkin iskettyä tarvittavat maalit.”
”Hienoa olla mukana cupin loppukahinoissa, ja sarjassakin alkavat ratkaisun hetket lähestyä”, Laurikainen totesi.
Ilveksen kokoonpano KuPS-ottelussa
1 Janna Korpi
3 Elsa Itälinna
8 Anela Ljesnjanin
13 Amelia Luotonen –> 7 Jenna Koivisto (46′)
14 Aino Rasinen –> 9 Yasmin Baasousi (113′)
15 Cicilia Lyonga –> 16 Minea Laakso (63′)
21 Hertta Ahonen
39 Olivia Mikkonen –> 40 Kaisa Juvonen (63′)
41 Maija Jämsä –> 17 Anna Tarkkanen (63′)
48 Neea Pyhtilä –> 23 Jenni Järventaus (78′)
88 Sofia Laine
Vaihdossa
31 Viivi Mäki-Kamppi (mv)
33 Nella Mäkynen